On olemassa yksi yhtye, joka oli 15 vuotta sitten ylitse muiden. Teinitytön särkyneet unelmat ja raastavat tunteet saatiin peittoon yhtyeen kappaleilla. Jokaisesta kappaleesta löytyi jotain, johon samaistua ja sitä se myös oli seuraavat vuodet. Menetykset ja elämän ihanuudet peiteltiin musiikilla. Se fanityttö heräsi henkiin vahingossa, kun kuuntelin yhden kappaleen yhtyeeltä. Nykyiset kappaleet eivät oikein iske, mutta ne vanhat – joihin liittyy muistoja. Ne iskevät edelleen.

Uniklubi – minun ja ystäväni ensimmäinen (ja valitettavasti viimeinen) yhteinen keikka Nuorisokeskus Palatsissa lokakuussa 2004. Olimme molemmat lääpällämme yhtyeen basistiin ja häntä tituleerattiin jumalaksi. Olen yhdistänyt Marilyn Mansonin version kappaleesta Personal Jesus juuri tähän basistiin. Nyt löysin kyseisen basistin omaa tuotantoa – rakastuin uudelleen. Sisäinen fanityttö heräsi henkiin. Olen sanaton – luulin, että se fanityttö oli jo kadonnut menneisyyteen. Mieleen tulee elokuu 2004, jolloin tivolin laite soitatti Kylmää-biisiä. Kuinka Olemme yhtä oli yksi mahtavimmista kappaleista ikinä. Kuinka Tunnit kappaleesta tuli niin raskas, ettei sitä pysty kunnolla kuuntelemaan kuin vahvan humalan ollessa läsnä. Rakkautta ja Piikkilankaa – Näiden tähtien alla. Osaan näitä kappaleita edelleen ulkoa ja näitä laulettiin tunteella – teinityttöjen vankkojen elämänkokemusten pohjalta. Ja se, kuinka kaikki kappaleet olivat kuin omasta elämästä.

Viime yönä tuo ystäväni vietti unessa kanssani juhannusta. Aamulla ikävä painoi, mutta sain käännettyä sen kiitollisuudeksi. Kiitos, että sain viettää kanssasi raastavia teinivuosia ja olla osana elämääsi. ❤ Syytän tästä huomista syntymäpäivää, koska ikäkriisi on läsnä. Miten fanityttöajoista voisi olla jo niin monta vuotta? Miten ystävän poisnukkumisestakin on jo melkein se 15 vuotta? Mihin kaikki tämä aika on kulunut? Itseni etsimiseen?

Onko siellä lukijoissa suuria fanittajia? Ketkä olivat teidän fanituksen kohteita?