Missä mennään?

Ympäripyöreä kysymys ja siihen yritän antaa täsmentäviä vastauksia. Tuntuu, että kaikesta olisi niin paljon kerrottavaa vaikkei oikeasti elämässä ole tapahtunut mitään sen suurempaa. Kaikki se suuruus koostuu pienistä hetkistä ja pienemmistä palasista. Seuraavassa kuitenkin luvassa vastauksia niihin tätä vuotta kantaviin teemoihin.

Harrastukset: Kalenterimania, kirjeiden kirjoittaminen ja neulominen ovat olleet päiviäni täyttäviä asioita. Eniten kiehtoo tällä hetkellä kalenterit, kirjeet ja kodin järjestely. Unohtamatta Greyn Anatomiaa, Sykettä ja muita tv-sarjoja, jotka ovat vieneet minut mukanaan. Viikkoja tasapainoittaa terapia ja reissut Raumalle. Pokemon-sovellus seuraa liikkeitä lenkkien kautta, mutta tällä hetkellä elämä sen kanssa on vähäisempää. Kaikki muu tuntuu tärkeämmältä.

Häät: Pitkien keskusteluiden jälkeen sain taivuteltua tulevan aviomieheni siihen, että juhlitaan häitä kunnolla siinä vaiheessa, kun olemme molemmat paremmassa kunnossa (eikä toiselle tule paineita muistella hääpäivän tapahtumia tarkalleen kertoakseen ne toiselle). Avioidumme tänä vuonna ja juhlistamme sitä pienesti ruokailemalla läheisten seurassa. Ne suuret juhlat odottavat sitten, kun aika on sopivampi. Ja silti musta tulee tänä vuonna rouva!

Inspiraatio: Huomaan, että minulla on paljon ajatuksia ja ideoita, mutten osaa kohdistaa niitä mihinkään tiettyyn muottiin. Yritän soveltaa näitä kaikkia ja tuoda ne todellisiksi, kunhan löydän oikean väylän toteuttaa niitä. Inspiraationi kumpuavat halusta luoda jotain uutta: bujo, kalenteriviikko, sukat, järjestys… Mutta niiden toteuttaminen on vielä hivenen hankalaa tai hakusessa. Hetki kerrallaan ja uskoisin, että tulevana keväänä inspiraationi hedelmät ovat jo tässä ja valmiina ihasteltaviksi!

Koti: Edelleenkään meillä ei odota juuri siivottu koti, vaan ne kaksi yhdessä elämään opettelevaa tyyppiä (ja Aino). Olen onnistunut tekemään kotitöitä enemmän kuin tavoitteena on ja uskon tämän kodin loistavan ehkä nopeammin kuin osaan itse edes arvata. On jätettävä kuitenkin tilaa luovuudelle, omalle toipumiselle ja niille pienille ihmeille, joita elämä on (toivottavasti) valmis tarjoamaan!

Masennus: Olen oman masennukseni kanssa siinä pisteessä, että soitin jo lääkäriajan perään. Tämä vain siksi, että haluaisin lopettaa asiakkuuteni psykiatriselle puolelle ja siirtyä elämässä eteenpäin. Olen antanut masennukselle köniin ja terapia auttaa toipumaan siitä kunnolla! Joten lääkäriaikaa tänne, että saadaan tämä kahden vuoden sairaus pakettiin ja pois päiväjärjestyksestä!

Painon pudotus: Asia, jolle en tietoisesti tee mitään. Asia, joka tässä sivutuotteena tulee (jos on tullakseen). Olen keskittynyt kaikkeen muuhun niin paljon, että laihduttaminen ei tietoisena tavoitteena tule kysymykseenkään!

Tulevaisuus: Odotan malttamattomana pian alkavaa AMK-yhteishakua, sillä aion hakea opiskelemaan itselleni uutta ammattia. Jos ei opiskelupaikkaa tällä kertaa tule, maailmani ei romahda! Olen miettinyt varasuunnitelmat valmiiksi, mutta niitä alan enemmän avata teille sitten, jos opiskelupaikkaa ei irtoa. Ainakin teen kaikkeni sen eteen, että syksyllä 2020 olisin opiskelija.

