Askel, askel ja shiny!

Vauhdikas viikonloppu takana ja väsymys on tällä hetkellä vahvasti läsnä. Eilen olin valmis nukkumaan jo yhdeksän aikaan, mutta silti odotin unta yön hämärässä useamman tunnin ajan. Mielessä vilistää paljon pohdintoja ja se kertoo ehkä siitä, miten rankat viimeisimmät viikot ovat olleet. Jatkuva kamppailu mielen kanssa vie voimia, mutta onneksi viikonloppu vähän helpotti mielen synkkyyttä. Tavallaan vauhdikas viikonloppu latasi mielen akkuja, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Heatmor oli yksi uusista Pokemoneista, joita sain Pokedexiin.

Lauantai ja sunnuntai kului pitkälti Pokemon Go:n parissa ja Go Fest-tapahtumaa pelatessa. Ensimmäinen tällainen tapahtuma, johon osallistuin ja on sanottava, että oli aika mahtavaa elää virtuaalihahmoja kerätessä. Tapahtuma oli siinäkin mielessä mahtava, että se järjestettiin Korona-virustilanteen vuoksi maailmanlaajuisena ja jokainen lipun ostanut pystyi osallistumaan vaikka omalta kotisohvaltaan. Onneksi täällä sää suosi, sillä askelia tuli kerättyä viikonlopun aikana melkoisesti – lauantaina reilut 20 000 askelta ja sunnuntaina reilut 10 000. Hassua, miten tyhjältä eilen tuntui, kun tapahtuma päättyi. Mitä mä nyt teen, kun tapahtuma on ohi? No odotan tapahtuman haasteiden palkintoviikkojen alkamista! Tapahtuman ensimmäisenä päivänä suoritettiin haasteita, joiden palkinnot ovat kaikille pelin pelaajille avoinna seuraavien viikkojen aikana. Yhteensä kolme erilaista palkintoviikkoa – aivan mahtavaa! Voisin kertoa viikonlopusta vielä paljon enemmän, mutta päätetään tämä seuraavaan tietoon: Pokedex 594/604 (ennen tapahtumaa 591/601), shinyt viikonlopulta 18 kpl (joista uusia 13 kpl).

Lajitoverien kohtaaminen Pokestopilla – erilaisuus on rikkaus ❤︎

Viimeiset viikot on kamppailtu paljon mielen demonien kanssa. Suurimmat demonit ovat olleet riittämättömyys, yksinäisyys ja elämän tarjoamat vastoinkäymiset. Paljon on tullut kysyttyä itseltä sitä, miten voisin riittää? Mikä on tarpeeksi ja olenko minä tarpeeksi? Mitä pahaa olen elämässäni tehnyt, etten ole oikeutettu onnellisuuteen kuin pienissä palasissa? Koen paljon tunnon tuskia, kun en jaksa pitää yhteyttä tai kykene samalla tavalla toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Vaikka toipuminen on hyvällä mallilla, on mulla vielä paljon tehtävää, jotta voisin nauttia pienistä hetkistä. Ainakin tässä osaa arvostaa sitä, mitä jo on. Mutta olisin valmis jo uusille ihmeille ja hetkille, jotka saavat itkemään onnesta.

Pääasiassa kykenen kuitenkin pysymään positiivisena ja ajattelemaan tätä tilannetta siten kuin se on – väliaikainen, osa toipumista ja haaste, josta kykenen selviämään. Kaiken tämän epäonnen keskellä pienet onnen hetket tuntuvat arvokkailta ja ovat enemmän kuin toivottavia, sillä ne kantavat pitkälle. On ollut vaikeaa keskittyä pelkkään hyvään, kun elämä tarjoilee edelleen pelkkiä sitruunoita ja hankaluuksia. Edelleen se epäreiluus ja tunne, että on tehnyt jotain ettei olisi ansainnut enempää onnea, ovat jokaisena päivänä vahvasti läsnä. Yritän hymyillä, ajatella positiivisesti ja jatkaa eteenpäin – pakkohan se on. On toimittava, jotta ikävät ajatukset eivät pääse käsiksi mieleen ja tee sinne uutta kotiaan.

