Ajatusten virta ripauksella kiitollisuutta

Mulla on nyt suuri tarve kirjoittaa. Jotenkin työpöydän ääressä istuminen tuo sellaisen tunteen, että on saatava jotain aikaan. Jotain konkreettista ja julkaisukelpoista. Vaikkei mulla ole harmainta aavistusta siitä, mitä saan tähän kirjoitukseen luotua. Ainakin lupauksen siitä, ettei tässä kirjoituksessa ole päätä – eikä sitä kuuluisaa häntää.

Tänään eletään torstaita ja tiistaina on jouluaatto. Meillä ei ole vielä lopullisia suunnitelmia siitä, miten aiomme tuon päivän viettää. Terapiassa asiaa puin maanantaina ja pinnalle nousivat kaksi asiaa – hyvä ruoka ja läheiset. Enempää en joululta halua. Vain yhdessä juteltuja asioita, yhteisiä hetkiä, jouluruokaa ja rauhallisuutta. Haluan pysähtyä, vaikkei tässä ole mihinkään edes kiirehditty. Saanko jälleen toivoa sairaslomaa sairaslomalta? Tai pitäisikö tätä kutsua määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, kun viestillä eläke tupsahtaa tilille kuun alussa toimeentulo? Kuntoutustuki tämä lienee siten ihan oikeasti, mutta musta on humoristista kertoa, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Tammikuussa tapaan työterveyshoitajaa, jonka kanssa yritämme saada kuntoutustukiasioita järjestykseen. Tavoitteena on siis suunnitelman luominen, jotta kuntoutustuki jatkuisi mahdollisten opiskelujen ajan. Ja kyllä, olen enemmän kuin valmis kouluun. Opiskelemaan itselleni uutta ammattia ja vaihtamaan alaa. Vaikka olin jo unelmieni työssä, ei se ollut minua varten. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Spotifyn lista soittaa korviini kaikkia söpistely-biisejä. Olen toista päivää hieman alakuloinen ilman syytä enkä osaa jakaa tästä olostani pois. Jotenkin on vain sellainen alakuloinen olo. Tämä kertonee siitä, ettei masennus ole ihan täysin lähtenyt minusta – vielä. Yritän silti saada jotain aikaan – eilen kävi tiskikone ja unelmasukan pari sai muutaman kerroksen lisää. Neulominen on auttanut mua jäsentämään ajatuksia, harjoittamaan kärsivällisyyttä ja hetkeen pysähtyminen on ollut sitä kautta helpompaa. En siis ole jäänyt märisemään alakuloisuuteen vaan olen tehnyt sen eteen jotain, ettei se jäisi minuun asumaan.

Jospa kirjoittelen tähän ne asiat, joista olen tänään kiitollinen. Saisin tähänkin sen kiitollisen osan kirjoitusta. ♥︎

  • Läheiset ihmiset, joiden kanssa saan kokea ja nähdä tätä maailmaa. Erityisesti kihlattu, ystävät, sisarukset, vanhemmat ja läheiset sukulaiset ovat sellaisia, joista olen enemmän kuin kiitollinen. ♥︎
  • Masennuksen tuoma mahdollisuus oppia uutta ja opetella elämään uudelleen. Eniten olen kiitollinen siitä, miten olen saanut tutustua itseeni perusteellisemmin ja uudella tavalla.
  • Olen kiitollinen siitä, että osaan neuloa ja saan sillä tavalla luotua uutta. Ja tietysti olla ylpeä tekemästäni sukista/pehmoista/lapasista/luomuksista.

Ihanaa joulunaikaa kaikille ♥︎

Yksi mun vuoden kohokohta

Palaan nyt ajassa jonkun verran taaksepäin ja kerron teille mahtavasta päivästä, josta ei puuttunut iloisia hetkiä. Tuon syyskuun päivän vietin noin sadan muun ihmisen kanssa Turun kauniissa Ruissalossa. Nyt palaamme Kalenterimanian syysmiitti-päivän tunnelmiin. ❤️

Kaunis Villa Bella Vista toimi miittipaikkana.

