Toiveuni

Lukiessani unelman määritelmää sivistyssanakirjasta, tulee näkyviin lista erilaisia sanoja: haave, toiveuni, pilvilinna. Sivistyssanakirja ei kuitenkaan kerro, miten vaikeaa on luoda näitä uusia pilvilinnoja, jos edelliset eivät oikeasti toimineet. Miten luoda uusia unelmia, jos vanhat eivät kuitenkaan toteutuessaan olleet kestäviä? Miten voisin uskaltaa unelmoida lisää, kun edelliset kaatuivat vuosien saatossa kutistuen nykyisyydeksi ja vaikeaksi? Onko minulla rohkeutta unelmoida?

Unelmointi, ja kaikenlainen haaveilu, on ihanaa. Vaatii todellisesti paljon rohkeutta yrittää toteuttaa unelmiaan ja vielä enemmän töitä niiden unelmien toteutumiseksi. Itse en antanut periksi, kun edelliset unelmat eivät toteutuneet tai toteutuessaan toimineetkaan omassa elämässäni. Tässä hetkessä olisi ollut helppoa vaipua epätoivoon, mutta päätin ottaa kiinni siitä toivosta ja unelmoida hieman lisää. Uusien unelmien ja haaveiden muodostus ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin. Oli vaikeaa miettiä, mitä todella haluaa, kun kuitenkin piti hennoin ottein kiinni niistä jo saavutetuista unelmista. Itseltäni vaati todella paljon töitä, että uskalsin ylipäätään unelmoida ja luoda uusia unelmia, joita kohti tavoitella.

Apuna unelmointiin voi käyttää esimerkiksi muistiinpanoja, mind map-karttoja ja kauniita kuvia. Ehkä joku jo arvaakin, mitä tästä voisi mielestäni koostaa? Unelmakartan eli sen unelmien aarrekartan! Yritin pinnistellä muistiani ja muistella, koska olen luonut ensimmäisen oman unelmakarttani. Ammattikorkeakouluopinnoissa olen sellaisen ainakin tehnyt ja näillä muistikuvilla uskon, että siellä tehty unelmakartta on se ensimmäinen. Siinä oli ainakin muumimukeja, mutta sen enempää en tuosta muista. Ehkä se ei ole ollut kuitenkaan yhtä luovaa työskentelyä, kun se on liittynyt kiinteästi sosionomiksi valmistumiseen. En silti väitä, että tuo olisi ollut turha, ainakin unelmia on jo silloin tavoiteltu.

Unelmakartta 01/2020

Tämän viimeisimmän unelmakartan tein ensin terapiaa varten, mutta viimeistellessäni sitä tajusin, että teen sitä todella itseäni varten. Olen elämäni käännekohdassa kaiken tämän parantumisen keskellä ja uusia unelmia olisi luotava, että on päämäärä, jota pyrkii saavuttamaan. Ja onhan unelmointi ihanaa, kun vain taivas on rajana. Kuten rivien välistä voi lukea, pidän unelmia tavoitteina ja pyrin tavoittelemaan niitä pienin askelin. Omat valinnat kohti unelmia ovat ensimmäisiä askeleita unelmakartan jälkeen kohti sitä unelmien tavoittelua. Ja kuten huomaa, aina eivät unelmat toimi käytännössä. Silloin vaatii rohkeutta unelmoida uudelleen ja rakentaa uusia tavoitteita. Kyllä joku unelma osuu ja uppoaa niin, ettei siitä halua päästää irti (ja toimii omassa elämässä aivan varmasti).

Haluankin haastaa sinut unelmoimaan. Mikä on juuri nyt sinun suurin unelmasi? Onko se hyvin nukutut yöunet, parantuminen tai uusi koti? Aina unelmien ei tarvitse olla suuria ja tavoittamattomia, unelmat voivat olla myös arkipäiväisten asioiden keskellä. Jos tuntuu siltä, että unelmakartta olisi sinun juttusi, tee sellainen ja juuri sellainen, joka näyttää sinulta. Se voi olla aukeama bujossa, lista kalenterissa tai kuvitettu aarrekartta erillisenä taideteoksenaan. Kuvia voi halutessaan lisätä unelmakarttaansa, mutta mikään ei pakota sinua siihen. Kuvia löytyy mainoslehdistä, vanhoista aikakauslehdistä tai melkein mistä vain, niitä voi vaikka itse piirtää! Mikään ei estä sinua unelmoimasta ja toimimista unelmien toteutumiseksi. Erillisen unelmakartan voi laittaa vaikka jääkaapin oveen tai tauluksi oman työpöydän ääreen, jotta unelmia voisi tarkastella ja pohtia mitä niiden eteen voisi tänään tehdä. Bujossa tai kalenterissa olevaan unelmakarttaan kannattaa laittaa jonkin kirjanmerkki, jotta sen löytää ja sitä voi ihailla.

Ihanaa viikoa! ❤︎

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s