Ehkä meidänkin taloudelle on vielä jaettavissa onnea tämän kuluvan vuoden aikana? Ennakkotiedot eivät ole kovin hulppeat (mielelle vaikea syksy itsessään, itseä koettelevia tapahtumia ja vaikeita käsiteltäviä on tulossa), mutta ehkä mekin saamme vielä jotain hyvää osaksemme?

Rakkautta ja lämpimiä ajatuksia, kaikesta huolimatta. ❤︎

Ajatusten virta ripauksella kiitollisuutta

Mulla on nyt suuri tarve kirjoittaa. Jotenkin työpöydän ääressä istuminen tuo sellaisen tunteen, että on saatava jotain aikaan. Jotain konkreettista ja julkaisukelpoista. Vaikkei mulla ole harmainta aavistusta siitä, mitä saan tähän kirjoitukseen luotua. Ainakin lupauksen siitä, ettei tässä kirjoituksessa ole päätä – eikä sitä kuuluisaa häntää.

Tänään eletään torstaita ja tiistaina on jouluaatto. Meillä ei ole vielä lopullisia suunnitelmia siitä, miten aiomme tuon päivän viettää. Terapiassa asiaa puin maanantaina ja pinnalle nousivat kaksi asiaa – hyvä ruoka ja läheiset. Enempää en joululta halua. Vain yhdessä juteltuja asioita, yhteisiä hetkiä, jouluruokaa ja rauhallisuutta. Haluan pysähtyä, vaikkei tässä ole mihinkään edes kiirehditty. Saanko jälleen toivoa sairaslomaa sairaslomalta? Tai pitäisikö tätä kutsua määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, kun viestillä eläke tupsahtaa tilille kuun alussa toimeentulo? Kuntoutustuki tämä lienee siten ihan oikeasti, mutta musta on humoristista kertoa, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Tammikuussa tapaan työterveyshoitajaa, jonka kanssa yritämme saada kuntoutustukiasioita järjestykseen. Tavoitteena on siis suunnitelman luominen, jotta kuntoutustuki jatkuisi mahdollisten opiskelujen ajan. Ja kyllä, olen enemmän kuin valmis kouluun. Opiskelemaan itselleni uutta ammattia ja vaihtamaan alaa. Vaikka olin jo unelmieni työssä, ei se ollut minua varten. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Spotifyn lista soittaa korviini kaikkia söpistely-biisejä. Olen toista päivää hieman alakuloinen ilman syytä enkä osaa jakaa tästä olostani pois. Jotenkin on vain sellainen alakuloinen olo. Tämä kertonee siitä, ettei masennus ole ihan täysin lähtenyt minusta – vielä. Yritän silti saada jotain aikaan – eilen kävi tiskikone ja unelmasukan pari sai muutaman kerroksen lisää. Neulominen on auttanut mua jäsentämään ajatuksia, harjoittamaan kärsivällisyyttä ja hetkeen pysähtyminen on ollut sitä kautta helpompaa. En siis ole jäänyt märisemään alakuloisuuteen vaan olen tehnyt sen eteen jotain, ettei se jäisi minuun asumaan.

Jospa kirjoittelen tähän ne asiat, joista olen tänään kiitollinen. Saisin tähänkin sen kiitollisen osan kirjoitusta. ♥︎

  • Läheiset ihmiset, joiden kanssa saan kokea ja nähdä tätä maailmaa. Erityisesti kihlattu, ystävät, sisarukset, vanhemmat ja läheiset sukulaiset ovat sellaisia, joista olen enemmän kuin kiitollinen. ♥︎
  • Masennuksen tuoma mahdollisuus oppia uutta ja opetella elämään uudelleen. Eniten olen kiitollinen siitä, miten olen saanut tutustua itseeni perusteellisemmin ja uudella tavalla.
  • Olen kiitollinen siitä, että osaan neuloa ja saan sillä tavalla luotua uutta. Ja tietysti olla ylpeä tekemästäni sukista/pehmoista/lapasista/luomuksista.

Ihanaa joulunaikaa kaikille ♥︎

Viikko vailla helpotusta

Viime viikon mielialat ovat jälleen karua luettavaa – neljä huonoa päivää seitsemästä (maanantai, tiistai, keskiviikko ja perjantai). Silti sain käveltyä viikon aikana reilut 50 km ja ansaittua Pokemon Go-pelissä sen korkeimman viikkopalkinnon. Sormet ristissä toivon, että tästä viikosta tulee parempi kuin mennyt viikko oli!

