Mahdollisuus

En malttaisi odottaa kevättä ja sen uusia tuulia! Tässä hetkessä on hengitettävä syvään ja rauhallisesti, pysyttävä nykyisyydessä. Mieleni on jo niin kiinni tulevaisuudessa, etten meinaisi malttaa olla tässä ja nyt.

Joudun edelleen toisinaan pysähtymään ja harjoittamaan viime keväänä oppimiani DKT-taitoja, kun elämä tuntuu tarjoavan vain happamia marjoja. Tilanne on kuitenkin nyt paljon paremmilla perustuksilla kuin vuosi sitten. Taistelu masennusta vastaan on todella kääntynyt voitoksi ja energiaa elämiseen on aivan eri tavalla! Joudun usein muistuttamaan itseäni, että huonot päivät kuuluvat elämään eikä jokainen huono päivä ole takapakki tai hävitty erä masennukselle – ne ovat osa elämää.

Mahdollisuus, usko itseen ja työskentely omien tavoitteiden eteen! Pystyt siihen!

Miten tämä kaikki on tapahtunut? Kuinka nyt tuntuu siltä, että yhtäkkiä elämä voittaa ja mielen harmaus on todella muuttumassa vaaleanpunaiseksi? Aika, muuttuneet ajatusmallit, positiiviseen keskittyminen, työskentely masennuksen nujertamiseksi – ne ovat tuottaneet tulosta. ❤︎ Terapia, oikea lääkitys ja oma taistelutahto masennusta vastaan ovat olleet myös tärkeässä osassa. Oma työskentely ja toimiminen masennusta vastaan ovat korvaamattomassa asemassa parantumisen matkaa. Taistelua helpottaa rinnalla kulkevat ihmiset, jotka tukevat sinua kamppailun aikana.

Tämän vuoden lauseeksi olen valinnut ”Let shit go”-tekstin, joka toistuu jokaisen kalenteriviikon koristelussa. Masennus on nyt se, joka päästetään menemään ja tilalle otetaan elämänhalu. Viime syksyn maistiaiset masennusvapaasta elämästä alkavat olla sitä todellisuutta juuri nyt ja haluan pitää siitä kaikin voimin kiinni. Koska etsin kaikesta merkityksiä, olen myös saanut mielessäni luotua tälle taistelulle merkityksen. Olin liian kauan vahva ja unohdin itseni kaikkien muiden asioiden alle. Nyt on aika muistaa itseni ja omasta itsestäni huolehtimisen, jotta jaksan seurata uusia polkuja ja tuulia.

Stam1nan Elämänlanka on edelleen ajankohtainen kappale, vaikka koen sen suurimman taistelun olevan jo voitettuna. Masennus-haava on auki (ja tulee sitä ehkä aina olemaan), mutta nousen ja paranen. Haluan nähdä jokaisessa päivässä mahdollisuuden ja toivon. Juuri ne, mitkä masennus peitti alleen.

Aiemmin mainitsemistani DKT-taidoista aktiivisessa käytössä ovat olleet mielen kääntäminen muihin asioihin ja pysähtyminen. Näiden avulla hetkessä läsnä oleminen on ollut paljon helpompaa. Kupariketun Youtube-kanavan meditaatiot ovat olleet helppoja apuja, kun on tarvinnut pysähtyä olemaan siinä tai mieli on juossut toista tuntia suurta vauhtia eikä pysähtyminen hetkeen ole tullut kysymykseen millään muilla tavoilla. Näistä on todella ollut myös apua nukahtamiseen vaikka pienet problemat unen kanssa ovat olleet olennaisia yleensä vain täyden kuun aikaan. Toisinaan huolet ja murheet ovat vallanneet mielen, jolloin keskittyminen nukahtamiseen on jäänyt pahasti paitsioon.

Aion kertoa teille paremmin tulevaisuuteni mahdollisista poluista, kun on niiden aika. Nyt keskittyminen tähän hetkeen, kodin kuntoon laittaminen ja häiden suunnittelu saavat olla tärkeimpinä toteutettavien asioiden listalla. Oli muuten hauskaa huomata terapiassa maanantaina, etten voi tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmille mitään, joten minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmia. Miten kaikki tämä aika ja innostus onkin vienyt katseen pois mahdollisuuksista?

Ihanaa viikkoa! ❤︎

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s