Toiveuni

Lukiessani unelman määritelmää sivistyssanakirjasta, tulee näkyviin lista erilaisia sanoja: haave, toiveuni, pilvilinna. Sivistyssanakirja ei kuitenkaan kerro, miten vaikeaa on luoda näitä uusia pilvilinnoja, jos edelliset eivät oikeasti toimineet. Miten luoda uusia unelmia, jos vanhat eivät kuitenkaan toteutuessaan olleet kestäviä? Miten voisin uskaltaa unelmoida lisää, kun edelliset kaatuivat vuosien saatossa kutistuen nykyisyydeksi ja vaikeaksi? Onko minulla rohkeutta unelmoida?

Unelmointi, ja kaikenlainen haaveilu, on ihanaa. Vaatii todellisesti paljon rohkeutta yrittää toteuttaa unelmiaan ja vielä enemmän töitä niiden unelmien toteutumiseksi. Itse en antanut periksi, kun edelliset unelmat eivät toteutuneet tai toteutuessaan toimineetkaan omassa elämässäni. Tässä hetkessä olisi ollut helppoa vaipua epätoivoon, mutta päätin ottaa kiinni siitä toivosta ja unelmoida hieman lisää. Uusien unelmien ja haaveiden muodostus ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin. Oli vaikeaa miettiä, mitä todella haluaa, kun kuitenkin piti hennoin ottein kiinni niistä jo saavutetuista unelmista. Itseltäni vaati todella paljon töitä, että uskalsin ylipäätään unelmoida ja luoda uusia unelmia, joita kohti tavoitella.

Apuna unelmointiin voi käyttää esimerkiksi muistiinpanoja, mind map-karttoja ja kauniita kuvia. Ehkä joku jo arvaakin, mitä tästä voisi mielestäni koostaa? Unelmakartan eli sen unelmien aarrekartan! Yritin pinnistellä muistiani ja muistella, koska olen luonut ensimmäisen oman unelmakarttani. Ammattikorkeakouluopinnoissa olen sellaisen ainakin tehnyt ja näillä muistikuvilla uskon, että siellä tehty unelmakartta on se ensimmäinen. Siinä oli ainakin muumimukeja, mutta sen enempää en tuosta muista. Ehkä se ei ole ollut kuitenkaan yhtä luovaa työskentelyä, kun se on liittynyt kiinteästi sosionomiksi valmistumiseen. En silti väitä, että tuo olisi ollut turha, ainakin unelmia on jo silloin tavoiteltu.

Unelmakartta 01/2020

Tämän viimeisimmän unelmakartan tein ensin terapiaa varten, mutta viimeistellessäni sitä tajusin, että teen sitä todella itseäni varten. Olen elämäni käännekohdassa kaiken tämän parantumisen keskellä ja uusia unelmia olisi luotava, että on päämäärä, jota pyrkii saavuttamaan. Ja onhan unelmointi ihanaa, kun vain taivas on rajana. Kuten rivien välistä voi lukea, pidän unelmia tavoitteina ja pyrin tavoittelemaan niitä pienin askelin. Omat valinnat kohti unelmia ovat ensimmäisiä askeleita unelmakartan jälkeen kohti sitä unelmien tavoittelua. Ja kuten huomaa, aina eivät unelmat toimi käytännössä. Silloin vaatii rohkeutta unelmoida uudelleen ja rakentaa uusia tavoitteita. Kyllä joku unelma osuu ja uppoaa niin, ettei siitä halua päästää irti (ja toimii omassa elämässä aivan varmasti).

Haluankin haastaa sinut unelmoimaan. Mikä on juuri nyt sinun suurin unelmasi? Onko se hyvin nukutut yöunet, parantuminen tai uusi koti? Aina unelmien ei tarvitse olla suuria ja tavoittamattomia, unelmat voivat olla myös arkipäiväisten asioiden keskellä. Jos tuntuu siltä, että unelmakartta olisi sinun juttusi, tee sellainen ja juuri sellainen, joka näyttää sinulta. Se voi olla aukeama bujossa, lista kalenterissa tai kuvitettu aarrekartta erillisenä taideteoksenaan. Kuvia voi halutessaan lisätä unelmakarttaansa, mutta mikään ei pakota sinua siihen. Kuvia löytyy mainoslehdistä, vanhoista aikakauslehdistä tai melkein mistä vain, niitä voi vaikka itse piirtää! Mikään ei estä sinua unelmoimasta ja toimimista unelmien toteutumiseksi. Erillisen unelmakartan voi laittaa vaikka jääkaapin oveen tai tauluksi oman työpöydän ääreen, jotta unelmia voisi tarkastella ja pohtia mitä niiden eteen voisi tänään tehdä. Bujossa tai kalenterissa olevaan unelmakarttaan kannattaa laittaa jonkin kirjanmerkki, jotta sen löytää ja sitä voi ihailla.

