Yksi mun vuoden kohokohta

Palaan nyt ajassa jonkun verran taaksepäin ja kerron teille mahtavasta päivästä, josta ei puuttunut iloisia hetkiä. Tuon syyskuun päivän vietin noin sadan muun ihmisen kanssa Turun kauniissa Ruissalossa. Nyt palaamme Kalenterimanian syysmiitti-päivän tunnelmiin. ❤️

Kaunis Villa Bella Vista toimi miittipaikkana.

Tähän kyseiseen tapahtumaan oli ilmoittautuminen jo helmikuussa ja onnistuin saamaan paikkani tapahtumaan jonottamatta. Olin siis oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. 😊 Tapahtumaan mahtui siis 100 Kalenterimanian jäsentä ja paikalla oli lisäksi Kalenterimanian ylläpidon porukka, Kahvila Paratiisin henkilökunta ja vierailevia tähtiä. Tiesin jo etukäteen, että aika tulee liitämään kuin siivillä. Ja niin siinä kävi, että aika kului nopeasti, itseasiassa paljon odotettua nopeammin.

Arvontapöydän palkinnot houkuttelivat aulassa.

Päivä oli kivasti aikataulutettu ja vapaata oleskelua oli päivän aikana hyvin. Ja mikä tärkeintä, jokaiseen tilanteeseen oli varattu tarpeeksi aikaa! Voitte uskoa, että reilut sata innokasta muodostavat jonon mihin vain. Päivän aikana tarvittiin siis välillä kärsivällisyyttä ja malttia, jotta jaksoi esimerkiksi jonottaa herkut kahvilan puolelta. Lisäksi ohjelmassa oli haastetuunausta, stanssaukseen tutustumista, arvonnat, sabluunojen käyttöön opastusta ja vapaata tuunausta.

Haastetuunauksen tulos omassa kalenterissa.

Meidät opastettiin pöytiin, kun paikka miitissä oli ensin tarkistettu. Pääsimme ystäväni kanssa samaan pöytään ja paikalla odotti paperikassillinen erilaisia sponsorituotteita. Näiden ”Goodie bagien” sisältö oli lähes samanlainen, mutta pieniä eroavaisuuksia oli. Omasta bagista löytyi esimerkiksi penaali, sakset, washiteippejä, muutamia erilaisia freebie-arkkeja ja muita tarroja, washisample, samplekortteja ja muutamia erilaisia papereita. Goodie bagit ylittivät itsensä täysin! ❤️ Omille paikoille asetuttiin rauhassa ja tutustuttiin pöytään istuvien kanssa. Ylläpito esittäytyi tapahtuman alussa ryhmäläisille ja tämän jälkeen jäimme odottamaan vuoroamme vaihtohuoneeseen.

Vaihtohuoneeseen sai jokainen tuoda itselleen tarpeetonta askartelumateriaalia. Huoneessa oli jaoteltu kalenterit ja vihkot, teipit, kalenterikorut, washiteipit, paperit, tarrat ja niin edelleen. Ideana oli, että jokainen voi tuoda tavaraa ja tehdä löytöjä. Jäljelle jääneet materiaalit lahjoitettiin eteenpäin, hyvään tarkoitukseen. Ja tein sieltä itsekin muutamia ihania löytöjä! Ainakin mukaan lähti muutamia teippejä, tarroja ja kalenterikoruja. 🙂

Päivä meni nopeasti, mutta säilyy muistoissa vielä pitkään. ❤️ Konkreettisesti päivä on mielessä usein, sillä voitin arvonnassa bullet journal paketin! Itselleni sillä ei ollut käyttöä, joten vaihdettiin voitot päittäin ystävän kanssa ja nyt seuraan elämääni Sadassa päivässä onnelliseksi tehtäväkirjan avulla. Jos haluat lukea lisää tuosta päivästä, siitä löytyy kirjoituksia Kalenterimanian blogista sekä YouTube-kanavalta. Ainakin itselleni päivän tärkeimmiksi asioiksi osoittautuivat yhdessä olo, kalenterien koristelu ja ihana tunnelma, joka kantoi läpi päivän. ❤️

Olen onnekas, että olen löytänyt tämän harrastuksen ja sitä kautta myös uusia ystäviä. Aina harrastuksen ei siis tarvitse olla yhteisiä treenejä monta kertaa viikossa. Riittää, että tapaamisia on toisinaan sekä yhdistävä (ja todella vertaistuellinen) Facebook-ryhmä. ❤️

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s