Askel, askel ja shiny!

Vauhdikas viikonloppu takana ja väsymys on tällä hetkellä vahvasti läsnä. Eilen olin valmis nukkumaan jo yhdeksän aikaan, mutta silti odotin unta yön hämärässä useamman tunnin ajan. Mielessä vilistää paljon pohdintoja ja se kertoo ehkä siitä, miten rankat viimeisimmät viikot ovat olleet. Jatkuva kamppailu mielen kanssa vie voimia, mutta onneksi viikonloppu vähän helpotti mielen synkkyyttä. Tavallaan vauhdikas viikonloppu latasi mielen akkuja, niin hassulta kuin se kuulostaakin.

Heatmor oli yksi uusista Pokemoneista, joita sain Pokedexiin.

Lauantai ja sunnuntai kului pitkälti Pokemon Go:n parissa ja Go Fest-tapahtumaa pelatessa. Ensimmäinen tällainen tapahtuma, johon osallistuin ja on sanottava, että oli aika mahtavaa elää virtuaalihahmoja kerätessä. Tapahtuma oli siinäkin mielessä mahtava, että se järjestettiin Korona-virustilanteen vuoksi maailmanlaajuisena ja jokainen lipun ostanut pystyi osallistumaan vaikka omalta kotisohvaltaan. Onneksi täällä sää suosi, sillä askelia tuli kerättyä viikonlopun aikana melkoisesti – lauantaina reilut 20 000 askelta ja sunnuntaina reilut 10 000. Hassua, miten tyhjältä eilen tuntui, kun tapahtuma päättyi. Mitä mä nyt teen, kun tapahtuma on ohi? No odotan tapahtuman haasteiden palkintoviikkojen alkamista! Tapahtuman ensimmäisenä päivänä suoritettiin haasteita, joiden palkinnot ovat kaikille pelin pelaajille avoinna seuraavien viikkojen aikana. Yhteensä kolme erilaista palkintoviikkoa – aivan mahtavaa! Voisin kertoa viikonlopusta vielä paljon enemmän, mutta päätetään tämä seuraavaan tietoon: Pokedex 594/604 (ennen tapahtumaa 591/601), shinyt viikonlopulta 18 kpl (joista uusia 13 kpl).

Lajitoverien kohtaaminen Pokestopilla – erilaisuus on rikkaus ❤︎

Viimeiset viikot on kamppailtu paljon mielen demonien kanssa. Suurimmat demonit ovat olleet riittämättömyys, yksinäisyys ja elämän tarjoamat vastoinkäymiset. Paljon on tullut kysyttyä itseltä sitä, miten voisin riittää? Mikä on tarpeeksi ja olenko minä tarpeeksi? Mitä pahaa olen elämässäni tehnyt, etten ole oikeutettu onnellisuuteen kuin pienissä palasissa? Koen paljon tunnon tuskia, kun en jaksa pitää yhteyttä tai kykene samalla tavalla toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Vaikka toipuminen on hyvällä mallilla, on mulla vielä paljon tehtävää, jotta voisin nauttia pienistä hetkistä. Ainakin tässä osaa arvostaa sitä, mitä jo on. Mutta olisin valmis jo uusille ihmeille ja hetkille, jotka saavat itkemään onnesta.

Pääasiassa kykenen kuitenkin pysymään positiivisena ja ajattelemaan tätä tilannetta siten kuin se on – väliaikainen, osa toipumista ja haaste, josta kykenen selviämään. Kaiken tämän epäonnen keskellä pienet onnen hetket tuntuvat arvokkailta ja ovat enemmän kuin toivottavia, sillä ne kantavat pitkälle. On ollut vaikeaa keskittyä pelkkään hyvään, kun elämä tarjoilee edelleen pelkkiä sitruunoita ja hankaluuksia. Edelleen se epäreiluus ja tunne, että on tehnyt jotain ettei olisi ansainnut enempää onnea, ovat jokaisena päivänä vahvasti läsnä. Yritän hymyillä, ajatella positiivisesti ja jatkaa eteenpäin – pakkohan se on. On toimittava, jotta ikävät ajatukset eivät pääse käsiksi mieleen ja tee sinne uutta kotiaan.

Ehkä meidänkin taloudelle on vielä jaettavissa onnea tämän kuluvan vuoden aikana? Ennakkotiedot eivät ole kovin hulppeat (mielelle vaikea syksy itsessään, itseä koettelevia tapahtumia ja vaikeita käsiteltäviä on tulossa), mutta ehkä mekin saamme vielä jotain hyvää osaksemme?

Rakkautta ja lämpimiä ajatuksia, kaikesta huolimatta. ❤︎

Missä mennään?