Tupakointi: Toiset teistä saattavat muistaa kirjoitukseni syyskuulta (linkki tässä, jos haluat tähän palata!). Kerroin tuolloin aikeistani lopettaa tupakointi (neljän tupakoimattoman päivän perusteella). En ollut tuolloin valmis luopumaan tupakasta, mutta tätä kirjoittaessani olen viettänyt 11 savutonta päivää eikä tämä tee edes tiukkaa! Viime kerralla se luopumisen tuska ja paniikki olivat pahimmat (ja suurimmat) syyt miksi ratkesin tupakoimaan uudelleen. Tällä kertaa se luja tahto, todellinen toive olla savuton ja elämännälkä ovat tsempanneet eteenpäin. Tukena matkassa on nikotiinilaastari, jonka eilen unohdin laittaa (ja selvisin ilman sitä!) sekä erilaiset pastillit (ilman nikotiinia). Minulla on erilainen taistelutahto tähän tällä kertaa ja syksyltä tuttu paniikinomainen tarve tupakoida on kadonnut. Eli kyllä, tupakointi on historiaa.

Aino tuo arkeen säännöllisyyttä. ❤︎

Näillä urilla siis tällä hetkellä mennään! Oman itseni kanssa elämään totuttelu jatkuu edelleen melkein 30 vuoden jälkeenkin ja yritän nauttia tästä nyt hieman erilaisella otteella! Masennuksesta parantuminen alkaa olla totisesti totta, mutta mahdollisuus takapakeille on edelleen suuri. Kaikkien näiden tavoitteiden lisäksi on annettava tilaa ihmeille ja unelmille. Tätä kirjoittaessani en voi olla vilkuilematta omaa unelmakarttaani (kirjoitus siitä täällä!) ja tajuamatta sitä, että sen unelmia kohti ollaan oikeasti menossa! Tärkeintä on kuitenkin elää hetkessä, mentiin sitä sitten missä vain!

Anna tilaa ihmeille ja hämmästy, kun ne löytävät sinut. ❤︎

2020

Uuden vuosikymmenen tuoma huuma ja kaikki ne uudet mahdollisuudet, joita se tuo mukanaan. Lupauksia tälle vuodelle ja vuosikymmenelle olisi varmasti vaikka kuinka. Päädyin kuitenkin siihen, että aion kuunnella itseäni ja tehdä kaikkeni oman hyvinvointini hyväksi. Tuleva vuosi on kaikin puolin uutta täynnä ja varmasti myös niitä mahdollisuuksia, joita jokainen varmasti odottaa. Ja uskon, että niitä jokaiselle myös vastaan tulee.

Päättyneestä vuodesta 2019 jäi mieleen sen käytetyt mahdollisuudet – kihlat ja häiden suunnittelu ehkä päällimmäisenä, mutta myös Kalenterimanian tapaamiset, terapian alkaminen, masennuksen kanssa kamppailu, DKT-lyhyt terapia, kirjeenvaihto, illan istujaiset ja kaikki ne pienet hetket läheisten kanssa. ❤︎ Näen nämä mahdollisuuksina ja uusien polkujen suunnan näyttäjinä. Ilman näitä kaikkia, olisi vuosi ollut erilainen ja varmasti eri tavoin mieleen painunut kokonaisuus.

Häihin on enää muutama kuukausi ja tällä hetkellä kotona on pieni Save the Date-korttipaja. Samalla aallolla yritän hahmotella niitä virallisia kutsuja, mutta onneksi nämä nyt valmistuvat antavat vähän aikaa ja tilaa niiden kutsujen hahmotteluun. On mielestäni käsittämätöntä, että minusta tulee tänä vuonna rouva. Onnellinen rouva, ihanan kumppanin rinnalle. Pelästyn tätä aina, koska kuulostaa kovin vanhalta ja aikuiselta! Ja vaikkei päättynyt vuosi ollut meille pelkkää ruusuilla tanssimista, olen silti onnellinen tuosta tyypistä ja siitä, miten hän löysi tiensä elämääni. ❤︎

Palaan takaisin kalenterien maailmaan sekä jatkan korttitehtaan parissa vielä hetken. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan!