On kuitenkin kerrottava, että niihin kolmeen hyvään päivään sisältyi paljon mukavia hetkiä. Saattaisin myös liioitella, jos sanoisin, ettei niihin huonoihin päiviin olisi osunut edes muutamaa hyvää hetkeä. Ihmetellääs tämä masennusviikko siis läpi. Kuvaan jokaista päivää kappaleella, joka mielestäni kertoo siitä päivästä.

One more light – Linkin Park (maanantai)

Maanantai oli tuskainen, mutta onnistuin siitä huolimatta tekemään Ainon kanssa reilun 2,5km aamulenkin. Kun mietin maanantain positiivisia, on niitä kovin hankalaa etsiä ja löytää. Oli siellä silti positiivisia asioita: pikainen tapaaminen ystävän kanssa, tulevien naamiaisten asujen keksiminen ja niiden aloitus. Kyllä jotain positiivista löytää, kun oikein etsii!

Zombie – The Cranberries (tiistai)

Päivä, jolloin koin vaeltavani zombin lailla hetkestä toiseen. Sain käytyä silti kaupassa ja jatkettua operaatiota naamiaisasujen kanssa. En muista päivästä juuri mitään muuta kuin puhelun ystävän kanssa ja sen tunteen, etten selviä haamuineni tästä. Minun päässäni, ne edelleen itkevät.

Pokemon theme (keskiviikko)

Keskiviikko oli helpompi kuin maanantai tai tiistai, mutta silti huono päivä. Kävin ystävän kanssa etsimässä lisää rekvisiittaa lauantaita varten ja illalla suuntasin pelaamaan Pokemonia reiluksi tunniksi. Päivä kului nopeaan ja oli pienestä väsymyksestä huolimatta paljon parempi kuin edelliset.

Viimeinen päivä – Ressu Redford feat. Pyhimys (torstai)

Torstaina pakkasin tavarat mukaan ja lähdin ystävän luokse valmistelemaan lauantain asuja. Kahvittelimme ja vietimme aikaa yhdessä sekä lauantaina syntymäpäiviään juhlivan ystävämme kanssa. Vedätys asuista meni läpi ja iltasella palasin kotiin muutaman itselleni uuden vaatekappaleen kanssa. Päivän kääntyessä illaksi, myös mielialani romahti ja oli vaikea olla itsensä kanssa. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että sain olla ystäväni ja ihanan paremman puoliskon kanssa tänäänkin hetken. ❤

Armo (elokuvasta Teit meistä kauniin) – Apulanta (perjantai)

Perjantaina korttitalo sortui ja murruin illalla kyyneliin. Tunteet ottivat voitokkaan otteen järjeltä ja syyllisyys masennuksesta oli valtava. Riittämättömyys, ahdistus, suru ja valtava taakka hartioilla. Lopulta itkin kultani kainalossa ja pyysin toistuvasti anteeksi sitä, etten jaksa.

Heaven – DJ Sammy (lauantai)

Juhlapäivä ja tehotytöt valmiina pelastamaan maailman! Päivä sujui hyvin ja illan juhlat olivat mahtavat. Päivän aktiivisuusprosentti oli vaatimattomasti 364%. Tätä kappaletta bailattiin, kisattiin tietovisoissa ja pelattiin biljardia. Kiitos juhlien järjestäjille. ❤

Madafakin darra – Roope Salminen & koirat (sunnuntai)

No pahaa oloa ei ollut, kotoa heräsin ja maailma näytti hivenen sumealta. Jäljet juhlimisesta kiersivät kehossa, mutta selvisin tästä! Sipsihimo vei kauppaan ja olokin alkoi tasaantua. Illalla koin jälleen tyytymättömyyttä itseeni ja yritin saada sitä karistettua iltalenkillä – ja niin teinkin! Kiitos äidille, joka kuunteli höpötyksiäni sen 40 minuuttia, kun lenkkeiltiin ympäri lähiseutuja.

