Taistelutahto

En tiedä, mistä aloittaisin. Nykyisestä tilanteesta vai menneistä vastoinkäymisistä? Kaikkein helpoin olisi kertoa meidän hääpäivästä, mutta se kirjoitus saa vielä hetken odottaa. Nämä viileämmät kesäsäät ovat olleet meille mukavampia ja ainakin Aino on ollut pirteämpi, kun lenkillä ei paahdu heti ensimmäisillä askelilla. ♥︎ Alkanut kesä on ollut kaikin puolin erilainen ja suuntani on ollut kohti tulevaa enemmän kuin aikoihin.

Aino nautti juhannuksena mökkeilystä. ♥︎

Ollaan kesäkuussa vietetty aikaa läheisten kesämökeillä ja otettu päivä kerrallaan kaikki, mitä vastaan tulee – aivan kaikki. Hain kouluun saamieni ohjeiden mukaisesti, mutta alkuviikolla selvisi, ettei opiskeluani tuetakaan. Tuntui huijatulta – epäreilulta. Keskustelin pitkään työeläkeyhtiön edustajan kanssa ja se helpotti oloa. Totesin puhelussa aika tarkkaan näin ”jos tämä on joku testi siitä, että vointi on oikeasti hyvä, niin ei ollut mielestäni tarpeellinen.” Työeläkeyhtiön edustaja kertoi, ettei asia ollut niin vaan tilanteessa oli tapahtunut jonkinlainen virhe. Palaute on annettu ja toivottu, ettei kenellekään muulle kävisi näin. Voitte uskoa, että oli vaikea käsitellä sitä, että on hakenut kouluun – jännittänyt tuloksia – ja panikoidessa hakenut ammatillisiin opintoihin. Ja sitten matto vedetään jalkojen alta. Ainakin nyt on tilanne edistynyt ja edistyy työvalmentajan avustuksella.

Tämän kaiken keskellä huomaa, että vointi on kohentunut vuoden takaisesta huimasti. Terapia, lääkitys ja oma toiminta voinnin parantamiseksi ovat tehonneet. Vaikka moni asia pelottaa ja herättää suuriakin tunteita, on se myös osoitus siitä, että parempaan päin ollaan menossa. Lääkäri totesi mulla muuten kilpirauhasen vajaatoiminnan about kuukausi sitten. Ehkä se on kuitenkin ollut osana masennuksen syntymiseen ja puhkeamiseen. Ja ehkä tästä alkaa painonhallinnallisesti uusi kausi? Paljon on kuukaudessa ehtinyt tapahtua, mutta kaikki tapahtuneet voimistavat sitä, että haluan viettää elämän (ja kohdata kaikki ne vastoinkäymiset) tuon aviomieheni kanssa. ♥︎

Kohdallani lääkitystä on edelleen laskettu ja lääkäri näytti vihreää valoa lääkityksen edelleen laskemiseksi. Vaikken sitä vielä aio tehdä, on mulla silti resepti pienemmälle annokselle. Ehkä alkuvuodesta 2021 mulla onkin nykyinen lääkitys vielä pienemmällä annoksella? Kokemuksesta osaan sanoa, että syksy saattaa olla vaikea, mutta sen kohtaan haasteena ja valmiina taistelemaan mielen demoneja vastaan. Syksy pitää sisällään paljon asioita, jotka tulevat haastamaan psyykeeni, mutta ne otetaan vastaan sellaisina kuin ovat. Olen valmis taisteluun!

Onko siellä sateenkaari?

Mikä ihana maanantai! Ei ahdista, olo on hyvä ja on aika ottaa ansaitut päiväunet. Viikonlopun nukkuminen on ollut vähän sekalaista ja rytmistä poikkeavaa, joten väsymys painaa päälle entistä tiukemmin. Aamulla kävin hyvällä terapiakäynnillä ja päivään suunniteltu ohjelma olikin siinä. Tosin päätin, että on aika laittaa pyykkikone laulamaan ja saada edes se yksi kotityö hoidettua.

Harmaantuva lenkkikaveri ❤️

Mutta muutama sananen masennukseni tilasta. Vaikka joka syksyinen kaamosmasennus on ollut tänäkin vuonna läsnä, olen onnistunut tämän vakavan masennuksen kanssa tilanteeseen, jossa minä ohjaan. Vielä keväällä taisi masennus viedä minua kuin pässiä narussa, mutta nyt ollaan jo saatu tämä taistelupari tasoitettua. On mieletöntä, että terapiassa voin sanoa olevani masennuksen niskan päällä! Tietysti tähän kuuluvat ne notkahdukset ja alamäet, mutta uskon selviäväni niistä hieman paremmin kuin aiemmin. Mulla on katse kohti tulevaisuutta ja kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tuo mukanaan: uusi ammatti (ja siihen opiskelu), uusi sukunimi (kyllä, otan puolisoni sukunimen), Kalenterimanian miitit (ja ne kaikki ihanat tyypit siellä!), lähestyvä joulu (ja lupa koristella koti) sekä ne muut asiat, joista mulla ei ole vielä edes tietoa. Olen hieman jopa hämilläni tästä, miten valoisasti tulevaisuuden mahdollisuudet näyttäytyvät. ❤️

En voi kuin hymyillä ja todeta, että todellinen minä alkaa _vihdoin_ näyttäytyä sieltä mustan masennusverhon takaa. Edelleen on opittavaa ja hankalia hetkiä tulee varmasti eteen, mutta niistä voi selvitä (vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivat maailmanlopuilta). Tässä on moni asia mennyt kohdilleen: toimivampi lääkitys, terapia, taloudellinen varmuus, läheiset ympärillä ja ehkä ne tähdet ovat olleet kannaltani otollisessa asennossa. Mene ja tiedä, mutta ainakin kaiken tämän eteen on tehty töitä, eikä se lopu tähän vaan jatkuu niin kauan kuin henki itsessä pihisee.

