Kesälomani aikana oloni alkoi olla vaikeampi kuin aiemmin. Tietynlaista apeutta ja voimattomuutta paikkasin työllä ja työnteolla, koska koin ettei minulla ole muuta annettavaa. Kesälomani läheni loppuaan eikä oloni parantunut vaan päin vastoin. Oloni oli vielä kurjempi ja päätin, että asialle pitäisi tehdä jotain.

Läheiseni huomasivat voinnissani muutoksia jo heinäkuussa, mutta pääsin vasta elokuun lopulla lääkäriin. Läheiseni pohtivat osastojaksoa minulle, kun en jaksanut pitää huolta kodista. Selitin kaiken kiireellä ja työstressillä. Sairauden myöntäminen ja sen tajuaminen, että tarvitsen apua – oli vaikeaa. Sain lääkärille ajan samalle viikolle, jonka jälkeen lähdin kotoa pakoon kaikkea mökille. Mökiltä palasin lääkärikäynniksi kotiin ja lääkäri kirjoitti minulle sairauslomaa. Ja sillä tiellä olen edelleen.

Pelkäsin tuolloin lääkärissä ottaa puheeksi oman itsetuhoisuuteni, joten matkasin lääkäriin vain hakemaan apua käynnissä olevaan mielialalääkitykseeni. Ja siihen, että saisin nukuttua. Lopputulos olikin jotain aivan muuta, kuin lääkityksen muutos. Mutta se rohkea askel kannatti ottaa. Tein BDI-testin, jonka tulos ei yllättänyt ketään.

Lääkitystä alettiin muuttaa ja lääke päätettiin vaihtaa kokonaan toiseen valmisteeseen. Ensin edellisen lääkityksen alasajo ja uuden nosto. Tämä vei aikaa kaikkiaan pari viikkoa, mutta tuli hoidettua. Lääkitystä on edelleen muuteltu ja annostusta nostettu sopivammaksi. Olen myös saanut lääkityksen univaikeuksiini, jotta saisin nukuttua yöt. Vaikka tästä kaikesta alkaa olla aikaa jo monta kuukautta, en ole vieläkään kunnossa. Päivien voinnit aaltoilevat ja vaihtelevat monta kertaa. Tilanne on kuitenkin tasaisempi kuin elokuussa enkä halua aktiivisesti menettää itseäni. En halua satuttaa itseäni tai lakata olemasta. Haluan parantua ja se vaatii paljon. Ja vielä vähän enemmän.

Ota ensimmäinen askel ja ole rehellinen itsellesi. Kehu itseäsi pienistä onnistumisista äläkä moiti ja takerru epäonnistumisiin. Sinäkin voit parantua. ❤