Ympäripyöreä kysymys ja siihen yritän antaa täsmentäviä vastauksia. Tuntuu, että kaikesta olisi niin paljon kerrottavaa vaikkei oikeasti elämässä ole tapahtunut mitään sen suurempaa. Kaikki se suuruus koostuu pienistä hetkistä ja pienemmistä palasista. Seuraavassa kuitenkin luvassa vastauksia niihin tätä vuotta kantaviin teemoihin.

Harrastukset: Kalenterimania, kirjeiden kirjoittaminen ja neulominen ovat olleet päiviäni täyttäviä asioita. Eniten kiehtoo tällä hetkellä kalenterit, kirjeet ja kodin järjestely. Unohtamatta Greyn Anatomiaa, Sykettä ja muita tv-sarjoja, jotka ovat vieneet minut mukanaan. Viikkoja tasapainoittaa terapia ja reissut Raumalle. Pokemon-sovellus seuraa liikkeitä lenkkien kautta, mutta tällä hetkellä elämä sen kanssa on vähäisempää. Kaikki muu tuntuu tärkeämmältä.

Häät: Pitkien keskusteluiden jälkeen sain taivuteltua tulevan aviomieheni siihen, että juhlitaan häitä kunnolla siinä vaiheessa, kun olemme molemmat paremmassa kunnossa (eikä toiselle tule paineita muistella hääpäivän tapahtumia tarkalleen kertoakseen ne toiselle). Avioidumme tänä vuonna ja juhlistamme sitä pienesti ruokailemalla läheisten seurassa. Ne suuret juhlat odottavat sitten, kun aika on sopivampi. Ja silti musta tulee tänä vuonna rouva!

Inspiraatio: Huomaan, että minulla on paljon ajatuksia ja ideoita, mutten osaa kohdistaa niitä mihinkään tiettyyn muottiin. Yritän soveltaa näitä kaikkia ja tuoda ne todellisiksi, kunhan löydän oikean väylän toteuttaa niitä. Inspiraationi kumpuavat halusta luoda jotain uutta: bujo, kalenteriviikko, sukat, järjestys… Mutta niiden toteuttaminen on vielä hivenen hankalaa tai hakusessa. Hetki kerrallaan ja uskoisin, että tulevana keväänä inspiraationi hedelmät ovat jo tässä ja valmiina ihasteltaviksi!

Koti: Edelleenkään meillä ei odota juuri siivottu koti, vaan ne kaksi yhdessä elämään opettelevaa tyyppiä (ja Aino). Olen onnistunut tekemään kotitöitä enemmän kuin tavoitteena on ja uskon tämän kodin loistavan ehkä nopeammin kuin osaan itse edes arvata. On jätettävä kuitenkin tilaa luovuudelle, omalle toipumiselle ja niille pienille ihmeille, joita elämä on (toivottavasti) valmis tarjoamaan!

Masennus: Olen oman masennukseni kanssa siinä pisteessä, että soitin jo lääkäriajan perään. Tämä vain siksi, että haluaisin lopettaa asiakkuuteni psykiatriselle puolelle ja siirtyä elämässä eteenpäin. Olen antanut masennukselle köniin ja terapia auttaa toipumaan siitä kunnolla! Joten lääkäriaikaa tänne, että saadaan tämä kahden vuoden sairaus pakettiin ja pois päiväjärjestyksestä!

Painon pudotus: Asia, jolle en tietoisesti tee mitään. Asia, joka tässä sivutuotteena tulee (jos on tullakseen). Olen keskittynyt kaikkeen muuhun niin paljon, että laihduttaminen ei tietoisena tavoitteena tule kysymykseenkään!

Tulevaisuus: Odotan malttamattomana pian alkavaa AMK-yhteishakua, sillä aion hakea opiskelemaan itselleni uutta ammattia. Jos ei opiskelupaikkaa tällä kertaa tule, maailmani ei romahda! Olen miettinyt varasuunnitelmat valmiiksi, mutta niitä alan enemmän avata teille sitten, jos opiskelupaikkaa ei irtoa. Ainakin teen kaikkeni sen eteen, että syksyllä 2020 olisin opiskelija.

Tupakointi: Toiset teistä saattavat muistaa kirjoitukseni syyskuulta (linkki tässä, jos haluat tähän palata!). Kerroin tuolloin aikeistani lopettaa tupakointi (neljän tupakoimattoman päivän perusteella). En ollut tuolloin valmis luopumaan tupakasta, mutta tätä kirjoittaessani olen viettänyt 11 savutonta päivää eikä tämä tee edes tiukkaa! Viime kerralla se luopumisen tuska ja paniikki olivat pahimmat (ja suurimmat) syyt miksi ratkesin tupakoimaan uudelleen. Tällä kertaa se luja tahto, todellinen toive olla savuton ja elämännälkä ovat tsempanneet eteenpäin. Tukena matkassa on nikotiinilaastari, jonka eilen unohdin laittaa (ja selvisin ilman sitä!) sekä erilaiset pastillit (ilman nikotiinia). Minulla on erilainen taistelutahto tähän tällä kertaa ja syksyltä tuttu paniikinomainen tarve tupakoida on kadonnut. Eli kyllä, tupakointi on historiaa.

Näillä urilla siis tällä hetkellä mennään! Oman itseni kanssa elämään totuttelu jatkuu edelleen melkein 30 vuoden jälkeenkin ja yritän nauttia tästä nyt hieman erilaisella otteella! Masennuksesta parantuminen alkaa olla totisesti totta, mutta mahdollisuus takapakeille on edelleen suuri. Kaikkien näiden tavoitteiden lisäksi on annettava tilaa ihmeille ja unelmille. Tätä kirjoittaessani en voi olla vilkuilematta omaa unelmakarttaani (kirjoitus siitä täällä!) ja tajuamatta sitä, että sen unelmia kohti ollaan oikeasti menossa! Tärkeintä on kuitenkin elää hetkessä, mentiin sitä sitten missä vain!

Anna tilaa ihmeille ja hämmästy, kun ne löytävät sinut. ❤︎