Ympäripyöreä kysymys ja siihen yritän antaa täsmentäviä vastauksia. Tuntuu, että kaikesta olisi niin paljon kerrottavaa vaikkei oikeasti elämässä ole tapahtunut mitään sen suurempaa. Kaikki se suuruus koostuu pienistä hetkistä ja pienemmistä palasista. Seuraavassa kuitenkin luvassa vastauksia niihin tätä vuotta kantaviin teemoihin.

Harrastukset: Kalenterimania, kirjeiden kirjoittaminen ja neulominen ovat olleet päiviäni täyttäviä asioita. Eniten kiehtoo tällä hetkellä kalenterit, kirjeet ja kodin järjestely. Unohtamatta Greyn Anatomiaa, Sykettä ja muita tv-sarjoja, jotka ovat vieneet minut mukanaan. Viikkoja tasapainoittaa terapia ja reissut Raumalle. Pokemon-sovellus seuraa liikkeitä lenkkien kautta, mutta tällä hetkellä elämä sen kanssa on vähäisempää. Kaikki muu tuntuu tärkeämmältä.

Häät: Pitkien keskusteluiden jälkeen sain taivuteltua tulevan aviomieheni siihen, että juhlitaan häitä kunnolla siinä vaiheessa, kun olemme molemmat paremmassa kunnossa (eikä toiselle tule paineita muistella hääpäivän tapahtumia tarkalleen kertoakseen ne toiselle). Avioidumme tänä vuonna ja juhlistamme sitä pienesti ruokailemalla läheisten seurassa. Ne suuret juhlat odottavat sitten, kun aika on sopivampi. Ja silti musta tulee tänä vuonna rouva!

Inspiraatio: Huomaan, että minulla on paljon ajatuksia ja ideoita, mutten osaa kohdistaa niitä mihinkään tiettyyn muottiin. Yritän soveltaa näitä kaikkia ja tuoda ne todellisiksi, kunhan löydän oikean väylän toteuttaa niitä. Inspiraationi kumpuavat halusta luoda jotain uutta: bujo, kalenteriviikko, sukat, järjestys… Mutta niiden toteuttaminen on vielä hivenen hankalaa tai hakusessa. Hetki kerrallaan ja uskoisin, että tulevana keväänä inspiraationi hedelmät ovat jo tässä ja valmiina ihasteltaviksi!

Koti: Edelleenkään meillä ei odota juuri siivottu koti, vaan ne kaksi yhdessä elämään opettelevaa tyyppiä (ja Aino). Olen onnistunut tekemään kotitöitä enemmän kuin tavoitteena on ja uskon tämän kodin loistavan ehkä nopeammin kuin osaan itse edes arvata. On jätettävä kuitenkin tilaa luovuudelle, omalle toipumiselle ja niille pienille ihmeille, joita elämä on (toivottavasti) valmis tarjoamaan!

Masennus: Olen oman masennukseni kanssa siinä pisteessä, että soitin jo lääkäriajan perään. Tämä vain siksi, että haluaisin lopettaa asiakkuuteni psykiatriselle puolelle ja siirtyä elämässä eteenpäin. Olen antanut masennukselle köniin ja terapia auttaa toipumaan siitä kunnolla! Joten lääkäriaikaa tänne, että saadaan tämä kahden vuoden sairaus pakettiin ja pois päiväjärjestyksestä!

Painon pudotus: Asia, jolle en tietoisesti tee mitään. Asia, joka tässä sivutuotteena tulee (jos on tullakseen). Olen keskittynyt kaikkeen muuhun niin paljon, että laihduttaminen ei tietoisena tavoitteena tule kysymykseenkään!

Tulevaisuus: Odotan malttamattomana pian alkavaa AMK-yhteishakua, sillä aion hakea opiskelemaan itselleni uutta ammattia. Jos ei opiskelupaikkaa tällä kertaa tule, maailmani ei romahda! Olen miettinyt varasuunnitelmat valmiiksi, mutta niitä alan enemmän avata teille sitten, jos opiskelupaikkaa ei irtoa. Ainakin teen kaikkeni sen eteen, että syksyllä 2020 olisin opiskelija.

Tupakointi: Toiset teistä saattavat muistaa kirjoitukseni syyskuulta (linkki tässä, jos haluat tähän palata!). Kerroin tuolloin aikeistani lopettaa tupakointi (neljän tupakoimattoman päivän perusteella). En ollut tuolloin valmis luopumaan tupakasta, mutta tätä kirjoittaessani olen viettänyt 11 savutonta päivää eikä tämä tee edes tiukkaa! Viime kerralla se luopumisen tuska ja paniikki olivat pahimmat (ja suurimmat) syyt miksi ratkesin tupakoimaan uudelleen. Tällä kertaa se luja tahto, todellinen toive olla savuton ja elämännälkä ovat tsempanneet eteenpäin. Tukena matkassa on nikotiinilaastari, jonka eilen unohdin laittaa (ja selvisin ilman sitä!) sekä erilaiset pastillit (ilman nikotiinia). Minulla on erilainen taistelutahto tähän tällä kertaa ja syksyltä tuttu paniikinomainen tarve tupakoida on kadonnut. Eli kyllä, tupakointi on historiaa.