Ihanaa viikonloppua just sulle! ❤︎

Pörröisiä ideoita

Halusin vain kirjoittaa ja kertoa, että tänään tuntuu hyvältä. En osaa selittää sitä, miksi tältä tuntuu. Nautin olotilasta ja tekisi mieli huutaa se kaikille. Voin tänään hyvin! Erilaisessa tilanteessa voisin alkaa pohtia, mistä tämä hyvä olo johtuu tai mitä pahaa on tulossa. En kuitenkaan pilaa tätä hyvää sillä. Voin hyvin ja leijailen tässä fiiliksessä mielelläni.

Vaikeudet nukkua kokonaisia öitä ovat ja jatkuvat. Herään öisin viimeistään neljältä ja pyörin hereillä muutaman hetken, viidestä minuutista reiluun tuntiin. Viime yönä keksimme jättää parvekkeen oven yöksi auki ja yö tuntuikin heti viileämmältä nukkua. Kiitos tästä väläyksestä tuolle pörröisemmälle puoliskolle. ❤

Pörröisemmästä puoliskosta puhuessani haluan tarkentaa, että kyseessä ei ole tämä pörröinen meidän taloudesta. ❤

Kerron teille samalla hieman kuulumisia häiden suunnittelusta. Kutsukorttien ja pöytäkoristeiden alustavat visiot ja versiot ovat askartelun alla. Häiden teemavärit tulevat esille molemmissa ja hieman eri tavoin. Ei mitään liian koristeellista vaan kaunista ja yksinkertaista. En malta odottaa, että kutsut on lähetetty ja pääsen näyttämään teille, millaisia niistä oikeasti tuli! Ennen lähettämistä en halua paljastaa tätä kaunista visiota näistä.

Häiden suunnittelu ja pohdinta on muutoinkin hyvässä vauhdissa. Ei liikaa ideoita eikä liian nopeasti. Ajatuksia makustellen ja tarkasti pohtien sekä molempien mielipiteitä kuunnellen. ”The day” tulee vastaan nopeammin kuin uskoisikaan, mutta suunnitelmat ovat silti oikealla tolalla. Ajatukset ja suunnitelmat ovat toisaalta selkeinä mielessä, mutta vielä toteuttamista vaille valmiita. Kunnianhimoinen tavoitteeni on tehdä mahdollisimman paljon itse ja pelkään, että aika loppuu kesken. Mutta ei stressiä – aikaa on vielä paljon. ❤

Huomenna alkaa heinäkuu, joten nauttikaa kesäkuun viimeisestä päivästä. ❤

Häiden tärkein asuste

Kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä JJ’s House :n kanssa. Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.

Uskoakseni lähes jokaisen morsiamen tärkein huolenaihe ennen häitä on löytää se tietty puku, jossa tuntee olonsa kauniiksi. Ensimmäiset mielikuvat hääpukujen sovittamisesta ovat itselläni Sinkkuelämää-elokuvasta. Muistatteko sen kohtauksen, jossa Carrie sovitti useampaa kaunista ja erilaista pukua? Aivan, hän näytti jokaisessa onnelliselta ja kauniilta. On hankalaa tähdätä yhtään vähempään, kun on kasvanut kyseisen tv-sarjan kanssa.

Olen kahlannut internetin läpi ja etsinyt edullista, mutta kaunista hääpukua. Ajatukseni hääpuvusta ovat olleet melko selkeät, mutta internetin hääpukuviidakossa omatkin ajatukset (ja ne vankat mielipiteet) muuttuvat melkein samaa tahtia, kuin sivustot joilta pukua etsin. Miten voisin löytää juuri sen puvun, joka saisi minut tuntemaan itseni prinsessaksi tuona suurena päivänä?

