Olen havahtunut miettimään, voiko masentunut tuntea olonsa onnelliseksi edes paikoittain? Ovatko kaikki tunteet sallittuja, kun ei työkykyinen? Saanko innostua asioista, joista todella nautin?

On itselleni selkeää, ettei masentuneena välttämättä edes tunne mitään. Ammottava tyhjyys sisällä eikä iloa saa mistään tekemästään asiasta. Tyhjyys saattaa vaihtaa muotoaan ahdistuksesta suruun ja itsesääliin. Toisinaan tyhjyys on myös vihan kaltainen tila, pelkoa parantumisesta ja elämästä tai häpeää siitä, että on sairastunut eikä kykene arjen askareisiin. Lääkitys on auttanut minua näiden tyhjyyden ja sen tuomien negatiivisten tunteiden kanssa – ne ovat tasaantuneet eivätkä ole niin syviä kuoppia kuin aiemmin. Tunteet ja fiilikset ovat intuitiivisia kokemuksia, joihin voi itse vaikuttaa – ainakin joiltain osin. Positiivinen ajattelu lisää positiivista ilmapiiriä omassa mielessä, kun taas negatiivinen ajattelu lisää sellaisia hankalia tunteita, joita myös masennus ja tyhjyys tuovat mukanaan. Masennuksen kanssa ei vain aina jaksa yrittää olla positiivinen, kun tulevaisuus näyttää toivottomalta ja värisävyltään mustalta.

Muistan työterveyslääkärin maininneen monta kertaa, että minulla on lupa lähteä kotoa ulos ja yrittää nauttia elämästä. Silti tuntuu ajoittain syylliseltä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan, että päivä oli hyvä tai kertoa, kuinka tunsin itseni onnelliseksi. Yritän nauttia elämästä ja yritän innostua esimerkiksi häiden suunnittelusta tai kalenteriaskartelusta viikoittain. On raskasta silti selitellä itselleen useita kertoja viikossa, että tämä on sallittua eikä tarkoita, että masennus olisi kadonnut minusta lopullisesti.

Tunteiden hallinta on itselleni edelleen hankalaa ja niiden ennustettavuus on mahdotonta. Eilen ahdistus valtasi minut yllättäen ja pieni ääni sisälläni sätti ulkomuotoani. Yritin muistaa, että päivä oli ollut pitkä ja väsymys painoi koko kehoa – niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ahdistus kuitenkin kääntyi pieneksi hetkeksi ilon muotoon, mutta palasi myöhemmin hieman hankalampana. Tänään olen ollut tunteiltani melko tyhjä, mutta fyysisesti väsynyt sosiaalisten tilanteiden jäljiltä. Olen silti yrittänyt nauttia päivästä – lenkistä Ainon kanssa ja kalenterin koristelusta. Olen nauttinut päivästä omalla tavallani – ja yritän iloita siitä.

Tämä asia on käynyt mielessäni, kun olen innostunut suunnittelemaan häitä. Voiko masentunut mennä naimisiin? Voiko masentunut yrittää elää? Oli minulla lupaa tai ei, niin minä yritän! Yritä sinäkin – elät kuitenkin itsellesi. ❤