Tähän kyseiseen tapahtumaan oli ilmoittautuminen jo helmikuussa ja onnistuin saamaan paikkani tapahtumaan jonottamatta. Olin siis oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. 😊 Tapahtumaan mahtui siis 100 Kalenterimanian jäsentä ja paikalla oli lisäksi Kalenterimanian ylläpidon porukka, Kahvila Paratiisin henkilökunta ja vierailevia tähtiä. Tiesin jo etukäteen, että aika tulee liitämään kuin siivillä. Ja niin siinä kävi, että aika kului nopeasti, itseasiassa paljon odotettua nopeammin.

Arvontapöydän palkinnot houkuttelivat aulassa.

Päivä oli kivasti aikataulutettu ja vapaata oleskelua oli päivän aikana hyvin. Ja mikä tärkeintä, jokaiseen tilanteeseen oli varattu tarpeeksi aikaa! Voitte uskoa, että reilut sata innokasta muodostavat jonon mihin vain. Päivän aikana tarvittiin siis välillä kärsivällisyyttä ja malttia, jotta jaksoi esimerkiksi jonottaa herkut kahvilan puolelta. Lisäksi ohjelmassa oli haastetuunausta, stanssaukseen tutustumista, arvonnat, sabluunojen käyttöön opastusta ja vapaata tuunausta.

Haastetuunauksen tulos omassa kalenterissa.

Meidät opastettiin pöytiin, kun paikka miitissä oli ensin tarkistettu. Pääsimme ystäväni kanssa samaan pöytään ja paikalla odotti paperikassillinen erilaisia sponsorituotteita. Näiden ”Goodie bagien” sisältö oli lähes samanlainen, mutta pieniä eroavaisuuksia oli. Omasta bagista löytyi esimerkiksi penaali, sakset, washiteippejä, muutamia erilaisia freebie-arkkeja ja muita tarroja, washisample, samplekortteja ja muutamia erilaisia papereita. Goodie bagit ylittivät itsensä täysin! ❤️ Omille paikoille asetuttiin rauhassa ja tutustuttiin pöytään istuvien kanssa. Ylläpito esittäytyi tapahtuman alussa ryhmäläisille ja tämän jälkeen jäimme odottamaan vuoroamme vaihtohuoneeseen.

Vaihtohuoneeseen sai jokainen tuoda itselleen tarpeetonta askartelumateriaalia. Huoneessa oli jaoteltu kalenterit ja vihkot, teipit, kalenterikorut, washiteipit, paperit, tarrat ja niin edelleen. Ideana oli, että jokainen voi tuoda tavaraa ja tehdä löytöjä. Jäljelle jääneet materiaalit lahjoitettiin eteenpäin, hyvään tarkoitukseen. Ja tein sieltä itsekin muutamia ihania löytöjä! Ainakin mukaan lähti muutamia teippejä, tarroja ja kalenterikoruja. 🙂

Päivä meni nopeasti, mutta säilyy muistoissa vielä pitkään. ❤️ Konkreettisesti päivä on mielessä usein, sillä voitin arvonnassa bullet journal paketin! Itselleni sillä ei ollut käyttöä, joten vaihdettiin voitot päittäin ystävän kanssa ja nyt seuraan elämääni Sadassa päivässä onnelliseksi tehtäväkirjan avulla. Jos haluat lukea lisää tuosta päivästä, siitä löytyy kirjoituksia Kalenterimanian blogista sekä YouTube-kanavalta. Ainakin itselleni päivän tärkeimmiksi asioiksi osoittautuivat yhdessä olo, kalenterien koristelu ja ihana tunnelma, joka kantoi läpi päivän. ❤️

Olen onnekas, että olen löytänyt tämän harrastuksen ja sitä kautta myös uusia ystäviä. Aina harrastuksen ei siis tarvitse olla yhteisiä treenejä monta kertaa viikossa. Riittää, että tapaamisia on toisinaan sekä yhdistävä (ja todella vertaistuellinen) Facebook-ryhmä. ❤️

Onko siellä sateenkaari?

Mikä ihana maanantai! Ei ahdista, olo on hyvä ja on aika ottaa ansaitut päiväunet. Viikonlopun nukkuminen on ollut vähän sekalaista ja rytmistä poikkeavaa, joten väsymys painaa päälle entistä tiukemmin. Aamulla kävin hyvällä terapiakäynnillä ja päivään suunniteltu ohjelma olikin siinä. Tosin päätin, että on aika laittaa pyykkikone laulamaan ja saada edes se yksi kotityö hoidettua.

