Tätä kysyy Juju kappaleessaan Onnelliseksi. Mutta miten voidaan määritellä onnellisuus, kun se on sellainen jokaisen oma kokemus yhtä lailla kuin mikä tahansa muukin mielen maailmaan liittyvä asia? Masennuksen kanssa olen tätä pohtinut ja miettinyt. Tässä omia pohdintojani, olkaa hyvä!
Jokainen määrittelee onnellisuuden itse, joten määrettä on vaikea ehkä käsitellä yleisellä tasolla. Haluan kuitenkin kertoa teille, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. Ja hieman pohtia käsitettä omalta osaltani – onhan se yksi oman elämäni tärkeimmistä asioista ja tavoitteista. Pohdintani taustalla on artikkeli onnellisuudesta, löydät artikkelin tämän linkin takaa.
❤ Onnellisuus on olotila, joka on täysin tavoitettavissa. Sen eteen täytyy toisinaan tehdä töitä ja toteuttaa haaveitaan, mutta se on tavoittelemisen arvoinen tila.
❤ Onnellisuus ei ole välttämättä sidoksissa aikaan, paikkaan, materiaan tai ihmissuhteisiin, mutta toisaalta se voi olla juuri sitä! Tätä tavoiteltua olotilaa voidaan hakea materian avulla, mutta kestääkö se materian haalimisesta tullut olotila pitkään?
❤ Liitän onnellisuuteen itselleni tärkeitä asioita – rakkaus, hyvä olo, ihmissuhteet, elämänlaatu ja ympäristö.
❤ Taloudellinen vauraus ei takaa onnellisuutta. Muistan kuulleeni sanottavan, ettei raha tuo onnea. Pidän tätä tietyllä tavalla totuutena, mutta taloudellinen tasapaino on sellainen, jonka kanssa on helpompi ylläpitää onnellisuuden tunnetta.

Mikä tekee minut onnelliseksi? Se ei ole raha, se ei ole materia eikä korkea elintaso. Minut tekee onnelliseksi ne pienet hetket arjessa, kun toinen osoittaa välittävänsä. Minut saa onnelliseksi odottamattomat viestit ja puhelut ystäviltä ja läheisiltä. Pitkä lenkki Ainon kanssa tai uuden Pokemonin nappaaminen saavat myös fiilikseni kohoamaan onnellisuuden tasolle. Pitkät aamut suurine kahvikuppeineen ja kirjeen kirjoittaminen ovat myös sellaisia asioita, jotka saavat minut hymyilemään. Vaikkei taloudellinen vauraus ole asia, joka tekee minut onnelliseksi, en voi olla myöntämättä sitä hyvää tunnetta, kun ei tarvitse käydä kaupassa laskin kourassa.
Olen luonut itselleni turvapaikan, jonne voin paeta stressiä ja ahdistusta. Mielessäni katoan mielikuvaan mökkimme läheiseen merenrantaan katsomaan tähtiä ja haistelemaan meren tuoksua. Siitä mielikuvasta minä tulen onnelliseksi.
Mikä tekee sinut onnelliseksi? ❤