Haluan kertoa teille itsestäni ja diagnoosistani. Tiedän, että blogini aihe on vaikea ja monille mielen sairaudet (ja häiriöt) ovat vaiettuja ja arkaluontoisia asioita. Mielen sairauksilla on edelleen mielestäni (ainakin osittain) hankala leima yhteiskunnassamme. Haluan osaltani madaltaa kynnystä puhua tästä sairaudesta – ellei se ole jo aiempien kirjoitusten kautta tullut esille.

Ohessa on kirjoitukseni, jonka julkaisin Instagramissa ja Facebookissa maailman mielenterveyspäivänä, 10.10.2018.

Näin maailman mielenterveyspäivänä on kai aiheellista puhua hieman vaietuista sairauksista? Niistä, jotka ei välttämättä näy ulospäin, kun luo itselleen paineen suorittamisesta ja siitä, kuinka pitää olla reipas. Mutta pitäisi oppia tuntemaan itsensä ilman pelkoa häpeästä ja leimaantumisesta. Vaikka nämä sairaudet eivät välttämättä näy ovat ne yhtä vaarallisia kuin fyysiset sairaudet.

Tässä on mun masennuksen kasvot. Hyvät ja huonot päivät näyttäytyvät eri tavoin. Hyvänä päivänä olen aloitteellinen ja jaksan, mutta hyväkin päivä voi muuttua hetkessä huonoksi ilman mitään yksiselitteistä syytä. Huonosta päivästäkin voi saada hyvän, mutta se vaatii paljon ponnisteluja – niitä ei välttämättä huonona päivänä edes jaksa yrittää. Ei siinä mustassa hetkessä, kun millään ei ole merkitystä.

Tässä olen minä ja tässä on sairauteni F33.2. F33.2 voi olla tuntematon diagnoosi, mutta sillä tarkoitetaan toistuvan masennuksen vaikeaa masennusjaksoa (ilman psykoottisia oireita.). Eivät nämä ole helppoja parannettavia, eivät helppoja matkakumppaneita, mutta näistäkin voi kuulemani mukaan päästä yli ja parantua.

Hetki kerrallaan, yrittäen löytää tietä valoon. Tie on kivikkoinen, mutta ehkä voin joskus sanoa selvinneeni tästä. Ainakin vielä katsotaan huominen päivä, jos valo löytyisi etsimällä?

Herättääkö tämä jotain ajatuksia sinussa? Kommentoi ja laita viestiä – vastailen vointini mukaan! 🙂