Harmaantuva lenkkikaveri ❤️

Mutta muutama sananen masennukseni tilasta. Vaikka joka syksyinen kaamosmasennus on ollut tänäkin vuonna läsnä, olen onnistunut tämän vakavan masennuksen kanssa tilanteeseen, jossa minä ohjaan. Vielä keväällä taisi masennus viedä minua kuin pässiä narussa, mutta nyt ollaan jo saatu tämä taistelupari tasoitettua. On mieletöntä, että terapiassa voin sanoa olevani masennuksen niskan päällä! Tietysti tähän kuuluvat ne notkahdukset ja alamäet, mutta uskon selviäväni niistä hieman paremmin kuin aiemmin. Mulla on katse kohti tulevaisuutta ja kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tuo mukanaan: uusi ammatti (ja siihen opiskelu), uusi sukunimi (kyllä, otan puolisoni sukunimen), Kalenterimanian miitit (ja ne kaikki ihanat tyypit siellä!), lähestyvä joulu (ja lupa koristella koti) sekä ne muut asiat, joista mulla ei ole vielä edes tietoa. Olen hieman jopa hämilläni tästä, miten valoisasti tulevaisuuden mahdollisuudet näyttäytyvät. ❤️

En voi kuin hymyillä ja todeta, että todellinen minä alkaa _vihdoin_ näyttäytyä sieltä mustan masennusverhon takaa. Edelleen on opittavaa ja hankalia hetkiä tulee varmasti eteen, mutta niistä voi selvitä (vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivat maailmanlopuilta). Tässä on moni asia mennyt kohdilleen: toimivampi lääkitys, terapia, taloudellinen varmuus, läheiset ympärillä ja ehkä ne tähdet ovat olleet kannaltani otollisessa asennossa. Mene ja tiedä, mutta ainakin kaiken tämän eteen on tehty töitä, eikä se lopu tähän vaan jatkuu niin kauan kuin henki itsessä pihisee.

Ihanaa maanantaita harmaudesta huolimatta. ❤️ Ja muistakaa, sunnuntaina saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun!

Talviunilla.

Jatkuva harmaus tuntuu muuttavan myös minut harmaaksi, vaikka toimintakyky on maltillisesti kohonnut. Vesisade huuhtoo mieleni pieniä aurinkoja ja tuo tilalle tasaisen harmaan peitteen kuin eläisi sumun keskellä. Stressitasoa harmaus ei ole nostanut, kun siihen on suhtautunut inhimillisesti. Ihmistenkin pitäisi nukkua talviunta. Mielen pienet auringot nostavat päätään, kun kahtena päivänä on valkoinen maa. Lumi teki harmaudesta siedettävämpää ja maalasi harmaata vaaleammaksi. Kunnes vesisade tuli ja nieli alleen sen pienen toivon ja auringon, joka jo mielessä asusti.

Ainon synttäripäivä, jo 11. kerran. ❤️

Terveisiä siis täältä! Blogi päivittyy hiljalleen ja maltillisesti, mutta on yhä olemassa. Harmaus on lamaannuttanut toimintakykyä ja olen keskittänyt toimimisen neulomiseen sekä kalenteriaskarteluun. Lista teksteistä, jotka haluan täällä julkaista, kasvaa ja tartun niihin aina silloin, kun hyvältä tuntuu. ❤️

Muistakaa nähdä valoa tässä harmaassa syksyssä ja keskittyä positiivisiin asioihin. Ja ennen kaikkea, olla armollisia itsellenne. ❤️

Kohti normaalia elämää

Terapiaa on nyt takana reilu kuukausi ja olen hieman yllättynyt, ettei suurempia takapakkeja ole vielä ilmennyt. Mutta onneksi näin! Olemme keskittyneet arjen hallintaan ja aktiivisuuden lisäämiseen, jotta toipuminen voisi todella alkaa. Ja onhan tässä jotain tapahtunutkin. Aktiivisuus on lisääntynyt pienin askelin ja asia kerrallaan. Eihän tässä onneksi odoteta sitä, että paranisin heti ja nyt.