Aino tuo arkeen säännöllisyyttä. ❤︎

Näillä urilla siis tällä hetkellä mennään! Oman itseni kanssa elämään totuttelu jatkuu edelleen melkein 30 vuoden jälkeenkin ja yritän nauttia tästä nyt hieman erilaisella otteella! Masennuksesta parantuminen alkaa olla totisesti totta, mutta mahdollisuus takapakeille on edelleen suuri. Kaikkien näiden tavoitteiden lisäksi on annettava tilaa ihmeille ja unelmille. Tätä kirjoittaessani en voi olla vilkuilematta omaa unelmakarttaani (kirjoitus siitä täällä!) ja tajuamatta sitä, että sen unelmia kohti ollaan oikeasti menossa! Tärkeintä on kuitenkin elää hetkessä, mentiin sitä sitten missä vain!

Anna tilaa ihmeille ja hämmästy, kun ne löytävät sinut. ❤︎

Mustavalkoinen pilvi

Viimeinen viikko on ollut yhtä vuoristorataa ja olen huomannut, kuinka suuressa osassa toivo on ollut. Toivo paremmasta huomisesta, toivo tästä selviytymisestä sekä toivo siitä, että kaikki järjestyy. Minun on ollut helppo ripustautua toivoon ja uskoa siihen, että kaikki tämä hankalampi vaihe päättyy joskus parhain päin. Nyt on helppo ajatella sitä, että masennuksesta on todella selvitty, mutta samalla mietin, että näyttäytyykö tämä nyt elettävä todellisuus myöhemmin myös sumeana muistikuvana kuten viime syksy nyt itselleni näyttäytyy? Ainakin toivon todella, että muistikuvissani olisivat hetket eikä pelkkä sumuverho, jonka seassa on yritetty selviytyä. Milloin toivottomuus vaihtui toiveikkuudeksi?

Yksi tärkeimpiä asioita toipumisessa on ollut terapian alkaminen. Kerran viikossa toteutuva terapia pitää minut hyvin kiinni arjessa ja tukee parantumisprosessia enemmän kuin osasin oikeasti kuvitella. Olen itse sanonut monesti, ettei pelkkä lääkitys toimi mielen vaikeuksien hoidossa ja nyt olen huomannut sen konkreettisemmin terapian kautta. Tietty säännönmukaisuus arjessa terapian muodossa ja ihminen, joka ulkopuolisena tukee omaa parantumista ja ajatusmaailmaa. Joskus kuulin jossain, että jokaisen tulisi käydä aikuisena terapiassa ja olen samaa mieltä. Vaikkei olisi suuria ongelmia tai hankaluuksia mielen kanssa, oman elämän tarkastelu toisen ihmisen esittämien kysymysten ja huomioiden kautta on helpottavaa. Ja ulkopuolisena sitä tekee erilaisia havaintoja ja saa itsensä näkemään oman arkensakin hieman erilaisena ja sen oman laatikkonsa ulkopuolelta.

Tätä viimeistä viikkoa voisi kuvailla mustavalkoisena pilvenä. Musta kuvastaa toivottomuutta ja valkoinen toiveikkuutta, mutta ne ovat tasapainossa keskenään vaikka valkoista on enemmän kuin mustaa. Ripaus toivottomuutta siitä, olenko liian positiivinen ja liian aikaisin. Valtavasti toiveikkuutta siitä, että kaikki järjestyy ja elämä alkaa toimia hieman helpommin kuin täysin sairauden vallassa se olisi toiminut.

Jos saavut meille kylään, sinua ei odota huoliteltu koti ja raikkaasti tuoksuva pesuaineen tuoksu. Sinua odottaa elämään opetteleva pariskunta, koira ja toivo siitä, että kaikki järjestyy. Olen edelleen pitänyt kiinni siitä, että teen edes yhden kotityön päivässä ja toisina päivinä jaksan tehdä niitä hieman enemmän. Toisinaan se ei näy niin selkeästi, jos kotityö on ollut vaikka tiskikoneen tyhjennys ja täyttö tai pyykkikoneellisen peseminen. Mutta olen toiveikas, että kaikki järjestyy ja koti siinä sivussa. Ainakin suunta on oikea ja mieli valmis heiluttamaan masennukselle viimeiset moikat.

