Blogin aiheena masennus – miksi?

Eilen julkaisemassani (ja tietokone tarjos ton sanan tilalle ”mulkaisemassani” – jep) esittelykirjoituksessa heitin ilmaan kysymyksen ”miksi annan kasvot masennukselle?” En kuitenkaan vastannut siihen kysymykseen. Joten tässä muutamia seikkoja, miksi!

Haluan osaltani yrittää laskea kynnystä hakea apua ja ottaa masennus puheeksi. Koko oman sairauden ajan olen ollut todella avoin tämän kanssa, ajattelivat ihmiset sitten mitä tahansa. Kaikkea toimintaani on kuitenkin leimannut pelko yksin jäämisestä ja hylkäämisen kokemuksesta. En halua (enkä jaksa) luoda siltikään suojamuuria itselleni, jonka takaa kurkkisin sairauteni kanssa. On raskasta salailla asioita ja sellaista elämä sairauden kanssa olisi, jos en olisi siitä avoin. En kuitenkaan kulje kaduilla huutaen, että minulla on diagnoosina masennus.

Miten ihmiset suhtautuvat? Toiset ymmärtävät ja osaavat suhtautua asiaan hyvin, mutta toiset ehkä pelästyvät tai eivät ole aikaisemmin kohdanneet masentunutta (niin, että sen tietäisivät) eivätkä ehkä osaa suhtautua tilanteeseen. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa reagoida, mutta pelästyä ei tarvitse. Ei masentunut syö sinua – välttämättä. Eikä masennus tartu. Olen yrittänyt välttää sitä, että laittaisin sairauden syyksi jonkin toimintatapani, mutta kiukutellessani ystävälleni viidettä kertaa siitä, että olen huono – on todettava sairaudella olevan osaa asiaan. Tai siihen, etten jaksa lähteä kotoa tai uskalla kohdata uusia ihmisiä.

Edelleen törmää erilaisiin olettamuksiin, jotka liittyvät masennukseen ja ylipäätään mielen häiriöihin tai sairauksiin. Ja myös niiden hoitoon. En itsekään ensimmäiseksi kerro, miten olen sairastunut tavatessani uuden ihmisen. Okei, nykyiselle avopuolisolleni kerroin kaiken kyllä heti, mutta ajattelin sen olevan edullisinta hänellekin, että tietää mihin on ryhtymässä. Yleisiä olettamuksia lääkityksestä ovat esimerkiksi ne, että lääkitykseen jää riippuvaiseksi tai keho muuttuu lääkityksen vuoksi.

Nykyisin lääkitykset eivät juurikaan aiheuta riippuvuutta, mutta mielen tasapainon säilyttämiseksi lääkitystä ei suositella lopetettavaksi yhtäkkiä eikä oma-aloitteisesti ilman lääkärin ohjeistusta. Lääkitys ei ole ikuinen, mutta lääkitystä yleensä jatketaan pidempään kuin sairaudesta toipuminen vie. Ja tämä luultavasti siksi, että keho ehtisi reagoida tulevaan lääkityksen lopettamiseen. Ahdistaahan se, jos mieleen vaikuttava lääke loppuu yhtäkkiä, joten luonnollisesti mieli alkaa reagoida samoilla tavoilla kuin olisi masentunut. Kokeilin tätä edellisen lääkityksen kanssa ja ahdistuin vähän lisää – vaikka annos oli pieni. En suosittele.

Lääkitys ei välttämättä lihota tai laihduta. Oikean lääkityksen löytäminen voi olla hankalaa eivätkä kaikki lääkkeet sovi kaikille. Sen vuoksi lääkkeitä on niin montaa erilaista ja hieman erilaisesti toimivia. Annostukset ovat yksilöllisiä aivan kuin masennuksen oireetkin. Kannattaa siis olla kärsivällinen ja kertoa kaikista sivuvaikutuksista lääkärille, jotta oikea lääkitys löytyisi mahdollisimman nopeasti. Siinä tilanteessa on vaikeaa olla kärsivällinen, mutta en osaa kannustaa muutoinkaan. Ikävä sivuoire lääkityksen aloittamisessa on usein itsetuhoisen käyttäytymisen lisääntyminen (ajatukset, toiveet olemassa olon päättymisestä). Jos itsetuhoisuus on vallitsevaa, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin tai mennä nöyrästi päivystykseen. Apua on saatavilla.

Masennus ei välttämättä näy ulospäin, etkä voi tehdä olettamuksia siitä, onko toinen masentunut. Yksi tärkein asia on se, että toiset haluavat puhua asiasta avoimesti ja toiset peittää sen kaikin mahdollisin keinoin. Itse en ole jaksanut huolehtia ulkonäöstäni tai välittänyt siitä, miltä kaupungilla näytän. Arkisten asioiden hoitaminen (kuten se peseytyminen) on joskus niin suuren ponnistelun takana. Ehkä mun sairastamisessa näkyy sellainen välinpitämättömyys elämää kohtaan – ja se ilmaantuu aika ajoin edelleen (okei, hoidon piirissä olen ollut nyt 5-6 kuukautta, joten ihmeparantumista ei ole tapahtunut). Toiset sairastuneet ovat huoliteltuja ja haluavat näyttää muille, että elämässä sujuu hyvin (vaikka päässä on kauhea myllerrys ja paniikki). Ei ole oikeaa tapaa sairastaa masennusta, jokainen tekee sen omalla tavallaan – ja se on yhtä oikea kuin jokin muukin tapa.

Tuleeko sulle mieleen jotain, minkä jätin sanomatta? Kommentoi ja kerro. Ajatuksen virrassa saattoi joku ajatus lipua itseltä ohitse. Masennuksesta voi kuulemma parantua – minäkin yritän. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s