Aktiivisuutta olen arkeen lisännyt kotitöiden avulla, mutta lähestyvä joulu on saanut myös luovuuden heräämään. Terapeuttini ehdotti joulukorttien tekoa, mutta tuskin sellaisia lähettelen tänäkään vuonna. Luovuus on näkynyt viime aikoina muilla tavoin: kalenteriaskartelussa ja lankakerien seassa. Kotona ovatkin puikot heiluneet ahkerasti. Kyse on käsitöistä – virkkaamisesta ja neulomisesta. Puikoilta on tipahdellut erinäisiä yleishyödyllisiä juttuja: lapaset, kestovanulappuja, villasukkia ja tiskirättejä.

Olen luonteeltani aina ollut sellainen, että innostuessani jostain ja sitoudun siihen 110%:sesti. Innostus tosin kestää määrittelemättömän ajan – usein se lopahtaa ennen kuin oikeastaan alkaakaan. Tällä hetkellä arjessani näkyviin virkkaukseen, neulomiseen ja kalenteriaskarteluun ei näytä juuri nyt kiinnostus lopahtavan.

Keväällä virkatut puput valtasivat kotimme.

Haluaisin olla ihminen, joka tekee käsitöitä ja harrastaa sitä oikeasti. Minun mainitsemani käsityöharrastus on aina ollut sellaista ON/OFF-juttua. Keskittyminen ei kanna yleensä toista villasukkaa pidemmälle ja mulla on lankakorissa ainakin kolme paritonta villasukkaa. Yhdet villasukat sain tehtyä muutamia vuosia sitten ja ne ovat käytössä lähes päivittäin. Viime viikkoina luomani villasukat sain valmiiksi parina, mikä on sinänsä jo suuri saavutus!

Tämän syksyn lapaset ovat tummanvihreän ja luonnonvalkoisen värimaailmasta.

Hauskaa on, että jouduin satsaamaan uusiin lankakeriin ja löysinkin Tokmannilta edullisia lankoja. Bambun ja puuvillan sekoitelankaa olen käyttänyt kestovanulappuihin ja tiskirätteihin, kun taas villan ja polyamidin sekoitelankaa olen käyttänyt villasukkiin ja lapasiin. Tahti näissä virkkaus- ja neulomisprojekteissa on ollut ripeä ja lapas- tai villasukkapari tipahtaa puikoilta kahdessa päivässä. En kuitenkaan ota näistä stressiä vaan teen silloin, kun hyvältä tuntuu. Tällä hetkellä se on aika useasti siis.

Kun edelleen elän tässä Big Brother-kuplassa, tulee BB:n 24/7:n aikana virkattua/neulottua melko paljon. Ja toisaalta on hyvä, että saa jotain aikaan samalla, kun seuraa asukkaiden kommelluksia. Onhan tässä syksyssä myös Greyn Anatomiaa, Temptation Islandia, Suurinta Pudottajaa, Selviytyjiä ja noh, melkein mitä vain. Rentouttavaa, keskittymistä vaativaa ja ahdistusta poistavaa tekemistä.

Halauksia teidän kaikkien syksyyn!

Pimeä varjo

Tahtoisin piiloutua itseltäni. Olen aivan liian kriittinen ja piirteeni muistuttavat perfektionistia, koska vaadin itseltäni täydellisyyttä ja onnistumista heti. Pettymykset koen itse, koska odotan onnistumista ilman takaiskuja ja vaikeuksia. Terveisiä siis uuden elämän sivulta 2! Onnistuin siis olemaan ilman tupakkaa 6 päivää ja se 7. oli vaikea. Repsahdus muuttui päivän aikana viideksi repsahdukseksi ja seuraavanakin päivänä tupakoin, vaikka maku hirvitti ja ällötti. Todellisuudessa repsahdus kesti kolme päivää ja sisälsi noin 16 savuketta. Saman verran kuin aikaisemmin poltin päivässä. Mutta nyt olen ollut jälleen tupakoimatta ja tänään on uuden elämän päivä 2 – eli savuttomuuden toinen päivä (ja toinen yritys).