Ihanaa viikoa! ❤︎

Advertisement

Mahdollisuus

En malttaisi odottaa kevättä ja sen uusia tuulia! Tässä hetkessä on hengitettävä syvään ja rauhallisesti, pysyttävä nykyisyydessä. Mieleni on jo niin kiinni tulevaisuudessa, etten meinaisi malttaa olla tässä ja nyt.

Joudun edelleen toisinaan pysähtymään ja harjoittamaan viime keväänä oppimiani DKT-taitoja, kun elämä tuntuu tarjoavan vain happamia marjoja. Tilanne on kuitenkin nyt paljon paremmilla perustuksilla kuin vuosi sitten. Taistelu masennusta vastaan on todella kääntynyt voitoksi ja energiaa elämiseen on aivan eri tavalla! Joudun usein muistuttamaan itseäni, että huonot päivät kuuluvat elämään eikä jokainen huono päivä ole takapakki tai hävitty erä masennukselle – ne ovat osa elämää.

Mahdollisuus, usko itseen ja työskentely omien tavoitteiden eteen! Pystyt siihen!

Miten tämä kaikki on tapahtunut? Kuinka nyt tuntuu siltä, että yhtäkkiä elämä voittaa ja mielen harmaus on todella muuttumassa vaaleanpunaiseksi? Aika, muuttuneet ajatusmallit, positiiviseen keskittyminen, työskentely masennuksen nujertamiseksi – ne ovat tuottaneet tulosta. ❤︎ Terapia, oikea lääkitys ja oma taistelutahto masennusta vastaan ovat olleet myös tärkeässä osassa. Oma työskentely ja toimiminen masennusta vastaan ovat korvaamattomassa asemassa parantumisen matkaa. Taistelua helpottaa rinnalla kulkevat ihmiset, jotka tukevat sinua kamppailun aikana.

Tämän vuoden lauseeksi olen valinnut ”Let shit go”-tekstin, joka toistuu jokaisen kalenteriviikon koristelussa. Masennus on nyt se, joka päästetään menemään ja tilalle otetaan elämänhalu. Viime syksyn maistiaiset masennusvapaasta elämästä alkavat olla sitä todellisuutta juuri nyt ja haluan pitää siitä kaikin voimin kiinni. Koska etsin kaikesta merkityksiä, olen myös saanut mielessäni luotua tälle taistelulle merkityksen. Olin liian kauan vahva ja unohdin itseni kaikkien muiden asioiden alle. Nyt on aika muistaa itseni ja omasta itsestäni huolehtimisen, jotta jaksan seurata uusia polkuja ja tuulia.

Stam1nan Elämänlanka on edelleen ajankohtainen kappale, vaikka koen sen suurimman taistelun olevan jo voitettuna. Masennus-haava on auki (ja tulee sitä ehkä aina olemaan), mutta nousen ja paranen. Haluan nähdä jokaisessa päivässä mahdollisuuden ja toivon. Juuri ne, mitkä masennus peitti alleen.

Aiemmin mainitsemistani DKT-taidoista aktiivisessa käytössä ovat olleet mielen kääntäminen muihin asioihin ja pysähtyminen. Näiden avulla hetkessä läsnä oleminen on ollut paljon helpompaa. Kupariketun Youtube-kanavan meditaatiot ovat olleet helppoja apuja, kun on tarvinnut pysähtyä olemaan siinä tai mieli on juossut toista tuntia suurta vauhtia eikä pysähtyminen hetkeen ole tullut kysymykseen millään muilla tavoilla. Näistä on todella ollut myös apua nukahtamiseen vaikka pienet problemat unen kanssa ovat olleet olennaisia yleensä vain täyden kuun aikaan. Toisinaan huolet ja murheet ovat vallanneet mielen, jolloin keskittyminen nukahtamiseen on jäänyt pahasti paitsioon.