Miten voisin valmistautua tähän viikkoon? Ainakin kuuntelussa on Vesalan ihana kappale ”Uusia unelmia.” Tämän voimakappaleen kanassa taistellaan pahaa mieltä vastaan ja suunnitelmissa olisi ainakin vierailu kirjastossa ja uuden kalenterin käyttöönotto. ❤ Tietoa uudesta kalenterista saatte tulevaisuudessa Kalenterimanian sivuilta, mutta vierailkaa jo nyt ja innostukaa! Yritän saada teille kirjoituksen vielä tällä viikolla – on paljon kerrottavaa. Halauksia ❤

Mustavalkoista arkea

Terveisiä täältä! Viime päivät ovat olleet melkoisen alakuloisia ja osittain jopa liian ahdistavia ollakseen totta. Hyvät päivät ovat kestäneet sen päivän tai hetken, mutta edelleen yritän pitää toivosta kiinni. Täältä noustaan vielä ja on minun aikani voida paremmin. Mutta jotain hyvää, nukuin viime yönä heräämättä kertaakaan!

Yritän ottaa tästä biisistä voimaa, jotta jaksan tallustaa tätä kivikkoista polkua.

On ollut hankala elää tämän ahdistuksen kanssa, kun sen juuri syystä en saa otetta. Toisina hetkinä se ottaa tuulta alleen ihan pienestäkin asiasta ja silloin yritän käyttää kaikkia mahdollisia tunnetaitoja, jottei se tunne paisuisi äärimmilleen. Toisinaan kykenen taltuttamaan ahdistuksen tunteen ja kohdistamaan ajatukset muualle ja ennen kaikkea muunlaisina. No heikompina hetkinä en voi kuin antaa tunteen ottaa vallan ja toimin parhaani mukaan, että saisin sitä kautta käsiteltyä tunteen ja siirryttyä eteenpäin. Esimerkkinä tästä voisin kertoa teille viime perjantaista, kun vietimme erään kaverini syntymäpäiväjuhlia pienellä porukalla. Kesken illan minulle tuli sellainen olo, etten kuulu joukkoon. Vaadin, että tytöt jatkavat iltaa ja otin bussin kotiin. Tällöin luin vanhoja viestejä ja yritin saada ajatukseni suunnattua niihin hyviin muistoihin ja päästä tuosta kamalasta tunteesta yli. Ja pääsinkin, mutta kotona uni ei tullut. En tiedä, miten olisin tuossa tilanteessa voinut toimia paremmin, kun pahimmat skenaariot olivat niitä, että pilaan kaikkien muidenkin illan omalla ahdistuksellani. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin – kaikilta osin.

Lyhyesti sanottuna, elämä epävakauden kanssa on yhtä tuskaa. Toisinaan oleminen on helppoa ja vaivatonta, mutta toisinaan joutuu tekemään paljon töitä sen eteen, etteivät tunteet ottaisi liikaa valtaa. Elämä ei tietysti ole välttämättä koskaan liian helppoa, mutta epävakauden kanssa se on hieman hankalampaa. Onneksi ympärillä on ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka tukevat ja ovat turvana tällaisen tuuliviirin elämässä.

Olen ajastanut teille viikonlopulle jutun iltapuvuista! ❤ Tulevalla viikolla on paljon ohjelmaa ja yritän jossain välissä saada kirjoitettua teille kuulumisia – ehkä jopa kuvien kera. Pitäkää huolta!

Vasten mun kasvojani

Se iski jälleen ja todella vasten kasvojani. Hetken ajattelin, että nyt alkoi ylämäki ja sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, se iski – syyllisyys, ahdistus, paha olo ja riittämättömyys. Elämänlanka näyttää punaisen sijaan harmaalta ja hataralta. Onko näissä mitään järkeä?

Kun olo on edes muutaman päivän ollut hyvä, tuntuu myös ahdistus paljon suuremmalta ja todelliselta takaiskulta. Viime yönä en nukkunut minuuttiakaan, uni löysi minut vasta aamulla kellon ollessa jo 07. Miksi nämä kamalat tunteet löysivät minut? Miksi tämä toipuminen ottaa takapakkia ja kääntää kelkkansa juuri, kun tuntuu hyvältä ja auringon kirkas paiste tuntuu ahdistavan sijasta toiveikkaalta?