Keskustelin äitini kanssa tästä repsahduksesta ja totesimme yhdessä, että olen itselleni liian ankara. Nyt olen alkanut odottaa pimeää, jotta pääsisin piiloon itseltäni ja mieleni ankarilta ajatuksilta. Jos en onnistu heti, olen huono. Jos onnistun heti, olen super – mutta se ”super”-tunne kestää vain hetken. Tässäkin suhteessa minun on opeteltava elämään uudelleen – olemaan todella itselleni armollinen. Vaikka olen masennuksesta puhunut ääneen ja muistuttanut kaikille sitä, että on oltava armollinen, olen unohtanut sen itse. Ja tämä on todella tyypillistä minulle, koska unohdan välittää ja huolehtia itsestäni. Pidän vain muista huolta.

Seesteisyys, rauha ja armollisuus.

Mikäli sinulta on mennyt ohi, niin realityohjelma Big Brother on palannut ruutuun viime viikolla! Olen aivan koukussa tähän ja vietän BB-talon asukkaiden kanssa aikaa television välityksellä melkein 12 tuntia vuorokaudesta. Saatan ali- tai yliarvioida tätä yhteistä aikaamme, mutta paljon vietän aikaani katsoen talon tapahtumia. On siis huono asia, että 24/7 näkyy Ruutu+-palvelun kautta. Alunperin otin tuon Ruutu+:n Syke-sarjan uusien jaksojen vuoksi. Nyt olen seurannut niin Big Brotheria, Selviytyjiä, Suurinta Pudottajaa ja kohta jatkuvia Greyn Anatomian jaksoja. Kyllä, olen juuri nyt tv:n orja. Se sallittakoon, sillä olen saanut kuitenkin tehtyä ruokaa, lenkitettyä Ainon, käytyä kaupassa ja tällä hetkellä taustalla pyörii pyykkikone.

Olen jakanut Facebookiin runon, joka on kuvastanut tuolloin omia tunteitani. Edelleen runon sanoma koskettaa minua ja mielestäni muistuttaa pysähtymään tähän hetkeen. Runon olen siis itse runoillut ja pyrkinyt tuomaan fiilistäni esille.

Pimeän illan varjossa,
istun,
hengitän.
Luon oman hetkeni,
vaellan,
vaikenen.
Saan hetkeni hiljaisuudesta,
hetkestä,
tästä.
Maailma on tässä,
hengittää,
hengähtää.

Terhi/2017

Muistakaa olla itsellenne armollisia ja elää tässä hetkessä. Tämän hetken paha oloni johtuu siitä, että teen mielessäni oletuksia muiden odotuksista itseäni kohtaan. On vaikea yrittää elää itselleen, kun on tottunut täyttämään muiden odotuksia. On siis todella hankalaa opetella elämään uudelleen masennuksen kanssa (ja toivottavasti joskus tämän selätettyä), kun ei ole oppinut koskaan elämään itselleen.

Syyskuun ensimmäisen ajatukset

Päässä raksuttaa ajatuksia, mutta mistään ei saa kiinni ja punainen lanka on kadoksissa. On vaikea saada otetta ajatuksista ja tuottaa tekstiä tuosta mielen sekasorrosta. Mutta yritetään jälleen! Luulisi, että se on helppoa, kun kerrottavaa tästä kaikesta taas olisi. Mutta ei. Tämäkin kirjoitus on ollut luonnoksena ensimmäisen lauseen kanssa jo viikon. Ehkä se kertoo tästä enemmän kuin osaan arvatakaan?

Suuri yksittäinen askel on se, että olen löytänyt terapeutin! Aloitamme yhteisen taipaleen huomenna ja kuljemme tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin vuoden. Tapasimme ensimmäisen kerran muutama viikko sitten tutustumiskäynnin merkeissä ja tuntui hyvältä puhua juuri tuolle henkilölle. Jännityksellä odotan, miten vointi tekee muuttuu kaikkien ylä- ja alamäkien kautta.

Ollaan Ainon kanssa harrastettu kävelyä ja iltalenkit ovat edelleen pysyneet melko pitkinä. Kävely on helpottanut omaa oloani ja noh, Pokemon on tietysti oma osansa tätä innostusta. Yllä oleva kuva on eiliseltä, kun käppäilimme hieman Jokirannassa yölenkillä.