Aion kertoa teille paremmin tulevaisuuteni mahdollisista poluista, kun on niiden aika. Nyt keskittyminen tähän hetkeen, kodin kuntoon laittaminen ja häiden suunnittelu saavat olla tärkeimpinä toteutettavien asioiden listalla. Oli muuten hauskaa huomata terapiassa maanantaina, etten voi tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmille mitään, joten minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmia. Miten kaikki tämä aika ja innostus onkin vienyt katseen pois mahdollisuuksista?

Ihanaa viikkoa! ❤︎

2020

Uuden vuosikymmenen tuoma huuma ja kaikki ne uudet mahdollisuudet, joita se tuo mukanaan. Lupauksia tälle vuodelle ja vuosikymmenelle olisi varmasti vaikka kuinka. Päädyin kuitenkin siihen, että aion kuunnella itseäni ja tehdä kaikkeni oman hyvinvointini hyväksi. Tuleva vuosi on kaikin puolin uutta täynnä ja varmasti myös niitä mahdollisuuksia, joita jokainen varmasti odottaa. Ja uskon, että niitä jokaiselle myös vastaan tulee.

Päättyneestä vuodesta 2019 jäi mieleen sen käytetyt mahdollisuudet – kihlat ja häiden suunnittelu ehkä päällimmäisenä, mutta myös Kalenterimanian tapaamiset, terapian alkaminen, masennuksen kanssa kamppailu, DKT-lyhyt terapia, kirjeenvaihto, illan istujaiset ja kaikki ne pienet hetket läheisten kanssa. ❤︎ Näen nämä mahdollisuuksina ja uusien polkujen suunnan näyttäjinä. Ilman näitä kaikkia, olisi vuosi ollut erilainen ja varmasti eri tavoin mieleen painunut kokonaisuus.

Häihin on enää muutama kuukausi ja tällä hetkellä kotona on pieni Save the Date-korttipaja. Samalla aallolla yritän hahmotella niitä virallisia kutsuja, mutta onneksi nämä nyt valmistuvat antavat vähän aikaa ja tilaa niiden kutsujen hahmotteluun. On mielestäni käsittämätöntä, että minusta tulee tänä vuonna rouva. Onnellinen rouva, ihanan kumppanin rinnalle. Pelästyn tätä aina, koska kuulostaa kovin vanhalta ja aikuiselta! Ja vaikkei päättynyt vuosi ollut meille pelkkää ruusuilla tanssimista, olen silti onnellinen tuosta tyypistä ja siitä, miten hän löysi tiensä elämääni. ❤︎

Palaan takaisin kalenterien maailmaan sekä jatkan korttitehtaan parissa vielä hetken. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan!

Ihanaa viikonloppua just sulle! ❤︎

Ajatusten virta ripauksella kiitollisuutta

Mulla on nyt suuri tarve kirjoittaa. Jotenkin työpöydän ääressä istuminen tuo sellaisen tunteen, että on saatava jotain aikaan. Jotain konkreettista ja julkaisukelpoista. Vaikkei mulla ole harmainta aavistusta siitä, mitä saan tähän kirjoitukseen luotua. Ainakin lupauksen siitä, ettei tässä kirjoituksessa ole päätä – eikä sitä kuuluisaa häntää.

Tänään eletään torstaita ja tiistaina on jouluaatto. Meillä ei ole vielä lopullisia suunnitelmia siitä, miten aiomme tuon päivän viettää. Terapiassa asiaa puin maanantaina ja pinnalle nousivat kaksi asiaa – hyvä ruoka ja läheiset. Enempää en joululta halua. Vain yhdessä juteltuja asioita, yhteisiä hetkiä, jouluruokaa ja rauhallisuutta. Haluan pysähtyä, vaikkei tässä ole mihinkään edes kiirehditty. Saanko jälleen toivoa sairaslomaa sairaslomalta? Tai pitäisikö tätä kutsua määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi, kun viestillä eläke tupsahtaa tilille kuun alussa toimeentulo? Kuntoutustuki tämä lienee siten ihan oikeasti, mutta musta on humoristista kertoa, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Tammikuussa tapaan työterveyshoitajaa, jonka kanssa yritämme saada kuntoutustukiasioita järjestykseen. Tavoitteena on siis suunnitelman luominen, jotta kuntoutustuki jatkuisi mahdollisten opiskelujen ajan. Ja kyllä, olen enemmän kuin valmis kouluun. Opiskelemaan itselleni uutta ammattia ja vaihtamaan alaa. Vaikka olin jo unelmieni työssä, ei se ollut minua varten. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Spotifyn lista soittaa korviini kaikkia söpistely-biisejä. Olen toista päivää hieman alakuloinen ilman syytä enkä osaa jakaa tästä olostani pois. Jotenkin on vain sellainen alakuloinen olo. Tämä kertonee siitä, ettei masennus ole ihan täysin lähtenyt minusta – vielä. Yritän silti saada jotain aikaan – eilen kävi tiskikone ja unelmasukan pari sai muutaman kerroksen lisää. Neulominen on auttanut mua jäsentämään ajatuksia, harjoittamaan kärsivällisyyttä ja hetkeen pysähtyminen on ollut sitä kautta helpompaa. En siis ole jäänyt märisemään alakuloisuuteen vaan olen tehnyt sen eteen jotain, ettei se jäisi minuun asumaan.

