Uusi mahdollisuus

Jätä kommentti

Uusi aamu on aina uusi mahdollisuus. Niin sitä voisi luulla tai kuvitella. Viimeisimmät viikot ovat olleet itselleni melko ahdistavia ja hankalia. Ei mitenkään sillä, että olisi tapahtunut jotain erityistä. Aamulla on hankala saada vaatteita päälle ja ruokailut ovat olleet lähinnä mielitekojen tyydyttämistä, ei niinkään itseään ravitsevia hetkiä. Suihkussa saan käytyä ehkä kerran viikossa, juuri ennen lääkärin tapaamista tai itse havahdun siihen, että olisi parempi peseytyä. Mutta aina sitä odottaa, että uusi päivä toisi tullessaan sen paremman olon ja tämä ahdistus loppuisi kuin seinään. Sitä hetkeä ei ole vielä tullut.

Tämä kaikki on osa tätä sairautta – masennusta. Toisinaan lääkemuutokset aiheuttavat takapakkia ja toisinaan oma velvollisuudentunto on toisinaan syyllisenä voinnin seilailuun. Mielialat heittelevät päivittäin monta kertaa ja useina päivinä ei tunne tyhjyyden lisäksi muuta kuin sitä tyhjyyttä. Päivät kuluvat, mutta vointi ei ota parantuakseen siitä huolimatta, että yrittää tehdä sen eteen paljon töitä. Itsetuhoisuutta ei ole onneksi ilmennyt, vaikka olo on tyhjä ja merkityksetön monta kertaa päivässä.

Mutta yritän pysyä positiivisena ja tavoitella parantumista. Joka päivä ja oikeastaan joka hetki. Nämä notkahdukset kuuluvat tähän parantumisen polkuun ja noh, tätä polkua tallaillaan vielä pitkään.

Voimia ja jaksamista kaikille kohtalotovereille!

Musta päivä

Jätä kommentti

”Herään huonosti nukutun yön jälkeen uuteen tuskaiseen päivään. Olin päättänyt, että tänään käyn suihkussa ja hoidan asioita eteenpäin. Laitan kahvin tippumaan ja valun aamutakissani tupakalle. Kirkas auringonpaiste saa silmäni siristämään ja parvekkeen alla kuulen autojen tasaisen kaasutuksen. Miksi tänäänkin tuntuu tältä?

Haen kupillisen kahvia ja palaan sänkyyni katsomaan tv-sarjaa. Hautauduttuani peiton ja tyynyjen keskelle, painan kaukosäätimestä Play-näppäintä. En jaksa vaihtaa seuraavaa dvd-levyä, vaan katson saman levyn jo kuudetta kertaa. Tuijotan, mutten keskity. En jaksa tänäänkään. Nopeasti olen siemaissut kahvin sisuksiini. Se maistuu tänäänkin tyhjältä, mutta pakko hakea toinen kupillinen – ehkä se piristäisi? 

Odotan kahvin piristävää vaikutusta ja selailen sosiaalisia medioita siinä toivossa, että löytäisin jotain kiinnostavaa. Mutta taas satutan itseäni sisältä päin, kun huomaan merkittyjä ihmisiä – mainittuja, muttei minua. Mitä mä voisin tehdä, että mut mainittaisiin joskus näissä hauskoissa jutuissa? Miten mä voisin päästä tuttavieni suosioon? Suljen puhelimen ja muistan, että lääkkeet on taas ottamatta. Juon kahvikupillisen, haen lääkkeet ja otan ne uuden kupillisen kanssa. Kapselit tuntuvat tarttuvan kurkkuuni kiinni ja joudun silti juomaan päälle lasillisen vettä. Oksennusrefleksi. En halua ottaa näitä uudelleen, joten on saatava ne nyt kerralla alas. Kipu kurkussa, mutta pillerit ovat matkalla mahalaukkuun. Menen taas tupakalle. 

Seison parvekkeen reunalla ja katselen autojen hidastuvia liikkeitä, kun liikennevalot vaihtuvat punaisiksi. Vedän savua keuhkoihini ja huomaan ajattelevani mielikuvaa, jossa kävelen auton alle. Karistan ajatukset mielestäni ja päätän, että tänään en rankaise itseäni olemassaolostani. Siinä vaiheessa päivää olen taas väärässä, mutta aikeeni on vakaa. Tänään en satuta itseäni.