Toiveikasta viikkoa täältä mustavalkoisen pilven reunalta. ❤︎

Toiveuni

Lukiessani unelman määritelmää sivistyssanakirjasta, tulee näkyviin lista erilaisia sanoja: haave, toiveuni, pilvilinna. Sivistyssanakirja ei kuitenkaan kerro, miten vaikeaa on luoda näitä uusia pilvilinnoja, jos edelliset eivät oikeasti toimineet. Miten luoda uusia unelmia, jos vanhat eivät kuitenkaan toteutuessaan olleet kestäviä? Miten voisin uskaltaa unelmoida lisää, kun edelliset kaatuivat vuosien saatossa kutistuen nykyisyydeksi ja vaikeaksi? Onko minulla rohkeutta unelmoida?

Unelmointi, ja kaikenlainen haaveilu, on ihanaa. Vaatii todellisesti paljon rohkeutta yrittää toteuttaa unelmiaan ja vielä enemmän töitä niiden unelmien toteutumiseksi. Itse en antanut periksi, kun edelliset unelmat eivät toteutuneet tai toteutuessaan toimineetkaan omassa elämässäni. Tässä hetkessä olisi ollut helppoa vaipua epätoivoon, mutta päätin ottaa kiinni siitä toivosta ja unelmoida hieman lisää. Uusien unelmien ja haaveiden muodostus ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin. Oli vaikeaa miettiä, mitä todella haluaa, kun kuitenkin piti hennoin ottein kiinni niistä jo saavutetuista unelmista. Itseltäni vaati todella paljon töitä, että uskalsin ylipäätään unelmoida ja luoda uusia unelmia, joita kohti tavoitella.

Apuna unelmointiin voi käyttää esimerkiksi muistiinpanoja, mind map-karttoja ja kauniita kuvia. Ehkä joku jo arvaakin, mitä tästä voisi mielestäni koostaa? Unelmakartan eli sen unelmien aarrekartan! Yritin pinnistellä muistiani ja muistella, koska olen luonut ensimmäisen oman unelmakarttani. Ammattikorkeakouluopinnoissa olen sellaisen ainakin tehnyt ja näillä muistikuvilla uskon, että siellä tehty unelmakartta on se ensimmäinen. Siinä oli ainakin muumimukeja, mutta sen enempää en tuosta muista. Ehkä se ei ole ollut kuitenkaan yhtä luovaa työskentelyä, kun se on liittynyt kiinteästi sosionomiksi valmistumiseen. En silti väitä, että tuo olisi ollut turha, ainakin unelmia on jo silloin tavoiteltu.

Unelmakartta 01/2020

Tämän viimeisimmän unelmakartan tein ensin terapiaa varten, mutta viimeistellessäni sitä tajusin, että teen sitä todella itseäni varten. Olen elämäni käännekohdassa kaiken tämän parantumisen keskellä ja uusia unelmia olisi luotava, että on päämäärä, jota pyrkii saavuttamaan. Ja onhan unelmointi ihanaa, kun vain taivas on rajana. Kuten rivien välistä voi lukea, pidän unelmia tavoitteina ja pyrin tavoittelemaan niitä pienin askelin. Omat valinnat kohti unelmia ovat ensimmäisiä askeleita unelmakartan jälkeen kohti sitä unelmien tavoittelua. Ja kuten huomaa, aina eivät unelmat toimi käytännössä. Silloin vaatii rohkeutta unelmoida uudelleen ja rakentaa uusia tavoitteita. Kyllä joku unelma osuu ja uppoaa niin, ettei siitä halua päästää irti (ja toimii omassa elämässä aivan varmasti).

Haluankin haastaa sinut unelmoimaan. Mikä on juuri nyt sinun suurin unelmasi? Onko se hyvin nukutut yöunet, parantuminen tai uusi koti? Aina unelmien ei tarvitse olla suuria ja tavoittamattomia, unelmat voivat olla myös arkipäiväisten asioiden keskellä. Jos tuntuu siltä, että unelmakartta olisi sinun juttusi, tee sellainen ja juuri sellainen, joka näyttää sinulta. Se voi olla aukeama bujossa, lista kalenterissa tai kuvitettu aarrekartta erillisenä taideteoksenaan. Kuvia voi halutessaan lisätä unelmakarttaansa, mutta mikään ei pakota sinua siihen. Kuvia löytyy mainoslehdistä, vanhoista aikakauslehdistä tai melkein mistä vain, niitä voi vaikka itse piirtää! Mikään ei estä sinua unelmoimasta ja toimimista unelmien toteutumiseksi. Erillisen unelmakartan voi laittaa vaikka jääkaapin oveen tai tauluksi oman työpöydän ääreen, jotta unelmia voisi tarkastella ja pohtia mitä niiden eteen voisi tänään tehdä. Bujossa tai kalenterissa olevaan unelmakarttaan kannattaa laittaa jonkin kirjanmerkki, jotta sen löytää ja sitä voi ihailla.