Jospa kirjoittelen tähän ne asiat, joista olen tänään kiitollinen. Saisin tähänkin sen kiitollisen osan kirjoitusta. ♥︎

  • Läheiset ihmiset, joiden kanssa saan kokea ja nähdä tätä maailmaa. Erityisesti kihlattu, ystävät, sisarukset, vanhemmat ja läheiset sukulaiset ovat sellaisia, joista olen enemmän kuin kiitollinen. ♥︎
  • Masennuksen tuoma mahdollisuus oppia uutta ja opetella elämään uudelleen. Eniten olen kiitollinen siitä, miten olen saanut tutustua itseeni perusteellisemmin ja uudella tavalla.
  • Olen kiitollinen siitä, että osaan neuloa ja saan sillä tavalla luotua uutta. Ja tietysti olla ylpeä tekemästäni sukista/pehmoista/lapasista/luomuksista.

Ihanaa joulunaikaa kaikille ♥︎

Yksi mun vuoden kohokohta

Palaan nyt ajassa jonkun verran taaksepäin ja kerron teille mahtavasta päivästä, josta ei puuttunut iloisia hetkiä. Tuon syyskuun päivän vietin noin sadan muun ihmisen kanssa Turun kauniissa Ruissalossa. Nyt palaamme Kalenterimanian syysmiitti-päivän tunnelmiin. ❤️

Kaunis Villa Bella Vista toimi miittipaikkana.

Tähän kyseiseen tapahtumaan oli ilmoittautuminen jo helmikuussa ja onnistuin saamaan paikkani tapahtumaan jonottamatta. Olin siis oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. 😊 Tapahtumaan mahtui siis 100 Kalenterimanian jäsentä ja paikalla oli lisäksi Kalenterimanian ylläpidon porukka, Kahvila Paratiisin henkilökunta ja vierailevia tähtiä. Tiesin jo etukäteen, että aika tulee liitämään kuin siivillä. Ja niin siinä kävi, että aika kului nopeasti, itseasiassa paljon odotettua nopeammin.

Arvontapöydän palkinnot houkuttelivat aulassa.

Päivä oli kivasti aikataulutettu ja vapaata oleskelua oli päivän aikana hyvin. Ja mikä tärkeintä, jokaiseen tilanteeseen oli varattu tarpeeksi aikaa! Voitte uskoa, että reilut sata innokasta muodostavat jonon mihin vain. Päivän aikana tarvittiin siis välillä kärsivällisyyttä ja malttia, jotta jaksoi esimerkiksi jonottaa herkut kahvilan puolelta. Lisäksi ohjelmassa oli haastetuunausta, stanssaukseen tutustumista, arvonnat, sabluunojen käyttöön opastusta ja vapaata tuunausta.

Haastetuunauksen tulos omassa kalenterissa.

Meidät opastettiin pöytiin, kun paikka miitissä oli ensin tarkistettu. Pääsimme ystäväni kanssa samaan pöytään ja paikalla odotti paperikassillinen erilaisia sponsorituotteita. Näiden ”Goodie bagien” sisältö oli lähes samanlainen, mutta pieniä eroavaisuuksia oli. Omasta bagista löytyi esimerkiksi penaali, sakset, washiteippejä, muutamia erilaisia freebie-arkkeja ja muita tarroja, washisample, samplekortteja ja muutamia erilaisia papereita. Goodie bagit ylittivät itsensä täysin! ❤️ Omille paikoille asetuttiin rauhassa ja tutustuttiin pöytään istuvien kanssa. Ylläpito esittäytyi tapahtuman alussa ryhmäläisille ja tämän jälkeen jäimme odottamaan vuoroamme vaihtohuoneeseen.