Päivä kuluu pyöritellen ajatuksia ja tuijottaen samaa levyllistä dvd-soittimessa. Välillä torkahdan ja välillä havahdun siihen, etten jaksa. Päivän aikana saan sisuksiini kahvin lisäksi yhden hedelmäpiltin. Lääkäri käski syödä jotain pientä tasaisin väliajoin. Puhelimeni muistutukset soivat, mutten saa itseäni syömään. Ei maistu. Ei kerta kaikkiaan maistu. Olen ontto ja mihin sitä energiaa sitte muka tarvitsisin?

Illalla tajuan, etten ole tehnyt taas mitään. En ole käynyt suihkussa, en ole avannut päivän postia. Olen vain maannut ja toivonut, että ahdistus katoaisi itsestään. Huomenna on pakko olla aktiivinen, koska pitäisi mennä tapaamaan sairaanhoitajaa. Onko musta siihen? Se taas kuitenkin paasaa siitä, miten välttelen töihin paluuta. Ei kiinnosta. Huomaan istuvani keittiössä juuresveitsi kädessäni. Päähän sattuu. Muhun sattuu. Miksi musta tuntuu tältä? Ennen kuin tajuan, olen naarmuttanut itseeni uusia jälkiä pahasta olosta. Se ei vaan silti katoa vaan vaanii ajatuksissa kokoajan. Otan iltalääkkeet ja yritän vaipua uneen. Lääke ei auta, kuten sen kai pitäisi. Miksi mua ei auta kukaan?”

Nykyisin tällaisia mustia päiviä ei ole. Ne ovat erilaisia, mutta mustia. Ne ovat mustia ahdistuksesta ja aloitekyvyn puolesta. En saa noina päivinä mitään aikaan. Paranemisprosessi ei ole kuin alkutekijöissään ja lääkitystä hiotaan oikeaan suuntaan. Tällä hetkellä on tyhjiä päiviä. Siis niitä päiviä, kun ei saa mitään aikaan vaikka kuinka yrittää. Aloitekyky puuttuu, ajanvaraukset siirtyvät, pyykkivuori kasvaa, tiskivuori kasvaa ja ahdistus pysyy. Toisinaan tulee sellaisia puuskia, joina saa paljon aikaan. Mutta ei näiden puuskienkaan jälkeen ole tyytyväinen – olisi pitänyt tehdä enemmän. 

Olen kuitenkin oppinut olemaan itselleni armollinen – joka päivä ei ole pakko saada aikaan suuria muutoksia tai askareita. Paranemiselle on annettava aikaa ja itseään on kuunneltava. Kevään kirkkaus ja mielen musta sumu ovat toisilleen ehkä pahimmat mahdolliset viholliset ja niitä vastaan taistelen. Taistelen päivittäin ja yritän kerätä omaa itseäni kasaan pala palalta. Pitkä matka tähän pisteeseen, joten ei ole mahdollista parantua ennätysvauhtia takaisin arkeen, jossa pelkää polttavansa itsensä loppuun. Ole itsellesi armollinen.

Masennuksesta voi kuulemma selvitä. Minäkin yritän.

Masennus pähkinänkuoressa

Jätä kommentti

Harmittaa ja tulevaisuus näyttää toivottomalta. Pohdit, voisiko kyse olla masennuksesta ja kirjoitat hakusanan Googleen. Eteesi hyppää erilaisia masennuksesta kertovia artikkeleita ja on vaikea valita, mistä aloittaisi. Nykyinen internetin tuoma helppous tässä oman terveytensä tarkastelussa on sekä suuri uhka, mutta myös mahdollisuus. Jätä silti diagnoosien kirjoittaminen lääkärille. Masennustestikin (BDI) on nykyisin niin helppo itse tehdä netissä. Jätä tulkinnat kuitenkin lääkärille, testi voi olla sinulle vain viitteitä antava testi.

Jokaisen kokemus masennuksesta on henkilökohtainen ja kaikki oireet eivät välttämättä ole kuin oppaista. Masennus ei ole yksinkertaisin todettava sairaus, sillä fyysisiä oireita ei välttämättä ole. Mielen sairaudet ovat jonkinlainen tabu vielä tänä päivänäkin, mutta yritetään laskea tätä kynnystä puhua näistä vakavista sairauksista aina kirjoitus kerrallaan.

