Terveisiä täältä masennuksen valtakunnasta! Halusin kertoa teille, mitä masennukselle kuuluu nyt ja miten sen kanssa täällä eletään. Onko se kadonnut? Onko toiveita parantumisesta? Onko otettu takapakkia? Näihin saat vastauksen tuota pikaa!

Aluksi pieni kertaus tästä matkasta. Matkani masennuksen kanssa on alkanut kauan sitten, mutta viimeisin diagnoosi on elokuulta 2018, jolloin F33.2 (toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita) diagnosoitiin työterveyslääkärin toimesta. Hakeuduin lääkärille vaihtaaksesi toimintakykyäni ylläpitävää lääkitystä, jotta voisin palata kesäloman jälkeen töihin. En palannut vaan jäin sairauslomalle ja hoitokontakti akuuttipsykiatrialle luotiin. Lääkitystä muutettiin ja todettiin, että sairausloma tulee kestämään jonkin aikaa – sillä ollaan siis edelleen. Tänä keväänä F33.2 sai kaverikseen diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Hoitokontaktini on tällä hetkellä mielialatyöryhmässä ja eilen tapasin terapeuttini, jonka kanssa matkaa aletaan taivaltaa ensi kuussa.

Masennus nostaa päätään viikottain vaikka yritän haastaa itseäni tekemällä asioita ”vaikka väkisin.” Itsetuhoisuus on ollut ajatuksissa, mutta itsetuhoisen käyttäytymisen olen saanut kukistettua. Niitä haitallisia ajatuksia itsestä ja elämästä on edelleen ollut ja toisinaan päivinä en saa otetta mistään. Niitä hyviä päiviä on alkanut olla kuitenkin enemmän vaikka ne unohtuvat helposti vaikealla hetkellä.

Elämä vaikuttaa toisinaan elämisen arvoiselta, mutta niitä päiviä, joina miettii kaiken tämän järjellisyyttä, on silti useita. Onneksi terapia alkaa syyskuun alussa, ehkä saan tämän kaiken pikku hiljaa kasaan? Olen täällä masennuksen alla kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut. Silti Jenni Vartiaisen Sivullinen kuvaa minua yhä enemmän. Tuntuu toisinaan, että elän oman elämäni ulkopuolella täysin sivullisena, kun oma elämä sujahtaa ohitse.

Vähän kuin summa summarum. Masennuksen kanssa eletään, vaikkei se nosta päätään päivittäin. On silti ajoittain raskasta arvuutella aamuisin, millainen päivä on tulossa. Useimmiten annan päivän vain tulla ja näyttää, mitä sillä on tarjottavanaan. On muistutettava sekä itseäni että teitä, jos masennus on ollut matkaseurana moni vuosia, ei parantuminen voi tapahtua ihan hetkessä.