Oma lukunsa on tupakoinnin lopettaminen, josta uskaltaa näin melkein neljän päivän tupakoimattomuudella jo puhua ääneen. Ja ei, en ole raskaana. Haluan vain haluan voida paremmin. Haluan säästää rahaa ja olla savuton. Ystäväni tsemppasi minut tähän aloittamalla itse savuttoman elämän, mutta jokaisen entisen tupakoitsijan oma taistelu on lopettaa ja hurrata omaa savuttomuuttaan. Jotenkin ajattelen myös sitä, että tässä opetellessa uutta elämää, voin opetella myös olemaan savuton.

Yritän edelleen kääntää hankaluudet voitoksi ja ajatella elämästä positiivisesti. Jokaisessa päivässä on niitä hankaluuksia, mutta yritän pitää toivoa yllä ja kannatella itseäni aina tulevaan huomiseen. Kalenterin koristelu on pitänyt päivisin elämässä kiinni ja lenkeillä kuunnellut äänikirjoja sekä pelaillut sitä Pokemonia. Toisaalta odotan kovin talvea, koska kesän hikoilu on ollut aivan älytöntä.

Nyt lienee aika voittaa päivän masennus ja innostua Ainon kanssa lenkille. Aamulla on aikainen herätys ja on todettava, että terapia tulee oikeaan aikaan.

Ihanaa alkanutta syyskuuta kaikille.

Viikko vailla helpotusta

Viime viikon mielialat ovat jälleen karua luettavaa – neljä huonoa päivää seitsemästä (maanantai, tiistai, keskiviikko ja perjantai). Silti sain käveltyä viikon aikana reilut 50 km ja ansaittua Pokemon Go-pelissä sen korkeimman viikkopalkinnon. Sormet ristissä toivon, että tästä viikosta tulee parempi kuin mennyt viikko oli!

On kuitenkin kerrottava, että niihin kolmeen hyvään päivään sisältyi paljon mukavia hetkiä. Saattaisin myös liioitella, jos sanoisin, ettei niihin huonoihin päiviin olisi osunut edes muutamaa hyvää hetkeä. Ihmetellääs tämä masennusviikko siis läpi. Kuvaan jokaista päivää kappaleella, joka mielestäni kertoo siitä päivästä.

One more light – Linkin Park (maanantai)

Maanantai oli tuskainen, mutta onnistuin siitä huolimatta tekemään Ainon kanssa reilun 2,5km aamulenkin. Kun mietin maanantain positiivisia, on niitä kovin hankalaa etsiä ja löytää. Oli siellä silti positiivisia asioita: pikainen tapaaminen ystävän kanssa, tulevien naamiaisten asujen keksiminen ja niiden aloitus. Kyllä jotain positiivista löytää, kun oikein etsii!

Zombie – The Cranberries (tiistai)

Päivä, jolloin koin vaeltavani zombin lailla hetkestä toiseen. Sain käytyä silti kaupassa ja jatkettua operaatiota naamiaisasujen kanssa. En muista päivästä juuri mitään muuta kuin puhelun ystävän kanssa ja sen tunteen, etten selviä haamuineni tästä. Minun päässäni, ne edelleen itkevät.

Pokemon theme (keskiviikko)

Keskiviikko oli helpompi kuin maanantai tai tiistai, mutta silti huono päivä. Kävin ystävän kanssa etsimässä lisää rekvisiittaa lauantaita varten ja illalla suuntasin pelaamaan Pokemonia reiluksi tunniksi. Päivä kului nopeaan ja oli pienestä väsymyksestä huolimatta paljon parempi kuin edelliset.