Vaihtohuoneeseen sai jokainen tuoda itselleen tarpeetonta askartelumateriaalia. Huoneessa oli jaoteltu kalenterit ja vihkot, teipit, kalenterikorut, washiteipit, paperit, tarrat ja niin edelleen. Ideana oli, että jokainen voi tuoda tavaraa ja tehdä löytöjä. Jäljelle jääneet materiaalit lahjoitettiin eteenpäin, hyvään tarkoitukseen. Ja tein sieltä itsekin muutamia ihania löytöjä! Ainakin mukaan lähti muutamia teippejä, tarroja ja kalenterikoruja. 🙂

Päivä meni nopeasti, mutta säilyy muistoissa vielä pitkään. ❤️ Konkreettisesti päivä on mielessä usein, sillä voitin arvonnassa bullet journal paketin! Itselleni sillä ei ollut käyttöä, joten vaihdettiin voitot päittäin ystävän kanssa ja nyt seuraan elämääni Sadassa päivässä onnelliseksi tehtäväkirjan avulla. Jos haluat lukea lisää tuosta päivästä, siitä löytyy kirjoituksia Kalenterimanian blogista sekä YouTube-kanavalta. Ainakin itselleni päivän tärkeimmiksi asioiksi osoittautuivat yhdessä olo, kalenterien koristelu ja ihana tunnelma, joka kantoi läpi päivän. ❤️

Olen onnekas, että olen löytänyt tämän harrastuksen ja sitä kautta myös uusia ystäviä. Aina harrastuksen ei siis tarvitse olla yhteisiä treenejä monta kertaa viikossa. Riittää, että tapaamisia on toisinaan sekä yhdistävä (ja todella vertaistuellinen) Facebook-ryhmä. ❤️

Onko siellä sateenkaari?

Mikä ihana maanantai! Ei ahdista, olo on hyvä ja on aika ottaa ansaitut päiväunet. Viikonlopun nukkuminen on ollut vähän sekalaista ja rytmistä poikkeavaa, joten väsymys painaa päälle entistä tiukemmin. Aamulla kävin hyvällä terapiakäynnillä ja päivään suunniteltu ohjelma olikin siinä. Tosin päätin, että on aika laittaa pyykkikone laulamaan ja saada edes se yksi kotityö hoidettua.

Harmaantuva lenkkikaveri ❤️

Mutta muutama sananen masennukseni tilasta. Vaikka joka syksyinen kaamosmasennus on ollut tänäkin vuonna läsnä, olen onnistunut tämän vakavan masennuksen kanssa tilanteeseen, jossa minä ohjaan. Vielä keväällä taisi masennus viedä minua kuin pässiä narussa, mutta nyt ollaan jo saatu tämä taistelupari tasoitettua. On mieletöntä, että terapiassa voin sanoa olevani masennuksen niskan päällä! Tietysti tähän kuuluvat ne notkahdukset ja alamäet, mutta uskon selviäväni niistä hieman paremmin kuin aiemmin. Mulla on katse kohti tulevaisuutta ja kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita se tuo mukanaan: uusi ammatti (ja siihen opiskelu), uusi sukunimi (kyllä, otan puolisoni sukunimen), Kalenterimanian miitit (ja ne kaikki ihanat tyypit siellä!), lähestyvä joulu (ja lupa koristella koti) sekä ne muut asiat, joista mulla ei ole vielä edes tietoa. Olen hieman jopa hämilläni tästä, miten valoisasti tulevaisuuden mahdollisuudet näyttäytyvät. ❤️

En voi kuin hymyillä ja todeta, että todellinen minä alkaa _vihdoin_ näyttäytyä sieltä mustan masennusverhon takaa. Edelleen on opittavaa ja hankalia hetkiä tulee varmasti eteen, mutta niistä voi selvitä (vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivat maailmanlopuilta). Tässä on moni asia mennyt kohdilleen: toimivampi lääkitys, terapia, taloudellinen varmuus, läheiset ympärillä ja ehkä ne tähdet ovat olleet kannaltani otollisessa asennossa. Mene ja tiedä, mutta ainakin kaiken tämän eteen on tehty töitä, eikä se lopu tähän vaan jatkuu niin kauan kuin henki itsessä pihisee.

