Mustavalkoista arkea

Terveisiä täältä! Viime päivät ovat olleet melkoisen alakuloisia ja osittain jopa liian ahdistavia ollakseen totta. Hyvät päivät ovat kestäneet sen päivän tai hetken, mutta edelleen yritän pitää toivosta kiinni. Täältä noustaan vielä ja on minun aikani voida paremmin. Mutta jotain hyvää, nukuin viime yönä heräämättä kertaakaan!

Yritän ottaa tästä biisistä voimaa, jotta jaksan tallustaa tätä kivikkoista polkua.

On ollut hankala elää tämän ahdistuksen kanssa, kun sen juuri syystä en saa otetta. Toisina hetkinä se ottaa tuulta alleen ihan pienestäkin asiasta ja silloin yritän käyttää kaikkia mahdollisia tunnetaitoja, jottei se tunne paisuisi äärimmilleen. Toisinaan kykenen taltuttamaan ahdistuksen tunteen ja kohdistamaan ajatukset muualle ja ennen kaikkea muunlaisina. No heikompina hetkinä en voi kuin antaa tunteen ottaa vallan ja toimin parhaani mukaan, että saisin sitä kautta käsiteltyä tunteen ja siirryttyä eteenpäin. Esimerkkinä tästä voisin kertoa teille viime perjantaista, kun vietimme erään kaverini syntymäpäiväjuhlia pienellä porukalla. Kesken illan minulle tuli sellainen olo, etten kuulu joukkoon. Vaadin, että tytöt jatkavat iltaa ja otin bussin kotiin. Tällöin luin vanhoja viestejä ja yritin saada ajatukseni suunnattua niihin hyviin muistoihin ja päästä tuosta kamalasta tunteesta yli. Ja pääsinkin, mutta kotona uni ei tullut. En tiedä, miten olisin tuossa tilanteessa voinut toimia paremmin, kun pahimmat skenaariot olivat niitä, että pilaan kaikkien muidenkin illan omalla ahdistuksellani. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin – kaikilta osin.

Lyhyesti sanottuna, elämä epävakauden kanssa on yhtä tuskaa. Toisinaan oleminen on helppoa ja vaivatonta, mutta toisinaan joutuu tekemään paljon töitä sen eteen, etteivät tunteet ottaisi liikaa valtaa. Elämä ei tietysti ole välttämättä koskaan liian helppoa, mutta epävakauden kanssa se on hieman hankalampaa. Onneksi ympärillä on ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka tukevat ja ovat turvana tällaisen tuuliviirin elämässä.

Olen ajastanut teille viikonlopulle jutun iltapuvuista! ❤ Tulevalla viikolla on paljon ohjelmaa ja yritän jossain välissä saada kirjoitettua teille kuulumisia – ehkä jopa kuvien kera. Pitäkää huolta!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s