Ihanaa maanantaita harmaudesta huolimatta. ❤️ Ja muistakaa, sunnuntaina saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun!

Matkalla kohti toimivaa lääkitystä

Olen masentuneisuuteni aikana kokeillut muutamaa lääkitystä. Toimivaa lääkitystä on kokeiltu ja noh, ei nyt ihan kyllästymiseen asti. Ensimmäinen kokeiltu lääkitys kuului selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI-lääkkeiden) ryhmään. Tätä lääkettä söin ilman keskusteluapua syksystä 2016 lähtien. Lopetin lääkkeen käytön lääkärin ohjeiden mukaisesti, mutta itsenäisesti. Aloitin sen uudelleen, kun tilanne oman itseni kanssa vaikeutui merkittävästi. Ja tätä lähdin muuttamaan, kun lähdin hakemaan apua.

Nykyinen lääkitykseni kuuluu serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjien (SNRI -lääkkeiden) lääkeryhmään. Tuntuu, että tämä lääkitys nyt sopii mulle, ainakin olen saanut tästä apua niihin suurimpiin ahdistuksiin ja paniikkeihin. Mieliala on jotenkin ollut tasaisempi ja no, ne suurimmat huiput tunne-elämän kaaoksessa ovat olleet tasaisempia. Ehkä myös sen vuoksi pelästyin ensimmäisiä hyviä päiviä ja olin aivan valmis olemaan lääkärien kanssa yhtä mieltä siitä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on mun juttu. No, kattellaan sitä tässä ajan kanssa. Mennään tän diagnoosin kanssa nyt ensin.

Ei herättänyt kauheasti luottamusta, kun lääkäri soitti muutama viikko sitten ja kyseli lääkityksen toimivuudesta. Kerroin, miten ensimmäiset viikot oli vaikeita ja olo tasaantui niiden jälkeen. Kuulin lääkärin muuttuvan kysymysmerkiksi ja hän toisti edellisen annokseni lääkityksestä. Muistutin lääkäriä, että hän nosti lääkitykseni maksimiannokseen tapaamisellamme ja yhtäkkiä lääkäri olikin kanssani samalla sivulla asian suhteen. Ensimmäisellä tapaamisella en osannut vaatia apua sellaisessa mittakaavassa kuin sitä tarvitsen, joten lääkäri ei myöskään asian eteen ollut tehnyt töitä. Aloin laukoa vaatimuksia keskusteluavusta ja terapiasta, mutta sain lääkärin vain kuulostamaan välinpitämättömältä. Katsotaan, miten asiat reilun kuukauden päästä sitten ovat. Voitte arvata, että soimasin itseäni paljon tuon puhelun jälkeen.

Mutta sitten lääkitys siihen, että mä nukun. Tämänhetkinen lääke nukkumiseeni kuuluu masennuslääkkeiden lääkeryhmään. Olen kokeillut tämän lisäksi nukahtamislääkettä, melatoniinia, psykoosilääkkeisiin kuuluvaa lääkettä sekä lääkettä, joka vaikuttaa rauhoittavasti, helpottaa uneen vaipumista ja vähentää ahdistuneisuutta. Nykyinen lääkitys tuntuu auttavan ja saan nukuttua sekalaisten unieni kanssa. Jos kuitenkin käyn ihan ylikierroksilla, ei lääke toimi toivotulla tavalla ja olen ottanut ahdistukseen määrätyn lääkkeen iltalääkkeen lisäksi. Kaikkea on kokeiltu, mutta tämä nykyinen lääkitys auttaa nukkumaan – melko hyvin.

On inhottavaa sanoa, että kannattaa olla kärsivällinen lääkemuutoksien ja oikeiden lääkkeiden löytämisen kanssa. Ne ensimmäiset viikot lääkityksen vaihtumisessa tai lääkeannoksen muuttumisessa on vaikeita. Päässä on pyörinyt itsehtuhoisuus, riittämättömyys, solvaukset ja kaikki negatiiviset asiat, joita olen sillä hetkellä keksinyt paljon. Ja kuten esimerkkinä toimin, pelkkä lääkitys ei vie sitä masentuneisuutta pois. Se auttaa sairauden hoidossa, mutta tärkeää on päästä keskustelemaan ajatuksistaan ja sitä kautta käsitellä niitä vaikeita asioita. Ja olen itse kokenut hyväksi sen, ettei ne ahdistukset ja kamalat ajatukset ole niin syviä kuin ennen. Pysyn eri tavalla elämässä kiinni ja noh, yritän parantua.

Tsemppiä kaikille ❤ Ja kysykää, jos tulee mieleen jotain kysymyksiä!