Terveyskirjaston mukaan masennus on yleiskäsite, jolla tarkoitetaan joko ohimenevää masentunutta mielialaa tai masennustilaa. Tällä voidaan tarkoittaa myös erilaisten sairaustilojen tai psykologisten häiriöiden oiretta. Terveyskirjaston sivut antavat kattavan tietopaketin masennuksesta ja mielestäni hyvä määritelmä, että oireiden olisi tullut jatkua kahden viikon ajan. Haluan kuitenkin muistuttaa, että oireet eivät välttämättä ole päivittäisiä tai niin radikaaleja kuin itsetuhoisuus. Sivuilla tarkennetaan vielä sitä, että masentunut mieliala tai suru reaktiona pettymyksiin tai menetyksiin ei vielä ole masennusta – itse olen sitä mieltä, että se voi hyvin laukaista pitkäaikaisen alakuloisuuden masennukseksi.

Vastaamo kertoo sivuillaan masennuksesta hieman eri lailla ja kuvaa sitä toimintakykyä lamauttavaksi ja huomattavaa kärsimystä aiheuttavaksi sairaudeksi. Samassa mainitaan myös heikko yhteydenpito ystäviin, laskenut kokemus mielihyvästä ja kiinnostuksen puuttuminen aiemmin itsestä mielenkiintoisiin asioihin. Hankala vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, väsymys, huono itsetunto ja vaikeus keskittyä ovat myös mainittuina tekstissä. Vastaamon listaus yleisistä masennuksen oireista oli myös melko kattava. Edelleen on huomion arvoista muistaa, että kaikki oireet eivät aina ole yleisiä oireita tai jokaista oire kohtaa ei masentunut välttämättä täytä.

Älä pelkää varata aikaa lääkärille, jos epäilet itselläsi masennusta. Älä pelkää ottaa asiaa puheeksi tuttavan kanssa, jolla epäilet olevan masennusta. Tästä sairaudesta voi parantua – minäkin yritän.

Ote päiväkirjasta kesältä, joka muutti kaiken.

Jätä kommentti

Miksi juuri minä? Miksi minuun sattuu? Miksi tulevaisuus näyttää mustalta? Voiko tästä parantua?

”Mun aikuisiän masennusjaksot on aina selittynyt jollain – tätä lukuunottamatta. Viimeksi tunsin näin vuosi sitten. Silloin olin fyysisesti rikki. Oikeastaan se syksykin oli vaikea ja nyt olen tässä ahdistuksen ja itsetuhoisten ajatusten kanssa. 

Edellinen tällainen oli silloin, kun tulevaisuus oli epävarma. Mutta näin voimakkaita toiveita kuolemasta mulla ei ole ennen ollut. Tai näin kovaa halua satuttaa itseäni. Mun lääkitystä muutetaan, josko sekin alkais auttaa?

Vaikea uskoa, että selviän. Olo on musta ja iloa tuottavia asioita vähän. Ja niitä voimia jaksaa – minimaalisesti. En saa otetta elämästä – en näe merkitystä olemassaolooni. Mun sisin itkee taukoamatta, oikeita kyyneleitä ei ulos tule. On vaikea yrittää, kun ei jaksa.

Mutta olen hakenut apua. Pelkään juoda viiniä, koska silloin haluan satuttaa itseäni enemmän. Keräsin rohkeutta ainakin kaks viikkoa, että sain lääkäriajan varattua. Ja senkin sillä verukkeella, että mun lääkitystä nostettaisi. Mut sitä muutettiin. 

Mun aloitekyky on ihan nollissa, mutta yritän sen verran ku jaksan. Jos jaksan. Rehellisyyden nimissä oon naarmuttanut mun jalkaa ja vaan siks, että paha olo päästä katoaisi. Mutta se ei katoa.”