Ihanaa maanantaita harmaudesta huolimatta. ❤️ Ja muistakaa, sunnuntaina saa avata ensimmäisen joulukalenteriluukun!

Talviunilla.

Jatkuva harmaus tuntuu muuttavan myös minut harmaaksi, vaikka toimintakyky on maltillisesti kohonnut. Vesisade huuhtoo mieleni pieniä aurinkoja ja tuo tilalle tasaisen harmaan peitteen kuin eläisi sumun keskellä. Stressitasoa harmaus ei ole nostanut, kun siihen on suhtautunut inhimillisesti. Ihmistenkin pitäisi nukkua talviunta. Mielen pienet auringot nostavat päätään, kun kahtena päivänä on valkoinen maa. Lumi teki harmaudesta siedettävämpää ja maalasi harmaata vaaleammaksi. Kunnes vesisade tuli ja nieli alleen sen pienen toivon ja auringon, joka jo mielessä asusti.

Ainon synttäripäivä, jo 11. kerran. ❤️

Terveisiä siis täältä! Blogi päivittyy hiljalleen ja maltillisesti, mutta on yhä olemassa. Harmaus on lamaannuttanut toimintakykyä ja olen keskittänyt toimimisen neulomiseen sekä kalenteriaskarteluun. Lista teksteistä, jotka haluan täällä julkaista, kasvaa ja tartun niihin aina silloin, kun hyvältä tuntuu. ❤️

Muistakaa nähdä valoa tässä harmaassa syksyssä ja keskittyä positiivisiin asioihin. Ja ennen kaikkea, olla armollisia itsellenne. ❤️

Kohti normaalia elämää

Terapiaa on nyt takana reilu kuukausi ja olen hieman yllättynyt, ettei suurempia takapakkeja ole vielä ilmennyt. Mutta onneksi näin! Olemme keskittyneet arjen hallintaan ja aktiivisuuden lisäämiseen, jotta toipuminen voisi todella alkaa. Ja onhan tässä jotain tapahtunutkin. Aktiivisuus on lisääntynyt pienin askelin ja asia kerrallaan. Eihän tässä onneksi odoteta sitä, että paranisin heti ja nyt.

Aktiivisuutta olen arkeen lisännyt kotitöiden avulla, mutta lähestyvä joulu on saanut myös luovuuden heräämään. Terapeuttini ehdotti joulukorttien tekoa, mutta tuskin sellaisia lähettelen tänäkään vuonna. Luovuus on näkynyt viime aikoina muilla tavoin: kalenteriaskartelussa ja lankakerien seassa. Kotona ovatkin puikot heiluneet ahkerasti. Kyse on käsitöistä – virkkaamisesta ja neulomisesta. Puikoilta on tipahdellut erinäisiä yleishyödyllisiä juttuja: lapaset, kestovanulappuja, villasukkia ja tiskirättejä.

Olen luonteeltani aina ollut sellainen, että innostuessani jostain ja sitoudun siihen 110%:sesti. Innostus tosin kestää määrittelemättömän ajan – usein se lopahtaa ennen kuin oikeastaan alkaakaan. Tällä hetkellä arjessani näkyviin virkkaukseen, neulomiseen ja kalenteriaskarteluun ei näytä juuri nyt kiinnostus lopahtavan.

Keväällä virkatut puput valtasivat kotimme.

Haluaisin olla ihminen, joka tekee käsitöitä ja harrastaa sitä oikeasti. Minun mainitsemani käsityöharrastus on aina ollut sellaista ON/OFF-juttua. Keskittyminen ei kanna yleensä toista villasukkaa pidemmälle ja mulla on lankakorissa ainakin kolme paritonta villasukkaa. Yhdet villasukat sain tehtyä muutamia vuosia sitten ja ne ovat käytössä lähes päivittäin. Viime viikkoina luomani villasukat sain valmiiksi parina, mikä on sinänsä jo suuri saavutus!

Tämän syksyn lapaset ovat tummanvihreän ja luonnonvalkoisen värimaailmasta.