Ihanaa viikoa! ❤︎

Mahdollisuus

En malttaisi odottaa kevättä ja sen uusia tuulia! Tässä hetkessä on hengitettävä syvään ja rauhallisesti, pysyttävä nykyisyydessä. Mieleni on jo niin kiinni tulevaisuudessa, etten meinaisi malttaa olla tässä ja nyt.

Joudun edelleen toisinaan pysähtymään ja harjoittamaan viime keväänä oppimiani DKT-taitoja, kun elämä tuntuu tarjoavan vain happamia marjoja. Tilanne on kuitenkin nyt paljon paremmilla perustuksilla kuin vuosi sitten. Taistelu masennusta vastaan on todella kääntynyt voitoksi ja energiaa elämiseen on aivan eri tavalla! Joudun usein muistuttamaan itseäni, että huonot päivät kuuluvat elämään eikä jokainen huono päivä ole takapakki tai hävitty erä masennukselle – ne ovat osa elämää.

Mahdollisuus, usko itseen ja työskentely omien tavoitteiden eteen! Pystyt siihen!

Miten tämä kaikki on tapahtunut? Kuinka nyt tuntuu siltä, että yhtäkkiä elämä voittaa ja mielen harmaus on todella muuttumassa vaaleanpunaiseksi? Aika, muuttuneet ajatusmallit, positiiviseen keskittyminen, työskentely masennuksen nujertamiseksi – ne ovat tuottaneet tulosta. ❤︎ Terapia, oikea lääkitys ja oma taistelutahto masennusta vastaan ovat olleet myös tärkeässä osassa. Oma työskentely ja toimiminen masennusta vastaan ovat korvaamattomassa asemassa parantumisen matkaa. Taistelua helpottaa rinnalla kulkevat ihmiset, jotka tukevat sinua kamppailun aikana.

Tämän vuoden lauseeksi olen valinnut ”Let shit go”-tekstin, joka toistuu jokaisen kalenteriviikon koristelussa. Masennus on nyt se, joka päästetään menemään ja tilalle otetaan elämänhalu. Viime syksyn maistiaiset masennusvapaasta elämästä alkavat olla sitä todellisuutta juuri nyt ja haluan pitää siitä kaikin voimin kiinni. Koska etsin kaikesta merkityksiä, olen myös saanut mielessäni luotua tälle taistelulle merkityksen. Olin liian kauan vahva ja unohdin itseni kaikkien muiden asioiden alle. Nyt on aika muistaa itseni ja omasta itsestäni huolehtimisen, jotta jaksan seurata uusia polkuja ja tuulia.

Stam1nan Elämänlanka on edelleen ajankohtainen kappale, vaikka koen sen suurimman taistelun olevan jo voitettuna. Masennus-haava on auki (ja tulee sitä ehkä aina olemaan), mutta nousen ja paranen. Haluan nähdä jokaisessa päivässä mahdollisuuden ja toivon. Juuri ne, mitkä masennus peitti alleen.

Aiemmin mainitsemistani DKT-taidoista aktiivisessa käytössä ovat olleet mielen kääntäminen muihin asioihin ja pysähtyminen. Näiden avulla hetkessä läsnä oleminen on ollut paljon helpompaa. Kupariketun Youtube-kanavan meditaatiot ovat olleet helppoja apuja, kun on tarvinnut pysähtyä olemaan siinä tai mieli on juossut toista tuntia suurta vauhtia eikä pysähtyminen hetkeen ole tullut kysymykseen millään muilla tavoilla. Näistä on todella ollut myös apua nukahtamiseen vaikka pienet problemat unen kanssa ovat olleet olennaisia yleensä vain täyden kuun aikaan. Toisinaan huolet ja murheet ovat vallanneet mielen, jolloin keskittyminen nukahtamiseen on jäänyt pahasti paitsioon.

Aion kertoa teille paremmin tulevaisuuteni mahdollisista poluista, kun on niiden aika. Nyt keskittyminen tähän hetkeen, kodin kuntoon laittaminen ja häiden suunnittelu saavat olla tärkeimpinä toteutettavien asioiden listalla. Oli muuten hauskaa huomata terapiassa maanantaina, etten voi tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmille mitään, joten minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmia. Miten kaikki tämä aika ja innostus onkin vienyt katseen pois mahdollisuuksista?

Ihanaa viikkoa! ❤︎

Syyskuun ensimmäisen ajatukset

Päässä raksuttaa ajatuksia, mutta mistään ei saa kiinni ja punainen lanka on kadoksissa. On vaikea saada otetta ajatuksista ja tuottaa tekstiä tuosta mielen sekasorrosta. Mutta yritetään jälleen! Luulisi, että se on helppoa, kun kerrottavaa tästä kaikesta taas olisi. Mutta ei. Tämäkin kirjoitus on ollut luonnoksena ensimmäisen lauseen kanssa jo viikon. Ehkä se kertoo tästä enemmän kuin osaan arvatakaan?