Viimeinen päivä – Ressu Redford feat. Pyhimys (torstai)

Torstaina pakkasin tavarat mukaan ja lähdin ystävän luokse valmistelemaan lauantain asuja. Kahvittelimme ja vietimme aikaa yhdessä sekä lauantaina syntymäpäiviään juhlivan ystävämme kanssa. Vedätys asuista meni läpi ja iltasella palasin kotiin muutaman itselleni uuden vaatekappaleen kanssa. Päivän kääntyessä illaksi, myös mielialani romahti ja oli vaikea olla itsensä kanssa. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että sain olla ystäväni ja ihanan paremman puoliskon kanssa tänäänkin hetken. ❤

Armo (elokuvasta Teit meistä kauniin) – Apulanta (perjantai)

Perjantaina korttitalo sortui ja murruin illalla kyyneliin. Tunteet ottivat voitokkaan otteen järjeltä ja syyllisyys masennuksesta oli valtava. Riittämättömyys, ahdistus, suru ja valtava taakka hartioilla. Lopulta itkin kultani kainalossa ja pyysin toistuvasti anteeksi sitä, etten jaksa.

Heaven – DJ Sammy (lauantai)

Juhlapäivä ja tehotytöt valmiina pelastamaan maailman! Päivä sujui hyvin ja illan juhlat olivat mahtavat. Päivän aktiivisuusprosentti oli vaatimattomasti 364%. Tätä kappaletta bailattiin, kisattiin tietovisoissa ja pelattiin biljardia. Kiitos juhlien järjestäjille. ❤

Madafakin darra – Roope Salminen & koirat (sunnuntai)

No pahaa oloa ei ollut, kotoa heräsin ja maailma näytti hivenen sumealta. Jäljet juhlimisesta kiersivät kehossa, mutta selvisin tästä! Sipsihimo vei kauppaan ja olokin alkoi tasaantua. Illalla koin jälleen tyytymättömyyttä itseeni ja yritin saada sitä karistettua iltalenkillä – ja niin teinkin! Kiitos äidille, joka kuunteli höpötyksiäni sen 40 minuuttia, kun lenkkeiltiin ympäri lähiseutuja.

Miten voisin valmistautua tähän viikkoon? Ainakin kuuntelussa on Vesalan ihana kappale ”Uusia unelmia.” Tämän voimakappaleen kanassa taistellaan pahaa mieltä vastaan ja suunnitelmissa olisi ainakin vierailu kirjastossa ja uuden kalenterin käyttöönotto. ❤ Tietoa uudesta kalenterista saatte tulevaisuudessa Kalenterimanian sivuilta, mutta vierailkaa jo nyt ja innostukaa! Yritän saada teille kirjoituksen vielä tällä viikolla – on paljon kerrottavaa. Halauksia ❤

Mitä masennukselle kuuluu?

Terveisiä täältä masennuksen valtakunnasta! Halusin kertoa teille, mitä masennukselle kuuluu nyt ja miten sen kanssa täällä eletään. Onko se kadonnut? Onko toiveita parantumisesta? Onko otettu takapakkia? Näihin saat vastauksen tuota pikaa!

Aluksi pieni kertaus tästä matkasta. Matkani masennuksen kanssa on alkanut kauan sitten, mutta viimeisin diagnoosi on elokuulta 2018, jolloin F33.2 (toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita) diagnosoitiin työterveyslääkärin toimesta. Hakeuduin lääkärille vaihtaaksesi toimintakykyäni ylläpitävää lääkitystä, jotta voisin palata kesäloman jälkeen töihin. En palannut vaan jäin sairauslomalle ja hoitokontakti akuuttipsykiatrialle luotiin. Lääkitystä muutettiin ja todettiin, että sairausloma tulee kestämään jonkin aikaa – sillä ollaan siis edelleen. Tänä keväänä F33.2 sai kaverikseen diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä. Hoitokontaktini on tällä hetkellä mielialatyöryhmässä ja eilen tapasin terapeuttini, jonka kanssa matkaa aletaan taivaltaa ensi kuussa.

Masennus nostaa päätään viikottain vaikka yritän haastaa itseäni tekemällä asioita ”vaikka väkisin.” Itsetuhoisuus on ollut ajatuksissa, mutta itsetuhoisen käyttäytymisen olen saanut kukistettua. Niitä haitallisia ajatuksia itsestä ja elämästä on edelleen ollut ja toisinaan päivinä en saa otetta mistään. Niitä hyviä päiviä on alkanut olla kuitenkin enemmän vaikka ne unohtuvat helposti vaikealla hetkellä.

