Klo 10:08 ensimmäinen ajatus on, miksi tänään piti herätä. Aamulääkkeitä ottaessani tajuan, etten ole eilen ottanut lääkkeitä. Tosi kiva. Kahvia keittäessäni purut tippuvat puoliksi pöydälle, ei muuta kuin siivoamaan. Tä päivä voi vielä kääntyä, vaikka se epäonnisesti alkoikin.

Klo 12:24 joudun ottamaan tarvittavan rauhoittavan, kun päässä sumenee ahdistuksesta. En saa itsestäni mitään irti, makaan televisiota katsellen ja juoden aamukahvia. Elämä ei tänään aukene.

Klo 14:46 istun edelleen paikallani saamatta mistään kiinni tai mitään aikaan. Tuntuu, että pää räjähtää ahdistuksesta. Mikään normaalisti positiivisuutta tuottava asia on mustan sumun peitossa, enkä saa iloittua edes tv-sarjan kohtauksesta. En tosin saa keskityttyä edes tv-sarjaan. Telkkari on päällä vain siksi, että taustalla olisi jotain melusaastetta.

Klo 17:51 en jaksa raahautua suihkuun. Ahdistaa ajatuskin siitä, että joutuisin kuivaamaan itseni suihkun jälkeen. Ärsyttää, kun olohuoneen pöydällä on kaksi lasia, mutta en jaksa viedä niitä keittiöön.

Klo 21:17 en ole syönyt, enkä jaksa syödä. Tv-sarja pyörii edelleen taustalla, mutta tuijotan sen ohi. Otan toisen rauhoittavan ja iltalääkkeet. Elämä ei tunnu miltään, pää tuntuu hajoavan siitä mustasta pilvestä, joka päälläni pyörii.

Klo 22:56 siirryn sohvalta sängyn pohjalle. Pyörin sängyn pohjalla, mutta ennen nukahtamista mielessäni on pieni toiveikkuus – joko huominen päivä on parempi tai sitten en herää.