Masentunut maailma

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Fiksuruoka.fi:n kanssa.

Mielestäni on hieman surkuhupaisaa olla masentunut tähän maailman aikaan, koska näen myös maailman masentuneen. Ainakin itselläni on pieni taakka harteillani siitä, mitä minä voin yksittäisenä ihmisenä tehdä maailman hyväksi? Voisinko tehdä jotain, jotta maailma voisi paremmin?

Kaikki toimet, jotta voimme yrittää hidastaa ilmastonmuutosta vaativat jokaisen, edes pientä, askelta. Jätteiden lajittelu, ostaminen vain tarpeeseen eikä halusta, kierrätys ja ruokahävikin minimointi ovat sellaisia, joihin pystyy jokainen. Jos ei kaikkiin, niin ainakin yhteen. Paljon näkee sosiaalisessa mediassa ostolakkoja ja facebookin kirpputoreilla myydään entistä enemmän tavaraa – valitettavasti joukkoon mahtuu myös sitä epärehellistä porukkaa.

Asia on sinänsä ajankohtainen itselleni, että haluaisin vielä joskus tulevaisuudessa perustaa perheen. Kuitenkin maailman tilaa ajatellessa, ja sitä muovin määrää kauhistellessa, herää kysymys: uskallanko? Voiko tällä maailmalla olla elämää vielä 100 vuoden kuluttua? Yritän luottaa siihen, että ihmiset tekisivät niitä pieniä valintoja ja pohtisivat, miten rahansa käyttävät ja millaisen hiilijalanjäljen he maapallolle jättävät. Itse olen yrittänyt vähentää yksityisauton käyttöä ja ja pyrkinyt kantamaan kaupassa mukanani kestokassia ostoskassina sekä välttää pikamuodin kulutusta. Onko muuta mitä voisin tehdä?

Nyt, masennuksen ajettua talouteni ahtaalle, mietin miten muutoin voisin auttaa maapalloamme. Yritän aina valita kaupassa luomutuotteita, mutta niiden ollessa pääasiassa kalliimpia, ei siihen ole taloudellisesti ahtaalle ajetulla varaa valita sitä ekologisempaa vaihtoehtoa. Päätin rohkaistua ja kokeilla Fiksuruoka.fi-sivustoa. Fiksuruoka.fi myy meille edullisemmin tuotteita, jotka ovat joutuneet tuotehävikiksi. Syy tuotteen hävikiksi joutumiselle voi olla pakkauksen ulkoasun muuttuminen, tuotteen liikatuotanto tai parasta ennen-päivämäärän lähestyminen/umpeutuminen. Tuntuu, että edelleen muistetaan parasta ennen-päiväyksen tarkoittavan viimeistä käyttöpäivää, vaikka näin ei ole. Parasta ennen-päiväys kertoo ostajalle sen, että kuinka pitkään tuote vähintään säilyy. Nappaan teille tähän lainauksen:

Elintarvikeliitto Evira: Parasta ennen -päiväysmerkintä tarkoittaa, että tuotteessa on ohjeen mukaisesti säilytettynä ainakin tähän päiväykseen asti sille tyypilliset ominaisuudet kuten ulkonäkö, haju ja maku. Tuotetta voi yleensä nauttia turvallisesti vielä tämän päivämäärän jälkeen. Käyttökelpoisuuden voi todeta omin aistein eli haistamalla ja maistamalla. 

Fiksuruoka.fi

Ihan parasta tässä on se, yritys on perustettu 2016 ja sillä on varasto Turussa! Tämä yrityksen kotimaisuus ja kattava tieto siitä nettisivuilla nousevat ainakin itselleni tärkeiksi asioiksi. Lisäksi tuotevalikoima on mielestäni todella laaja ja Fiksu ruoka toimittaa kaikkialle Suomeen. Voit noutaa tilauksen suoraan Turun varastolta tai tilata tuotteet käyttäen jotain muuta toimitustapaa. Tuotteiden toimituksen voit valita tapahtuvan kotiovellesi tai lähimmälle noutopisteelle. Fiksu ruoka käyttää toimituksissaan laajaa toimitusjoukkoa, joka ei rajoitu vain postiin. Voit valita myös DB Schenkerin tai Matkahuollon kuljetuksen – eli toimituksen lähimmälle noutopisteellesi. Tein oman tilaukseni 16.4., se lähti varastolta 17.4. ja oli noudettavissa noutopisteeltä 18.4. Oma tilaukseni saapui siis nopeasti ja yrityksen lupaamalla toimitusajalla, joka on sivuston mukaan tavallisesti 1-3 arkipäivää.

Tämä viesti tilausvahvistuksessa sai ainakin minut hymyilemään 🙂

Ja siihen valikoimaan. Listasta löytyi muun muassa elintarvikkeita (luomua, mausteita, kahvia (!!!), kuivamuonaa muroineen ja säilykkeineen, herkkuja ja erilaisia proteiinituotteita), siivoustarvikkeita, kuten pyykinpesuaine ja tiskiaine, sekä lemmikkien ruokia ja hygieniatuotteita. Käykää täältä katsomassa itse, ei voi kun todeta, että vau! Tuotteissa näkyy jo listauksessa, koska tuotteen parasta ennen-päiväys on. Herättää luottamusta, ettei tilaa niin sanotusti sikaa säkissä.


Itse tilasin kotiin kaikenlaista hyödyllistä – koiravanhukselle ruokaa, konetiskitabletteja, kuivamuonaa, avopuolisolle hygieniatarvikkeita ja kahvia. Kun katsoo tuota tuotekasaa, voisi ajatella siihen menevän kaupassa pitkälti yli 50 euroa. Minäpä paljastan teille, että maksoin näistä yhteensä 35,06 euroa! Ja ilmaisella toimituksella lähimmälle noutopisteelle. Kaikissa tuotteissa on sitä kuuluisaa parasta ennen-päivämäärää jäljellä. En voi kuin suositella tätä kaikille muillekin, jos haluatte säästää kuluissa ja olla vähentämässä ruokahävikkiä. ❤ Vinkkivitosena, että uutiskirjeen tilatessasi, saat ilmaisen toimituksen DB Schenkerin noutopisteelle, jos tilauksen arvo ylittää 20 euroa.

Suosittelen kokeilemaan, tämä ei voi olla kuin mahdollisuus. ❤

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s