Suuri yksittäinen askel on se, että olen löytänyt terapeutin! Aloitamme yhteisen taipaleen huomenna ja kuljemme tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin vuoden. Tapasimme ensimmäisen kerran muutama viikko sitten tutustumiskäynnin merkeissä ja tuntui hyvältä puhua juuri tuolle henkilölle. Jännityksellä odotan, miten vointi tekee muuttuu kaikkien ylä- ja alamäkien kautta.

Ollaan Ainon kanssa harrastettu kävelyä ja iltalenkit ovat edelleen pysyneet melko pitkinä. Kävely on helpottanut omaa oloani ja noh, Pokemon on tietysti oma osansa tätä innostusta. Yllä oleva kuva on eiliseltä, kun käppäilimme hieman Jokirannassa yölenkillä.

Oma lukunsa on tupakoinnin lopettaminen, josta uskaltaa näin melkein neljän päivän tupakoimattomuudella jo puhua ääneen. Ja ei, en ole raskaana. Haluan vain haluan voida paremmin. Haluan säästää rahaa ja olla savuton. Ystäväni tsemppasi minut tähän aloittamalla itse savuttoman elämän, mutta jokaisen entisen tupakoitsijan oma taistelu on lopettaa ja hurrata omaa savuttomuuttaan. Jotenkin ajattelen myös sitä, että tässä opetellessa uutta elämää, voin opetella myös olemaan savuton.

Yritän edelleen kääntää hankaluudet voitoksi ja ajatella elämästä positiivisesti. Jokaisessa päivässä on niitä hankaluuksia, mutta yritän pitää toivoa yllä ja kannatella itseäni aina tulevaan huomiseen. Kalenterin koristelu on pitänyt päivisin elämässä kiinni ja lenkeillä kuunnellut äänikirjoja sekä pelaillut sitä Pokemonia. Toisaalta odotan kovin talvea, koska kesän hikoilu on ollut aivan älytöntä.

Nyt lienee aika voittaa päivän masennus ja innostua Ainon kanssa lenkille. Aamulla on aikainen herätys ja on todettava, että terapia tulee oikeaan aikaan.

Ihanaa alkanutta syyskuuta kaikille.

Pörröisiä ideoita

Halusin vain kirjoittaa ja kertoa, että tänään tuntuu hyvältä. En osaa selittää sitä, miksi tältä tuntuu. Nautin olotilasta ja tekisi mieli huutaa se kaikille. Voin tänään hyvin! Erilaisessa tilanteessa voisin alkaa pohtia, mistä tämä hyvä olo johtuu tai mitä pahaa on tulossa. En kuitenkaan pilaa tätä hyvää sillä. Voin hyvin ja leijailen tässä fiiliksessä mielelläni.

Vaikeudet nukkua kokonaisia öitä ovat ja jatkuvat. Herään öisin viimeistään neljältä ja pyörin hereillä muutaman hetken, viidestä minuutista reiluun tuntiin. Viime yönä keksimme jättää parvekkeen oven yöksi auki ja yö tuntuikin heti viileämmältä nukkua. Kiitos tästä väläyksestä tuolle pörröisemmälle puoliskolle. ❤

Pörröisemmästä puoliskosta puhuessani haluan tarkentaa, että kyseessä ei ole tämä pörröinen meidän taloudesta. ❤

Kerron teille samalla hieman kuulumisia häiden suunnittelusta. Kutsukorttien ja pöytäkoristeiden alustavat visiot ja versiot ovat askartelun alla. Häiden teemavärit tulevat esille molemmissa ja hieman eri tavoin. Ei mitään liian koristeellista vaan kaunista ja yksinkertaista. En malta odottaa, että kutsut on lähetetty ja pääsen näyttämään teille, millaisia niistä oikeasti tuli! Ennen lähettämistä en halua paljastaa tätä kaunista visiota näistä.

Häiden suunnittelu ja pohdinta on muutoinkin hyvässä vauhdissa. Ei liikaa ideoita eikä liian nopeasti. Ajatuksia makustellen ja tarkasti pohtien sekä molempien mielipiteitä kuunnellen. ”The day” tulee vastaan nopeammin kuin uskoisikaan, mutta suunnitelmat ovat silti oikealla tolalla. Ajatukset ja suunnitelmat ovat toisaalta selkeinä mielessä, mutta vielä toteuttamista vaille valmiita. Kunnianhimoinen tavoitteeni on tehdä mahdollisimman paljon itse ja pelkään, että aika loppuu kesken. Mutta ei stressiä – aikaa on vielä paljon. ❤

Huomenna alkaa heinäkuu, joten nauttikaa kesäkuun viimeisestä päivästä. ❤

Kestänkö ja jaksanko?