Hauskaa on, että jouduin satsaamaan uusiin lankakeriin ja löysinkin Tokmannilta edullisia lankoja. Bambun ja puuvillan sekoitelankaa olen käyttänyt kestovanulappuihin ja tiskirätteihin, kun taas villan ja polyamidin sekoitelankaa olen käyttänyt villasukkiin ja lapasiin. Tahti näissä virkkaus- ja neulomisprojekteissa on ollut ripeä ja lapas- tai villasukkapari tipahtaa puikoilta kahdessa päivässä. En kuitenkaan ota näistä stressiä vaan teen silloin, kun hyvältä tuntuu. Tällä hetkellä se on aika useasti siis.

Kun edelleen elän tässä Big Brother-kuplassa, tulee BB:n 24/7:n aikana virkattua/neulottua melko paljon. Ja toisaalta on hyvä, että saa jotain aikaan samalla, kun seuraa asukkaiden kommelluksia. Onhan tässä syksyssä myös Greyn Anatomiaa, Temptation Islandia, Suurinta Pudottajaa, Selviytyjiä ja noh, melkein mitä vain. Rentouttavaa, keskittymistä vaativaa ja ahdistusta poistavaa tekemistä.

Halauksia teidän kaikkien syksyyn!

Flunssaa ja muita kuulumisia

Sairastuvalta terveisiä! Sain perjantaina diagnoosiksi lääkäriltä korvatulehduksen ja moni on sanonut, että se on lasten tauti. Joten ikinuori pitää kiinni lapsenomaisuudestaan. Ja tietysti oikeudestaan nukkua pehmolelu kainalossa. Nyt alkaa jo olo helpottaa, tuskaisinta oli viime viikolla.

Se, että olen halunnut nyt kipeänä nukkua pehmolelun kanssa, on tapa joka jäi kesältä 2014. Olin tuolloin muutaman yön osastolla sairaalassa. Kuvan Lempi-lammas on ostettu tuolla reissulla unikaveriksi, kun olin yksin ja kaukana kotoa. Nyt flunssaisena unikaverina on ollut Peksi-yksisarvinen Lempi-lampaan paikkaa pitämässä. Tuo parisuhteeni toinen osapuoli vähän ihmetteli tätä, että haluan nukkua pehmolelu kainalossa. Ihmettelystä huolimatta hän ymmärsi, että se tuo jonkinlaista lohtua tämän flunssan keskellä. Mutta en silti joka yö tule tulevaisuudessa raahaamaan pehmoleluja sänkyyn nukkumaan.

Ja muihin kuulumisiin! Elämä on täällä heitellyt ja koetellut pientä kulkijaa. Tulevaisuus näyttää toisinaan mustalta, mutta toivoa on masennuksen parantumisesta. Sellaiset huonot päivät ovat tyypillisiä kenelle tahansa, mutta en osaa suhtautua niihin itse samalla tavalla. On hankalaa, kun kaikki huonot tai hankalat tilanteet yrittää selittää sairaudella. Tästä keskustelin tänään myös sairaanhoitajan kanssa, joka muistutti olemaan itselle armollinen. Sitä yritän edelleen olla itselleni ja muille.

Terapia on alkanut ja toipumisen tie on alulla. Emme ole vielä käsitelleet niitä hankalimpia asioita, mutta uskon sen olevan melkoisen raskas matka. En stressaa sitä kuitenkaan etukäteen vaan matkaan päivä kerrallaan ja yhtälailla terapiakäynti kerrallaan. Nyt olemme käsitelleet asioita, jotka auttavat arjessa. On mieltä avartavaa sanoa asioita toiselle ääneen ja samalla tajuta, että on ajatellut tai toiminut ehkä liikaa tunteen edellä. Tässä on kehittymisen paikka – ja näin ollen uudelleen oppimisen paikka. Parantuminen on yhtä oppimista – elämän uudelleen elämään oppimista. Se on varmasti sen arvoista.

Tunteiden säätely on edelleen haaste itselleni ja kuljen liikaa tunne edellä. On muistuteltava itselleni, etteivät tunteet ole tosi asioita vaan ohi meneviä tunnetiloja. Tunne edellä 29 vuotta eläneenä on todella hankalaa yrittää huomioida tunteita vain vähän ja toimia niitä vähemmän huomioiden. Tunteet tulevat kuulumaan elämään ja niitä on opittava hallitsemaan.