Tilanteeni helpottui hieman, kun sain yhteydenoton *JJ’s Houselta ja tutustuin heidän sivustonsa pukutarjontaan. Hetken selattuani ja etsittyäni, löysin heidän sivustoltaan sen unelmieni hääpuvun! Valinta oli vaikea, koska sivustolla on useita eri malleja hääpuvuista. Hintataso sivuston puvuilla on hyvä ja haun voi rajata esimerkiksi puvun hinnan, mallin, värin tai vaikka häiden tapahtumapaikan mukaan. Mielestäni on myös hienoa, että puvun voi tilata omien mittojensa mukaan eikä tarvitse valita valmista kokoa! 

Haluan seuraavassa esitellä teille suosikkejani kaikista hääpuvuista. Ja saatte arvata, mikä niistä on juuri se puku. Se ”the dress”, jossa minä aion sanoa sen kuuluisan sanan ja aloittaa uuden vaiheen elämässäni. Jaottelin löytämäni puvut teille kahteen osaan: pienemmän budjetin puvut (1-8) ja suuremman budjetin puvut (9-16). Ja tässä ne tulevat – minun suosikkini!

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-16.38.19.png

1. Olkaimeton unelma satiinivyöllä. Satiinivyön värin saat valittua omaan makuun sopivaksi ja vaihtoehtoja värille on tarjolla nopean laskemisen mukaan 33 erilaista. Tämän puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-16.45.06.png

2. Olkaimeton hääpuku ihanilla yksityiskohdilla. Tämä kaunokainen on saatavilla kolmessa värissä (valkoisena, luonnonvalkoisena tai samppanjan värisenä) ja siinä on ihania pieniä yksityiskohtia, joissa riittää ihailtavaa! Tämän puvun löydät *täältä.

3. Olkaimeton nilkkapituinen hääpuku. Tässä kauniissa puvussa on myös pieniä ihania yksityiskohtia ja tämä on myös saatavana kolmessa värissä (valkoisena, luonnonvalkoisena tai samppanjan värisenä). Tässä häämekossa minua miellyttää helma, jossa on kauniita kuvioita. Tämän puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-16.52.54.png

4. Vaaleanpunainen unelma. Kuka sanoikaan, että hääpuvun pitäisi olla valkoinen? Tämä tanssiaismekko on kaunis yksityiskohtineen ja kääntää varmasti useamman juhlavieraan katseen päivän prinsessaan. Tämän puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-17.24.25.png

5. A-linjainen ja kauniisti laskeutuva unelmapuku. Tämä poikkeaa aikaisemmista unelmapuvuista helmaltaan, mutta olkaimeton malli on itselle se mieluisin (ellei se ole vielä näkynyt näissä). Tätä pukua on saatavilla kolmessa värissä (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Tämän puvun löydät *täältä.

6. Hääpuku kauniilla epäsymmetrisellä helmalla. Tämä puku teki itseeni vaikutuksen erilaisuudellaan ja kauniilla muotoilullaan. Puvun kanssa saa miettiä kenkävalintaa juhlapäivään huolellisesti, sillä ne ovat erilaisesti esillä helman alta. Tätäkin pukua on saatavilla kolmessa värissä (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Tämän puvun löydät *täältä.

7. Vaaleanpunainen prinsessaunelma. Puvusta tulee itselleni mieleen satu prinsessa Ruususesta. Puku on kaunis ja siinä on ihania pieniä yksityiskohtia, joissa riittää ihasteltavaa niin morsiamella kuin juhlaväelläkin. Jos vaaleanpunainen ei olekaan sinun värisi, voit valita tämän puvun värin 31 muusta vaihtoehdosta. Tämän puvun löydät *täältä.

