Viimeinen viikko on ollut yhtä vuoristorataa ja olen huomannut, kuinka suuressa osassa toivo on ollut. Toivo paremmasta huomisesta, toivo tästä selviytymisestä sekä toivo siitä, että kaikki järjestyy. Minun on ollut helppo ripustautua toivoon ja uskoa siihen, että kaikki tämä hankalampi vaihe päättyy joskus parhain päin. Nyt on helppo ajatella sitä, että masennuksesta on todella selvitty, mutta samalla mietin, että näyttäytyykö tämä nyt elettävä todellisuus myöhemmin myös sumeana muistikuvana kuten viime syksy nyt itselleni näyttäytyy? Ainakin toivon todella, että muistikuvissani olisivat hetket eikä pelkkä sumuverho, jonka seassa on yritetty selviytyä. Milloin toivottomuus vaihtui toiveikkuudeksi?

Yksi tärkeimpiä asioita toipumisessa on ollut terapian alkaminen. Kerran viikossa toteutuva terapia pitää minut hyvin kiinni arjessa ja tukee parantumisprosessia enemmän kuin osasin oikeasti kuvitella. Olen itse sanonut monesti, ettei pelkkä lääkitys toimi mielen vaikeuksien hoidossa ja nyt olen huomannut sen konkreettisemmin terapian kautta. Tietty säännönmukaisuus arjessa terapian muodossa ja ihminen, joka ulkopuolisena tukee omaa parantumista ja ajatusmaailmaa. Joskus kuulin jossain, että jokaisen tulisi käydä aikuisena terapiassa ja olen samaa mieltä. Vaikkei olisi suuria ongelmia tai hankaluuksia mielen kanssa, oman elämän tarkastelu toisen ihmisen esittämien kysymysten ja huomioiden kautta on helpottavaa. Ja ulkopuolisena sitä tekee erilaisia havaintoja ja saa itsensä näkemään oman arkensakin hieman erilaisena ja sen oman laatikkonsa ulkopuolelta.

Tätä viimeistä viikkoa voisi kuvailla mustavalkoisena pilvenä. Musta kuvastaa toivottomuutta ja valkoinen toiveikkuutta, mutta ne ovat tasapainossa keskenään vaikka valkoista on enemmän kuin mustaa. Ripaus toivottomuutta siitä, olenko liian positiivinen ja liian aikaisin. Valtavasti toiveikkuutta siitä, että kaikki järjestyy ja elämä alkaa toimia hieman helpommin kuin täysin sairauden vallassa se olisi toiminut.

Jos saavut meille kylään, sinua ei odota huoliteltu koti ja raikkaasti tuoksuva pesuaineen tuoksu. Sinua odottaa elämään opetteleva pariskunta, koira ja toivo siitä, että kaikki järjestyy. Olen edelleen pitänyt kiinni siitä, että teen edes yhden kotityön päivässä ja toisina päivinä jaksan tehdä niitä hieman enemmän. Toisinaan se ei näy niin selkeästi, jos kotityö on ollut vaikka tiskikoneen tyhjennys ja täyttö tai pyykkikoneellisen peseminen. Mutta olen toiveikas, että kaikki järjestyy ja koti siinä sivussa. Ainakin suunta on oikea ja mieli valmis heiluttamaan masennukselle viimeiset moikat.

Toiveikasta viikkoa täältä mustavalkoisen pilven reunalta. ❤︎