Olen miettinyt muutamia päiviä, mistä teille kirjoittaisin. Kertoisinko palanneista univaikeuksista vai kutkuttavasta odottelusta, että mahdollinen terapeutti vastaisi yhteydenottopyyntööni? Ajatellen viimeistä viikkoa, ollutta juhannusta ja tulevaa heinäkuuta, alkaa vähän ahdistaa ajatukset ja monet suunnitelmat. Olen silti päättänyt selvitä ja katsoa, mitä tulevaisuus minulle tuo.

Eilen intouduin hieman laittamaan kotia kuntoon ja tälle päivälle listasin lisää tehtävää. Pääasia on, että hiljalleen tavarat alkaisivat asettua ja koti todella muistuttaisi kotia myös ulkoisesti. On käsittämätöntä, että koti (jossa olemme asuneet yhdessä jo pidemmän aikaa) muistuttaa edelleen juuri muuttokuorman vastaanottanutta asuntoa. Toisaalta on helppoa ajatella myös sitä, ettei valmiissa maailmassa ole kiire. Siten me olemme tätä kotia rakentaneet eikä vieläkään ole kiire.

Tuleviin suunnitelmiin viitaten, heinäkuu tuo mukanaan festarit, keikkoja, sairaanhoitajan tapaamisen ja tietysti ennalta suunnittelemattomia tilanteita. Vaikka kaikkea mahtavaa on tiedossa, on mielessäni yksi kysymys: ”Kestänkö ja jaksanko kaiken?” Ailahtelevainen toipuminen on hankalaa juuri näiltä osin, kun en voi ennustaa huomisen päivän vointia.

Häiden suunnittelu ja niistä unelmointi, parisuhde, ystävät, läheiset sukulaiset ja Aino ovat olleet viime aikoina ne vahvimmat syyt, miksi olen jaksanut. Kummitytön kanssa leikityt leikit ja ystävän kanssa käydyt keskustelut elämästä ja sen moninaisuudesta ovat kannatelleet viime viikkoina. On syy, miksi olla. On ihmisiä, jotka välittävät ja joista välitän. Silti epävakaasti mielessäni pyörii viikottain ajatus: ”Riitänkö mä?”

Jokainen aamu on uusi alku ja jokainen päivä hieman erilainen kuin edelliset. Ennustettavuus on samaa luokkaa kuin lottoaisi. Mitään ei voi tietää varmaksi, mutta voit toivoa, että elämä järjestyy ja vointi kohenee. Ainakin yksi asia poikkeaa lottoamisen ja toipumisen välillä: Teen töitä toipumisen eteen enkä luota pelkkään onneen.

Tunne-elämän saavuttamaton tasapaino

Taas eilen havahduin siihen, että liikutuin hyvästä musiikista ja illan tunnelmasta. Ensimmäinen ajatus oli se, että olenko muistanut lääkkeet aamulla. On hullunkurista, että ominaisuudesta, joka on ollut aina osa minua, on tullut minulle paniikinomainen ja vika, jota yritän korjata. Vika, jota yritän vältellä kaikin mahdollisin keinoin ja piilotella sitä mahdollisimman syvälle, ettei mua luultaisi heikoksi.

Masennuksesta olen puhunut avoimesti ja yrittänyt kohdata tämän sairauden osana minua – osana, joka katoaa parantuessaan. Mutta herkkyydestä on alkanut tulla päässäni pieni demoni, jota yritän vältellä ja piilotella muilta. En ole aikaisemmin niinkään kiinnittänyt tähän huomioita demonina vaan päin vastoin. Olen korostanut herkkyyttäni ja tunteet olen näyttänyt lähes aina – ilman suodattimia. Viimeisimmän diagnoosin ja käydyn DKT-ryhmän kautta olen alkanut pohtia herkkyyttä uudelleen. Tajusin, miten tunteiden puuttuminen masennuksen aikana on saanut aikaan sen, että ne vaikuttavat pieniltä demoneilta ja vaativat muka erityistä kohtelua. Ne tuntuvat erilaiselta lääkityksen kanssa, ne näyttävät erilaisilta masennuksesta toipuessa ja niiden muodot muuttuvat alati. Mutta ainahan olen ollut tuuliviiri ja tehnyt päätökset enemmän tunteella kuin järjellä. Olisiko aika yrittää ottaa mukaan se DKT:sta tuttu termi viisas mieli, joka olisi tunteiden ja järjen tasapainoinen yhdistelmä?

