Et ole sittenkään yksin.

En tiedä, mistä aloittaisin purkamaan tätä kaikkea. Vointini on heitellyt jälleen viime aikoina melko rajusti laidalta toiselle. Huomaan väsähtäväni pienestäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta yritän haastaa itseäni joka päivä edes johonkin arjen askareeseen tai sosiaaliseen koetukseen. Tämä on ollut myös ensimmäinen viikko ilman DKT-ryhmän tukea ja se on luonut oman jännityksensä arjesta selviytymiseen. Ryhmästä tuli kuitenkin niin tärkeä ja suuri osa kuntoutumista sekä uusien taitojen opettelua.

Mitä maailmalla on seuraavaksi tarjota minulle?

Tapasin lääkäriä pari viikkoa sitten ja hän antoi uuden diagnoosin masennuksen rinnalle. Samalla hän antoi minulle aikaa toipua ja kirjoitti sairauslomaa helmikuun 2020 loppuun asti. Ensimmäiset tunteet, jotka nousivat pintaan olivat pettymys (en ole vielä terve), ahdistus (toivunko tästä koskaan) ja toivon sekä toivottomuuden sekainen möykky. Toivun, mutta hitaasti. Tämä loppuu joskus. Koska osaan nauttia elämästä kuten ennen? Koska olen viimeksi ollut oikeasti terve?

Seuraavaksi keskustelimme tästä tilanteestani työterveydessä, jossa totesimme, ettei minun ole _ainakaan tässä tilanteessa_viisainta palata sosiaalialalle. Ammatillisen kuntoutuksen tie alkaa hakemuksilla ja pohdinnoilla siitä, mitä voisin tulevaisuudessa tehdä. Palautin työavaimeni, koska paluu tuntuu epätodelliselta ja mahdottomalta. Mahdottomalta, jos haluan olla terve. Epätodelliselta, jos haluan pysyä kasassa edes jollakin tasolla.

Sain ensimmäisen ajan sairaanhoitajalle kesäkuulle. Tuli sellainen olo, etten olekaan yksin tämän sairauteni kanssa. Minua autetaan sittenkin. Odotan malttamattomana sitä päivää, että voin sanoa toipuneeni tästä sairaudesta ja eläväni täysillä. Mutta samalla se pelottaa minua, koska en muista millaista oli olla terve. Millainen elämä minua vielä odottaa kaiken tämän jälkeen?

Kaiken tämän keskellä en voi kuin kiittää niitä ihania ihmisiä, jotka jaksavat sinnikkäästi olla matkassani mukana. Yritän kiittää heitä viikoittain, mutta voimien ollessa täysin loppu, se unohtuu ja jää ahdistuksen alle. Joten kiitos teille, että olette osa elämääni. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s