8. Klassisen tyylikäs hääpuku. Tämä puku ihastuttaa klassisilla linjoilla on kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Puku näyttää mukavalta päällä ja laskeutuu kauniisti. Puku on saatavilla kolmessa eri värissä (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Tämän puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-17.56.12.png

9. Olkaimeton ja helmin koristeltu unelma. Tästä puvusta sain sellaisia ”Carrie Bradshaw”-fiiliksiä. Kauniit helmin koristellut yksityiskohdat ovat osa kaunista kokonaisuutta, joka muistuttaa lapsuuden prinsessapukuhaaveista. Värin voit valita kolmesta vaihtoehdosta (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Tämän kauniin puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.02.22.png

10. Kerroshelmainen unelma. Puvun kauniina yksityiskohtana on satiinivyö, jonka väri on valittavissa 33 eri vaihtoehdosta. Hääpuvulle on kolme eri väri vaihtoehtoa (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja), joten satiinivyön värin voi valita puvun väriin (sekä häiden väriteemaan) sopivaksi. Tämän kauniin puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.07.23.png

11. Hääpuku röyhelöisellä helmalla. Tämän puvun kaunis leikkaus ja yksinkertaiset yksityiskohdat tekivät minuun vaikutuksen – röyhelöisen helman lisäksi. Puku laskeutuu kauniisti ja helma tuo puvulle runsautta. Tämäkin puku on saatavana kolmessa värissä (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Voisinko kuvailla, että pelkkää rakkautta? Tämän puvun löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.11.46.png

12. Helmin koristeltu unelma. Tästä tulee hyvällä tavalla kermakakkumainen fiilis. Puku laskeutuu kauniisti ja helma tulee esille erottuen mekon yläosasta. Tämän kauniin puvun saa valita mieleisessään värissä kolmesta vaihtoehdosta (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Tähän pukuun pääset tutustumaan *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.13.46.png

13. Helmin ja kirjailuin koristeltu hääpuku. Tässä puvussa on samankaltaisia ominaisuuksia kuin edellisessä. Tyylikäs ja kermakakkumainen puku näyttää varmasti hyvältä kenen tahansa päällä. Puvun värin lisäksi voit valita kirjailujen värin 7 vaihtoehdon joukosta. Puvun värin voit valita valkoisen, luonnonvalkoisen ja samppanjan väliltä. Tämän kaunottaren löydät *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.15.55.png

14. Ripaus perinteitä. Tiesittekö, että morsiuspuku on alkujaan ollut musta, jotta se sopii muihinkin juhliin? Tässä yhdistyvät nykyisen käsityksen valkoinen että entisaikojen musta hääpuku. Puvussa on kauniita valkoisia yksityiskohtia mustassa yläosassa. Voin kertoa, että tämä vei palasen minun sydämestäni! Pääset tarkastelemaan tätä pukua *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.18.00.png

15. Todellinen tylliunelma ja ehkä jokaisen pikkutytön unelmien puku. Kauniisti kerrostuva helma ja istuva yläosa ovat taatusti ihailun kohteena tuona suurena päivänä! Tämän puvun värin voit valita kolmesta vaihtoehdosta (valkoinen, luonnonvalkoinen ja samppanja). Pääset tutustumaan tähän ihanaan pukuun *täältä.

https://mustavalkoinenhome.files.wordpress.com/2019/06/nc3a4yttc3b6kuva-2019-6-14-kello-18.35.29.png

16. Todellinen prinsessapuku. Tämä puku tuo mieleeni elokuvan ”Beauty and the Beast” ja sen Bellen kauniin kultaisen tanssiaismekon. Tässä on mielestäni samaa vivahdetta. Jos viininpunainen ei ole sinun värisi, voit valita väriksi myös valkoisen, luonnonvalkoisen, samppanjan tai punaisen. Myös kirjailun värin saat valita 10 eri värin joukosta. Tämän unelmapuvun löydät *täältä.