Uusi diagnoosi toi mukanaan uuden ulottuvuuden ja suhtautumisen tunteiden käsittelyyn sekä niiden kanssa elämiseen. F60.31 Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, rajatilamuoto. Voiko tämä diagnoosi selittää sen kaiken, jonka kanssa olen elämäni kipuillut? Oli helpottavaa lukea diagnoosista internetistä, sillä se avasi uusia ulottuvuuksia omasta elämästäni. Lukiessani kuvausta saamastani persoonallisuudesta, palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen. Tuo olen minä, tuo kertoo minusta. Mielenterveystalon nettisivuilta löytyi kattava lista tyypillisistä piirteistä, joita epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa elävä saattaa käydä läpi. Listattuna olivat tyhjyyden tunne, minäkuvan ailahtelevaisuus, tunteiden säätelyn ongelmat, hankaluus toimia pitkäjänteisesti, mielialojen vaihtelu, musta-valko-ajattelu, ajoittainen todellisuuden tajun hämärtyminen ja impulsiivisuus itsetuhoisen käyttäytymisen lisäksi. Aivan kuin joku olisi kirjoittanut minusta listan, sillä tunnistan itseni jokaisesta kohdasta. Tälle diagnoosille DKT-terapia on ehkä yksi parhaista tukimuodoista. Tietysti näen itse, että psykoterapiasta olisi yhtälailla hyötyä, mutta tulevaisuus näyttää millaista hoitoa minulle tarjotaan.

Olen alkanut olla sinut diagnoosieni kanssa ja yritän toipua näistä. Masennus on hoidettavissa ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa oppii elämään. Yritän nyt keskittää ailahtelevan mieleni suunnittelemaan häitä ja siivoamaan kotia: Jos toinen ei kiinnosta, voi siirtyä toiseen askareeseen. Elämän pituinen tutkimusmatka sai juuri uuden luvun.

Onko onnellisuus sallittua?

Olen havahtunut miettimään, voiko masentunut tuntea olonsa onnelliseksi edes paikoittain? Ovatko kaikki tunteet sallittuja, kun ei työkykyinen? Saanko innostua asioista, joista todella nautin?

On itselleni selkeää, ettei masentuneena välttämättä edes tunne mitään. Ammottava tyhjyys sisällä eikä iloa saa mistään tekemästään asiasta. Tyhjyys saattaa vaihtaa muotoaan ahdistuksesta suruun ja itsesääliin. Toisinaan tyhjyys on myös vihan kaltainen tila, pelkoa parantumisesta ja elämästä tai häpeää siitä, että on sairastunut eikä kykene arjen askareisiin. Lääkitys on auttanut minua näiden tyhjyyden ja sen tuomien negatiivisten tunteiden kanssa – ne ovat tasaantuneet eivätkä ole niin syviä kuoppia kuin aiemmin. Tunteet ja fiilikset ovat intuitiivisia kokemuksia, joihin voi itse vaikuttaa – ainakin joiltain osin. Positiivinen ajattelu lisää positiivista ilmapiiriä omassa mielessä, kun taas negatiivinen ajattelu lisää sellaisia hankalia tunteita, joita myös masennus ja tyhjyys tuovat mukanaan. Masennuksen kanssa ei vain aina jaksa yrittää olla positiivinen, kun tulevaisuus näyttää toivottomalta ja värisävyltään mustalta.

Muistan työterveyslääkärin maininneen monta kertaa, että minulla on lupa lähteä kotoa ulos ja yrittää nauttia elämästä. Silti tuntuu ajoittain syylliseltä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan, että päivä oli hyvä tai kertoa, kuinka tunsin itseni onnelliseksi. Yritän nauttia elämästä ja yritän innostua esimerkiksi häiden suunnittelusta tai kalenteriaskartelusta viikoittain. On raskasta silti selitellä itselleen useita kertoja viikossa, että tämä on sallittua eikä tarkoita, että masennus olisi kadonnut minusta lopullisesti.

Tunteiden hallinta on itselleni edelleen hankalaa ja niiden ennustettavuus on mahdotonta. Eilen ahdistus valtasi minut yllättäen ja pieni ääni sisälläni sätti ulkomuotoani. Yritin muistaa, että päivä oli ollut pitkä ja väsymys painoi koko kehoa – niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ahdistus kuitenkin kääntyi pieneksi hetkeksi ilon muotoon, mutta palasi myöhemmin hieman hankalampana. Tänään olen ollut tunteiltani melko tyhjä, mutta fyysisesti väsynyt sosiaalisten tilanteiden jäljiltä. Olen silti yrittänyt nauttia päivästä – lenkistä Ainon kanssa ja kalenterin koristelusta. Olen nauttinut päivästä omalla tavallani – ja yritän iloita siitä.

Tämä asia on käynyt mielessäni, kun olen innostunut suunnittelemaan häitä. Voiko masentunut mennä naimisiin? Voiko masentunut yrittää elää? Oli minulla lupaa tai ei, niin minä yritän! Yritä sinäkin – elät kuitenkin itsellesi. ❤