Vasten mun kasvojani

Se iski jälleen ja todella vasten kasvojani. Hetken ajattelin, että nyt alkoi ylämäki ja sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, se iski – syyllisyys, ahdistus, paha olo ja riittämättömyys. Elämänlanka näyttää punaisen sijaan harmaalta ja hataralta. Onko näissä mitään järkeä?

Kun olo on edes muutaman päivän ollut hyvä, tuntuu myös ahdistus paljon suuremmalta ja todelliselta takaiskulta. Viime yönä en nukkunut minuuttiakaan, uni löysi minut vasta aamulla kellon ollessa jo 07. Miksi nämä kamalat tunteet löysivät minut? Miksi tämä toipuminen ottaa takapakkia ja kääntää kelkkansa juuri, kun tuntuu hyvältä ja auringon kirkas paiste tuntuu ahdistavan sijasta toiveikkaalta?

Tietäessään realiteetit ja sairauden ailahtelevuuden, tuntuu masennus edelleen epäreilulta. Miksi masennus ei voisi olla yhtä konkreettinen kuin jokin fyysinen sairaus, joka olisi lääkkeillä hoidettavissa? Pelkkien lääkkeiden kanssa ei sairauden kanssa pärjää, vaan odottaminen avun ja kunnon tuen saamiseksi on raskasta. Onnekseni olen saanut, ja hakenut, apua. Onneksi en ole sairauden kanssa yksin. Laitoin tällä viikolla kyselyä terapeutille. Toiveissa tietysti on, että terapia alkaisi mahdollisimman pian ja tämän sairauden kanssa pääsisi vielä enemmän sinuiksi.

Onneksi kirjoittaminen auttaa ja pääsen purkamaan oloani tällä tavoin. Myös se puhuminen auttaa ja kuuntelevat läheiset ovat kultaakin tärkeämpiä. Yritetään jaksaa vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka se iskisi Apulannan sanoituksen mukaisesti, vasten mun kasvojani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s