Näin kirjoitin päiväkirjaani kesällä 2018. Muistan tuon hetken ja toivottomuuden. Muistan tuon ahdistuksen. Onneksi tie paranemisen polulla on aloitettu ja tuo itsensä satuttamisen tarve on kadonnut lähes olemattomiin. Ja ei, en ole satuttanut itseäni edelleen, mutta toivottomina hetkinä mielessä käy äärimmäiset keinot päästä pahasta olostaan eroon. Kuljen kohti valoisaa tulevaisuutta, jossa on jo ripauksia toivoa. Eniten olen kiitollinen sille osalle itseäni, joka päätti hakea apua.

Muista, että apua on saatavilla ja myös sinä voit saada sitä. Jos et muualle keksi hakeutua, niin päivystyksessä osaavat myös auttaa. Ota kuitenkin ensisijaisesti yhteyttä oman alueesi terveydenhuoltoon, yksityiselle terveysasemalle tai ylitsepääsemättömissä itsetuhoisissa syvyyksissä päivystykseen. Sinulla on toivoa, sinulla on mahdollisuus.

Sinä olet arvokas. ❤

Jokaisen henkilökohtainen

Jätä kommentti

Ei ole olemassa yhtä tiettyä kaavaa, jolla yksilö voi selättää mielen vahvan sairauden. Ne, jotka väittävät, että jokaiselle toimii samanlainen polku paranemisen suhteen, ovat väärässä. Jokaiselle on oma polkunsa pohjalta ylös kuten myös sinne pohjalle. Jokaiselle on oma toimiva tapa pelastua mieltä horjuttavalta sairaudelta.

Matka pohjalle voi olla yllättävä – ehkä suora seuraus jostain suuremmasta kriisistä tai mahdollisesti monien asioiden summa, jotka ovat pitkään horjuneet vointia. Vointi voi romahtaa yhdestä pienestä viimeisestä puhalluksesta. Oma kriisiäni ja sairastumista kuvastaa pitkään sinnitelty arki, syvälle haudatut kipeät tunteet ja viimeinen tornia horjuttava tuuli. Ja nyt yritän parantua sekä palata takaisin yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi. Ei ole muuten helppo tai mutkaton tie!

Tämän blogin tarkoituksena on toimia vertaistukena ja antaa tietoa minun kokemuksestani. Ja muistuttaa jokaista sairastunutta, ettet oikeasti ole yksin. Ainakin itsestäni tuntui siltä monen monta kertaa – ja usein. Tuo tunne saattoi olla ohi menevä fiilis, mutta se toistui usein monta kertaa päivässä. Tuota tunnetta kesti pitkään ja se haki syvyyttä, kun itse yritin taistella mielen demoneita vastaan. Haluan luoda toivoa paranemisesta, vaikka koko prosessi on itsellänikin täysin kesken. Eikä tästä ole olemassa tiettyä paranemisaikaa, jokainen paranee omalla tahdillaan ja matkaa omaa polkuaan, jossa saattaa tulla suuria ylämäkiä tai vastaavasti valtavia pohjanoteerauksia. Mutta ne kuuluvat osaksi tätä paranemisen polkua.

Meillä on vielä näytettävää maailmalle ja maailmalla on paljon annettavaa meille. Ja ei, siltä ei todellakaan tunnu joka hetki! Mutta olen kuullut, että tästä voi parantua. Olen huomannut, että se on pitkälti omasta itsestä kiinni. Ja siitä, ketkä saat kulkemaan toipumisen matkalle kulkemaan rinnallesi. Yksinkin tästä voi selvitä, mutta se tie on hankalampi ja vaikeampi. Tässä vaaditaan jokaiselta kantilta taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta. Ne ovat vaikeita seikkoja, mutta toisinaan välttämättömiä.

Tämä blogi tulee olemaan rehellisen suorasukainen kuvaus minun kokemuksestani. Minun kokemukseni ei ole samanlainen kuin sinun, joten älä panikoi. En aio kaunistella tilannettani, mutta pyrin sensuroimaan suurimman kuopat. Tai ainakin silottamaan niitä. Masennuksesta parantuminen ei ole yksiselitteinen tai helppo tie. Ja vielä vähemmän helppo, kun joutuu taistelemaan oikeuksistaan ja itselle sopivista hoitomuodoista, jos niistä edes ymmärtäisi jotain.

Tervetuloa paranemisen polulle! Toivottavasti saat tästä voimaa ja vertaistukea matkallesi.