Tietäessään realiteetit ja sairauden ailahtelevuuden, tuntuu masennus edelleen epäreilulta. Miksi masennus ei voisi olla yhtä konkreettinen kuin jokin fyysinen sairaus, joka olisi lääkkeillä hoidettavissa? Pelkkien lääkkeiden kanssa ei sairauden kanssa pärjää, vaan odottaminen avun ja kunnon tuen saamiseksi on raskasta. Onnekseni olen saanut, ja hakenut, apua. Onneksi en ole sairauden kanssa yksin. Laitoin tällä viikolla kyselyä terapeutille. Toiveissa tietysti on, että terapia alkaisi mahdollisimman pian ja tämän sairauden kanssa pääsisi vielä enemmän sinuiksi.

Onneksi kirjoittaminen auttaa ja pääsen purkamaan oloani tällä tavoin. Myös se puhuminen auttaa ja kuuntelevat läheiset ovat kultaakin tärkeämpiä. Yritetään jaksaa vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka se iskisi Apulannan sanoituksen mukaisesti, vasten mun kasvojani.

Maanantaimasennus

Loin termin, joka kuvastaa mun oloa näin aurinkoisena maanantaina. Taas ei ole niin selvää syytä, miksi itkettää ja ahdistaa hengittää. Mutta yritän saada tästä edes jollain tasolla positiivisen otteen, jotten katoaisi tuohon mielen mustaan aukkoon täysin kokonaisena. Olisin onnellinen, jos minusta vain osa katoaisi tällä kertaa. Lisääntyvä valoisuus on sekä mahtava, että ei-niin-mahtava, koska mieli ei käsitä valoisuuden positiivisia puolia. Se koordinoi ajatukset vain leijaileviin pölyhiukkasiin ja valon näyttämiin epäkohtiin. Tänään en saa kiinni siitä toiveikkuudesta, että uusi viikko ja uudet kujeet. En tämä maanantaina.

Yritän saada voimaa edellä linkkaamastani voimabiisistä. Tämä Stam1na – yhtyeen Elämänlanka on sellainen, joka koskettaa mua jostain todella syvältä! Löysin sen juuri oikeaan aikaan, kun masennus tuntui olevan elämäni hallitsevin osa ja tarvitsin uutta taistelutahtoa. Yritän löytää tätä taistelutahtoa edelleen ja monesti uudelleen, vaikka suurin osa päivistä on jo parempia. Elämälle yritän sanoa kyllä ja masennukselle osoittaa mieleni EXIT-kylttiä. Kiitos vierailusta, mutta emme toivo sinun palaavan.

Viimeisimmät päivät ovat sisältäneet paljon yksinäisyyden tunnetta. En voi kuin olla kiitollinen avopuolisoni löytämisestä, koska tiedän yksinäisyyden olevan muutoin liian vaikea ylittää. Olen jokaisena aamuna kiitollinen siitä, että hän on tässä kanssani. ❤ Mutta kaipaan ystäviä ja kahvihetkiä, joita voisi verrata terapiakäynteihin. Kaipaan tukea ja halausta ystävältä, mutten edelleenkään osaa tuoda itseäni ilmi ilman, että tunnen tunkeilevani seuraan. Toisaalta tiedän, että kodin ulkopuolella on ihmisiä, jotka miellän ystävikseni. Oli niitä sitten yksi tai kolme. ❤ Kiitos teille, jos tunnistatte itsenne tästä.

Yksi kannatin ja voimauttava asia on ollut kirjeystävät. Saan niistä kirjeistä voimaa ja niiden odottaminen on kannattelevaa elementtiä arjessa. Yritän olla positiivinen ja pitää kiinni niistä hyvistä asioista, mutta se on ajoittain todella raskasta. Yleensä näinä hetkinä sukellan seuraamieni tubettajien videoihin ja uppudun niihin. Toisaalta viime perjantaina pakenin oloani siivoamalla keittiön. Ehkä yritän saada upotettua oloni siihen, että laitan kodin kuntoon?

Suurin haaste on tällä hetkellä se, että jaksan uskoa huomiseen ja tulevaisuuteen. Uskoa siihen, että elämällä on minulle jotain annettavaa. Minun on löydettävä tieni parempaan ja luotettava siihen, että ympärilläni olevat ihanat ovat oikeasti siinä, vaikka voin joskus huonosti. Muista sinäkin sanoa rakkaimmillesi, mitä he merkitsevät. Se voi olla hänelle tärkeämpää kuin voit kuvitellakaan. ❤