Elämä vaikuttaa toisinaan elämisen arvoiselta, mutta niitä päiviä, joina miettii kaiken tämän järjellisyyttä, on silti useita. Onneksi terapia alkaa syyskuun alussa, ehkä saan tämän kaiken pikku hiljaa kasaan? Olen täällä masennuksen alla kiitollinen kaikesta, mitä olen kokenut. Silti Jenni Vartiaisen Sivullinen kuvaa minua yhä enemmän. Tuntuu toisinaan, että elän oman elämäni ulkopuolella täysin sivullisena, kun oma elämä sujahtaa ohitse.

Vähän kuin summa summarum. Masennuksen kanssa eletään, vaikkei se nosta päätään päivittäin. On silti ajoittain raskasta arvuutella aamuisin, millainen päivä on tulossa. Useimmiten annan päivän vain tulla ja näyttää, mitä sillä on tarjottavanaan. On muistutettava sekä itseäni että teitä, jos masennus on ollut matkaseurana moni vuosia, ei parantuminen voi tapahtua ihan hetkessä.

Lomaa sairauslomasta?

Täällä on taas pohdittu ja kummasteltu elämän ihmeellisiä käänteitä. Viimeksi mietityttänyt asia on loma. Sanana ja muutoinkin merkitykseltään. Näin sairauslomalla ollessa kesäloman hehkuttaminen tuntuu oudolta, koska jokainen päivä tuntuu samanlaiselta eikä sairausloma tunnu lomalta vaan päinvastoin. Vaikka sellaisia velvoitteita ei ole kuin työssä käyvillä, niin tämän sairausloman aikana harjoitellaan elämään kokonaan uudelleen.

Jokainen päivä on oma haasteensa ja sen kohtaaminen pelottaa. Pelko ei kuitenkaan ohjaa elämää, vaikka se on läsnä päivittäin. Onko tänään hyvä päivä? Voinko tänään paremmin kuin eilen? Olenko oikeasti matkalla kohti parempia päiviä ja paluuta työelämään? Toiset saattavat ajatella, ettei sairauslomalla ole stressiä tai valitusoikeutta, koska arkeen ei tuolloin kuulu työstressi tai aikataulut. Olen tämän pitkän sairausloman kanssa eri mieltä. Vaikkei työstressiä ole, ei se tarkoita sitä, etteikö tässä olisi paniikki vähän joka asiasta. Riittävätkö rahat? Olenko luuseri, kun en kykene tekemään juuri nyt töitä? Milloin olen terve ja alan tuntea itseni tärkeäksi? Löydänkö enää sellaista työtä, jossa olisi hyvä olla?

Alkaa elämä tuntua elämältä.

Olen viimeiset viikot harjoitellut syömään terveellisesti ja liikkumaan enemmän arjessa. Lopullinen tavoite tälle on tietysti häissä hyvältä näyttäminen, mutta on se tuonut jokapäiväiseen elämään enemmän energiaa ja voimaa taistella sairautta vastaan. Edelleen on niitä päiviä, joina ei tekisi mieli nousta ollenkaan. Edelleen kamppailen suurten tunnekuohujen kanssa ja harjoittelen sitä, miten käsittelen tunteita fiksummin. Elän edelleen aivan liikaa tunteiden vallassa ja sen työstäminen vie aikaa. Tähän mennessä otetut askeleet ovat olleen tärkeitä, mutta myös suunta kohti helpompaa elämää. Vaikka masennus minusta joskus parantuukin, on epävakaus silti mukanani pidemmän aikaa. Sen kanssa opitaan ensin elämään ja sitten siitä aletaan parantua. Ainakin olen vahvasti sitä mieltä.

Yritän saada teille kirjoituksen siitä, mitä masennukselleni oikein kuuluu ja miten elämä on heitellyt. Tällä hetkellä aloitekyky on ollut kiinnittyneenä ruoanlaittoon ja liikkumiseen, mutta täältä noustaan! Kaikkea ei voi vain tehdä samanaikaisesti.

Pistäkää kommentteja, viestiä ja toiveita kirjoituksen aiheiksi, kehitysehdotuksiksi ja ihan muutoinkin! Olisi kivaa kuulla teistä! Mukavaa (jo alkanutta) sunnuntaita. ❤️