Tasapaksulta ja harmaalta tuntuva arki vie voimia, mutta olen jaksanut silti olla hivenen sosiaalinen ja osallistuva. Kerron teille myöhemmin niistä isoimmista siisteistä jutuista, joissa olen viime aikoina ollut mukana. Nyt vie voiton flunssa ja kylmät varpaat. Taidan siis sukeltaa peiton alle.

Koittakaa pysyä terveinä ja nauttia syksystä. ❤

Pimeä varjo

Tahtoisin piiloutua itseltäni. Olen aivan liian kriittinen ja piirteeni muistuttavat perfektionistia, koska vaadin itseltäni täydellisyyttä ja onnistumista heti. Pettymykset koen itse, koska odotan onnistumista ilman takaiskuja ja vaikeuksia. Terveisiä siis uuden elämän sivulta 2! Onnistuin siis olemaan ilman tupakkaa 6 päivää ja se 7. oli vaikea. Repsahdus muuttui päivän aikana viideksi repsahdukseksi ja seuraavanakin päivänä tupakoin, vaikka maku hirvitti ja ällötti. Todellisuudessa repsahdus kesti kolme päivää ja sisälsi noin 16 savuketta. Saman verran kuin aikaisemmin poltin päivässä. Mutta nyt olen ollut jälleen tupakoimatta ja tänään on uuden elämän päivä 2 – eli savuttomuuden toinen päivä (ja toinen yritys).

Keskustelin äitini kanssa tästä repsahduksesta ja totesimme yhdessä, että olen itselleni liian ankara. Nyt olen alkanut odottaa pimeää, jotta pääsisin piiloon itseltäni ja mieleni ankarilta ajatuksilta. Jos en onnistu heti, olen huono. Jos onnistun heti, olen super – mutta se ”super”-tunne kestää vain hetken. Tässäkin suhteessa minun on opeteltava elämään uudelleen – olemaan todella itselleni armollinen. Vaikka olen masennuksesta puhunut ääneen ja muistuttanut kaikille sitä, että on oltava armollinen, olen unohtanut sen itse. Ja tämä on todella tyypillistä minulle, koska unohdan välittää ja huolehtia itsestäni. Pidän vain muista huolta.

Seesteisyys, rauha ja armollisuus.

Mikäli sinulta on mennyt ohi, niin realityohjelma Big Brother on palannut ruutuun viime viikolla! Olen aivan koukussa tähän ja vietän BB-talon asukkaiden kanssa aikaa television välityksellä melkein 12 tuntia vuorokaudesta. Saatan ali- tai yliarvioida tätä yhteistä aikaamme, mutta paljon vietän aikaani katsoen talon tapahtumia. On siis huono asia, että 24/7 näkyy Ruutu+-palvelun kautta. Alunperin otin tuon Ruutu+:n Syke-sarjan uusien jaksojen vuoksi. Nyt olen seurannut niin Big Brotheria, Selviytyjiä, Suurinta Pudottajaa ja kohta jatkuvia Greyn Anatomian jaksoja. Kyllä, olen juuri nyt tv:n orja. Se sallittakoon, sillä olen saanut kuitenkin tehtyä ruokaa, lenkitettyä Ainon, käytyä kaupassa ja tällä hetkellä taustalla pyörii pyykkikone.

Olen jakanut Facebookiin runon, joka on kuvastanut tuolloin omia tunteitani. Edelleen runon sanoma koskettaa minua ja mielestäni muistuttaa pysähtymään tähän hetkeen. Runon olen siis itse runoillut ja pyrkinyt tuomaan fiilistäni esille.

Pimeän illan varjossa,
istun,
hengitän.
Luon oman hetkeni,
vaellan,
vaikenen.
Saan hetkeni hiljaisuudesta,
hetkestä,
tästä.
Maailma on tässä,
hengittää,
hengähtää.

Terhi/2017

Muistakaa olla itsellenne armollisia ja elää tässä hetkessä. Tämän hetken paha oloni johtuu siitä, että teen mielessäni oletuksia muiden odotuksista itseäni kohtaan. On vaikea yrittää elää itselleen, kun on tottunut täyttämään muiden odotuksia. On siis todella hankalaa opetella elämään uudelleen masennuksen kanssa (ja toivottavasti joskus tämän selätettyä), kun ei ole oppinut koskaan elämään itselleen.