Mitäs sanotte, mikä on se minun unelmieni puku? Entä löytyikö tästä sinulle mieluinen puku, jossa haluaisit astella alttarille? ❤ Jos näistä ei löytynyt omaa suosikkia, niin sivustolta löytyy suuri valikoima hääpukuja, joista löytyy varmasti myös sinun unelmiesi hääpuku. Sivuston valikoimasta löytyvät myös kauniit iltapuvut, jos hääpuku ei ole itsellesi ajankohtainen. Kirjoitan teille vielä iltapuvuista myöhemmin, ihaillaan vielä hetki näitä kauniita hääpukuja! ❤

Bullet Journal for a reason

Jokainen hyvä suunnitelma vaatii tilaa suunnitteluun ja aikaa pohtia erilaisia vaihtoehtoja. Helpointa on suunnitella, kun kaikki ajatukset löytyvät yhdestä paikasta eikä monena muistilappuna useammalta pöydältä tai kalenterin välistä. Ei siis liene yllätys, että myös häille on oma muistikirjansa ja se täyttyy vaihtelevasti – mutta varmasti. Muistikirjana toimii siis mustalla kannella varustettu Nuuna, koossa M. Alunperin luulin ostaneeni mustilla sivuilla varustetun muistikirjan, mutta tämä tuli silti käyttöön ja tarpeeseen. Ainakin kaikki häihin liittyvä ideointini löytyy yksien kansien välistä!

Muistikirja hääsuunnitelmille.

Olen tehnyt jokaiselle aihealueelle oman merkin, askarrellen ne mustasta paperista. Mustaa paperia on onneksi vielä lisää, jotta voin lisätä uusia aihealueita (jos jotain uutta tulee mieleen ja on unohtunut jo merkityistä). Olen yrittänyt varata asioille tarpeeksi tilaa ja jättänyt tyhjiä sivuja, jottei tila pääsisi loppumaan kesken. Poiketen perinteisestä ajatuksesta, joka useasti liitetään bujoiluun, hääbujossa ei ole merkitty sisällysluetteloa tai osiota merkeille. En käytä sitä (ainakaan vielä) kalenterina, mutta sivuja on vielä jäljellä, jotta voisin ottaa kalenteriosion käyttöön. Ehkä siinä hetkessä, kun päivämääriä on enemmän tiedossa ja aletaan laskea eri tavalla päiviä johonkin tiettyyn päivään. ❤

Muistikirja alkaa vihittävän parin kuvista ja hashtageista, joita olen ajatellut käytettävän sosiaalisessa mediassa meidän päivään liittyen. Seuraavilla sivuilla on tärkeät päivämäärät sekä listat tärkeistä henkilöistä häihin liittyen. Kaaso, häätukihenkilö, morsiusneidot ja bestmanit on listattuna, vaikka heitä on hankala unohtaa.

Sivumerkit helpottavat oikean kohdan löytymistä.

Tähän mennessä tärkeimmiksi alueiksi ovat nousseet teema, morsiusjuttuja, budjetti, askarreltavat ja inspiraatiot. Jokainen kohta täydentyy sitä mukaan, kun tulee uusia ajatuksia tai ideoita asioiden suhteen. Kaiken kaikkiaan kategorioita on tällä hetkellä 18, mutten epäile niiden tarkentumista ja yllättävää lisääntymistä.

Olen saanut hääkirjaseeni jonkin verran suunnitelmia ja ajatuksia, joita haluaisin toteutettavan meidän päivän aikana. Päivän värit on päätetty yhdessä sulhasen kanssa, paikka juhlille varattu ja hääpuku melkein päätetty. Tällä hetkellä tärkeimpiä asioita suureen päivään liittyen ovat säästäminen, keskustelu häistä ja askartelujen aloittaminen. Uskallan arvata, että aika tulee loppumaan kesken, mutta vielä tuntuisi olevan aikaa kaiken suunnitteluun ja pieneen häähaaveiluun.

Onko teillä muistikirjoja tietyillä teemoilla? Kuulostaako ajatus täysin absurdilta? Kommentoikaa ja kertokaa ajatuksianne tähän liittyen. 🙂